Lentoaseman traktorin hankinta meni pieleen

18.6.2025 Ajankohtaista
Mikkelin lentoasemalle tarvitaan uusi traktori erityisesti talvikunnossapitoon mutta myös kesäiseen alueiden niittoon. Kuva: Elina Alanne

Kaupunki kilpailutti traktoria jo toiseen kertaan. Kilpailutus keskeytettiin, kun mikkeliläinen toimija huomautti sen olevan laadittu vain yhtä tiettyä konetta ajatellen.

Mikkelin kaupunki on jo kahdesti keskeyttänyt lentoaseman traktorin hankinnan. Traktorin kilpailutus oli ensimmäisen kerran käynnissä keväällä. Tuo hankinta keskeytettiin toukokuussa kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelän päätöksellä. Uusi kilpailutus alkoi kesäkuun alussa.
Mikkeliläinen toimija teki kuitenkin kaupungille pian pyynnön toisen kilpailutuksen keskeyttämisestä. Toimija toteaa valituksessaan, että hankintamenettelyä ei ole toteutettu julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön mukaisesti ja kyseessä on vakava menettelyvirhe.
Toimija kiinnitti huomiota siihen, että toisessa kilpailutuksessa tarjouspyynnön tekniset vaatimukset vastasivat käytännössä suoraan tiettyä traktoria. Valittaja toteaa, että ilman teknisesti perusteltua syytä kilpailutuksessa rajautui pois useita muita toimijoita ja estyi aito kilpailu. Teknisissä vaatimuksissa oli muun muassa tietyt tehotiedot, tekniset mitat ja vaatimus ilmajousitetusta etuakselista, jotka vastaavat käytännössä vain suoraan yhden valmistajan tietyn traktorin ominaisuuksia.
Valittaja kiinnitti huomiota myös siihen, että vaatimukset vastaavat tiettyä traktoria, joka oli ollut Nettikoneessa jo pidempään myytävänä. Valittajaa hämmästytti se, että juuri kilpailutuksen alkaessa aiemmin kauan myynnissä ollut traktori oli merkitty myydyksi.

Riihelän viranhaltijapäätöksellä kilpailutus keskeytettiin 11. kesäkuuta.
– Meihin oltiin asiasta yhteydessä ja minä olin hankintapalveluihin yhteydessä. Kun arvioimme asioita, niin totesimme, että huomiot ja havainnot ovat hyvät ja riittävän oikean suuntaiset. Meillä on syytä tarkastella prosessia tarkemmin ja viheltää pilliin, Riihelä toteaa.
– Kuulimme palautteen ja hyvä, että se saatiin. Joskus asioissa on helpompi palata nollapisteeseen. Tehdään seuraava kilpailutus niin, että saadaan riittävästi tarjouksia.
Riihelä toteaa, että traktorin hankintaa on valmisteltu erityisesti ajatellen vaatimuksia lumenpoiston suhteen. Traktoria käytetään myös kesäaikaan esimerkiksi niittoon mutta hankinnassa lumenauraus on olennaista.
– Siksi kilpailutukseen tuli liian tiukat kriteerit, kun asiaa on ajateltu lentoasematoiminnan näkökulmasta. Kävi niin, että se oli niin pitkälle viety, että markkinoilla ei ole juurikaan sellaisia laitteita.
Kilpailutuksessa haetaan käytettyä traktoria. Riihelä toteaa, että tätä ohjaa rajalliset resurssit.
– Uudet traktorit voivat maksaa ihan älyttömän suuria summia ja hyviä käytettyjä saa.

Kaupunginvaltuusto siunasi huhtikuussa lisämäärärahaesityksen traktorin hankintaan. Traficom on myöntänyt Mikkelin kaupungille valtionavustusta lentoaseman investointikustannuksiin yhteensä 105 000 euroa. Avustettava investointi on lentoaseman kentän ja yleisalueiden huollon traktori.
Valtuustolle todettiin, että avustuksen kohteena olevan traktorin arvioitu hankintahinta on 140 000 euroa. Kaupunki laittaa traktoriin siis myös omaa rahaa.
Riihelä kertoo, että ensimmäisellä kilpailutuskierroksella saatiin tarjouksia traktoreista, jotka eivät syystä tai toisesta tarvelähtöisesti sopineet lentoasemaa ajatellen.
– Silloin kriteerit olivat sen verta laveat. Sitten ne menivät liikaa vasemmalta oikealle ja asiassa jäi uupumaan kilpailutuksen elementit, Riihelä toteaa.
Kaupungin hankinta- ja lentoasemapalvelut valmistelevat nyt uutta kilpailutusta.
– Pyritään siihen, että viimeistään loppukesästä se olisi auki ja kilpailutuksessa riittävän laajat määritteet, jotta toimijat pystyvät osallistumaan. Se ei ole muuttunut, että traktori kentälle tarvitaan talveksi, Riihelä summaa.

Elina Alanne

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0