Dressyn yrittäjä Miina Nöyränen on tyytyväinen ratkaisuunsa perustaa verkkokaupan oheen myös kivijalkamyymälä. Mikkelistä käsin toimiva verkkokauppa Leso puolestaan testaa parhaillaan kivijalan kysyntää varastomyymälällä.
Tällä hetkellä iso kuva tuntuu olevan se, että erilaisten kivijalkamyymälöiden ja erikoisliikkeiden määrä vähenee katukuvassa, oltiin sitten pääkaupunkiseudulla tai Mikkelissä. On kuitenkin yrityksiä, jotka ovat uineet vastavirtaan, ja päinvastoin perustaneet kivijalkamyymälöitä jo olemassa olleen verkkokaupan rinnalle.
Yksi tällainen esimerkki on mikkeliläinen Dressy, joka tarjoaa valikoimassaan naisellisia vaatteita, kuten mekkoja, puseroita, hameita ja housuja sekä lisäksi myös kenkiä ja asusteita. Dressy on tarjonnut palveluitaan verkkokauppana jo yli 20 vuoden ajan, mutta vahvemmin se on tullut paikallisesti tunnetuksi vuodesta 2022 lähtien. Tuolloin yrittäjä Miina Nöyränen teki päätöksen kokeilla myös kivijalkamyymälää.
– Idea lähti asiakkaiden toiveesta. Monelta mikkeliläiseltä – ja muuallakin asuvalta – tuli vuosien varrella palautetta, että kunpa pääsisi näitä tuotteita näkemään ja sovittamaan ihan myymälässä.
– Sitten koronan jälkeen tein päätöksen, että lähdetään kokeilemaan, Nöyränen muistelee.
Aloitus oli hänen mukaansa ”varovainen”, ja ensimmäinen liiketila oli pieni. Suoranaisia odotuksia yrittäjällä ei kivijalkamyymälään ollut.
– Ennemminkin ajattelin, että se voisi toimia verkkokaupan ohella palveluna, ei niinkään bisneksenä.
Kävi kuitenkin ennakoitua paremmin, ja myymälään löysi ennakoitua enemmän asiakkaita.
– Myymälä löydettiinkin kivasti, ja ihmisiä kävi hyvin. Jossain vaiheessa aloin kartoittamaan uutta, isompaa liiketilaa. Noin vuosi sitten avattiin tässä nykyisessä tilassa, joka on selkeästi ensimmäistä suurempi.
Nykyinen myymälätila on aivan Mikkelin ydinkeskustassa, Maaherrankadun ja Savilahdenkadun risteyksessä.
– Täytyy rehellisesti myöntää, että myymälän suosio on yllättänyt. Etenkin isomman myymälän aikaan on asiakkaita riittänyt mukavasti. Nyt on saanut kääntää ajatukset niin päin, että jos nykyisessä tilanteessa olisin vain verkkokaupan varassa, niin tilanne voisi olla huonompi, Nöyränen summaa.
– Toivotaan että mikkeliläiset jatkossakin käyvät kivijalkamyymälöissä, jotta erikoisliikkeet säilyisivät!

Mikkelistä käsin on toiminut verkkokauppana jo vuodesta 2018 myös Leso, joka on erikoistunut naistenvaatteisiin. Leson tuotteet suunnitellaan Suomessa, niiden kankaat tulevat ja tuotteet ommellaan pitkälti Brasiliassa, mutta myös Kiinassa. Leson valikoimaan kuuluvat muun muassa monenlaiset leggingsit, hameet, mekot ja sortsit.
Leson verkkokauppaa pyörittävästä Doroff Oy:stä kerrotaan, että heille on tullut jonkin verran toiveita siitä, että heidän maahantuomiaan ja myymiään tuotteita pääsisi näkemään fyysisesti. Mikkelissä asuvilta oli tullut toivetta myös siitä, että tuotteita voisi noutaa myymälästä, jolloin säästäisi postikulut.
Yritys onkin nyt lähtenyt tähän kokeiluun, ja Porrassalmenkadun ja Olkkolankadun risteyksen läheisyydestä, heidän verkkokauppavarastonsa yhteydestä, löytyy Leso.fi:n varastomyymälä. Myymälässä on pieni showroom, jossa on tiivis otanta yhtiön tarjoamista malleista. Mikäli varastomyymälän kiinnostus nousee hyvälle tasolle, on mahdollista, että yritys perustaisi jo tämän vuoden aikana kivijalkamyymälän Mikkelin keskustan alueelle.
Niko Takala


