Tilli palasi Porrassalmenkadulle

31.7.2025 Ajankohtaista
Jari Tillille on tärkeää kohdata asiakas rauhassa. Kuva: Iida Joela

Tillit Oy palasi vanhaan liiketilaansa muutaman vuoden tauon jälkeen.

Tillit Oy:n tutussa liiketilassa Porrassalmenkadulla on jälleen yrityksen omat tilat. Yrittäjä Jari Tilli kertoo, että muutaman vuoden ajan tilassa oli vuokralainen. Nyt se on kuitenkin Tillin omassa käytössä.
Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen myymälä. Muun muassa lasiterasseja, autotallinovia ja markiiseja myyvän ja asentavan yrityksen liiketilassa pyörii nyt showroom.
– Asiakas voi varata ajan ja tulla tänne katselemaan tuotteita ja juttelemaan kasvotusten, Jari Tilli kertoo.
Liiketilassa on esillä esimerkiksi ikkunoita, lasiterassi ja malleja erilaisista aurinkosuojista.
Kivijalkakaupat ovat katoava luonnonvara. Silti Tilli liputtaa sellaisen puolesta.
– Omassa tilassa voi rauhassa syventyä eri vaihtoehtoihin asiakkaan kanssa. Tässä Porrassalmenkadulla on myös hyvät parkkipaikat, Tilli sanoo.
Asiakkaan kohtaaminen onkin Tillin mielestä hyvin tärkeää. Positiivinen asiakaspalvelukokemus voi vaikuttaa ostopäätökseen.
– Showroom ei tuo ylimääräisiä tuloja, mutta kyllä se asiakaskokemukseen ja kaupantekoon vaikuttaa positiivisesti.

Nykyinen maailmantilanne ei Tillin mukaan ole vaikuttanut ihmisten ostokäyttäytymiseen.
– Ihmiset käyttävät vähemmän rahaa ns. turhuuteen, mutta asiakkaat ovat hyvin löytäneet pankkien myöntämät rahoitukset maksuvälineenä, Tilli kertoo.
Sen sijaan sateinen kesä on vaikuttanut myyntiin.
– Lasiterasseja on myyty tänä kesänä paljon, mutta markiiseja vain yksittäisiä kappaleita. Ikkunanvaihtoja ja autotallinovia menee tasaisesti.
Tällä hetkellä ennemmin remontoidaan kuin rakennetaan uutta. Tilliä työllistävätkin esimerkiksi ikkunoiden vaihdot.
Tillit Oy haluaa pysyä mukana nykypäivän menossa. Siksi yritys käyttää pääsääntöisesti sähköautoja kuljetuksiin.
– Haluamme olla mukana vihreässä siirtymässä, Tilli perustelee.
Kaikkialle sähköautolla ei kuitenkaan pääse. Tilanteisiin, joissa sähköautoa ei saa työkeikalla ladattua, on varattu tavallinen polttomoottoriauto.
– Esimerkiksi Puumalan suunnilla on vaikea saada autoa ladattua.

 

Iida Joela

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0