Viime talvesta alkaen Polariksen mönkkärit ja kelkat on Mikkelissä myynyt Paimport Oy. Tälle kesälle valikoimaan tuli myös Suzukin perämoottorit.
Jo reilut viisi vuotta toiminut mikkeliläisyritys Paimport Oy otti viime talvena uuden aluevaltauksen, kun yritys on joulukuusta alkaen myynyt Polariksen uusia sekä käytettyjä moottorikelkkoja ja mönkkäreitä. Samalla yritys aloitti täyspäiväisen liiketoiminnan. Aiemmin yrittäjä Harri Mieskolainen pyöritti toimintaa enemmän tai vähemmän sivutoimisesti. Koneiden kanssa hän sanoo ”puljanneensa” koko ikänsä. Kokemusta alalta on kertynyt muun muassa rallissa kisatouhuissa tiimin osana.
Mieskolainen kertoo, että päättynyt talvi ei luonnollisesti ollut Mikkelin seudulla ihan paras moottorikelkkakaupan näkökulmasta.
– Lunta kun ei juuri ollut, niin kyllähän se tälle alueelle myytyjen kelkkojen määrässä näkyi. Mutta meillä on markkina-alueena koko Suomi, joten onhan sitä lunta aina jossain. Teemme aktiivista markkinointia laajalla alueella, jolla pyritään saamaan jalansijaa muuallakin.
Tälle keväälle konevalikoima kasvoi, kun kelkkojen ja mönkkäreitten lisäksi myyntiin tulivat Suzukin perämoottorit.
– Nykyisinhän ne ovat kaikki nelitahtikoneita. Sieltä löytyy varmasti jokaiseen käyttöön soveltuva. Hevosvoimissa valikoimaa on 2,5-heppaisesta aina 350:een, Mieskolainen ynnää.
Mönkijöiden osalta yrittäjä kertoo tankomönkkäreistä, eli niistä ”tavallisista” mönkijöistä, olevan jatkuvasti melko tasaista kysyntää. Myös koppimönkkäreitä kysytään, vaikka nykyisen ajokorttilain myötä rajuin piikki on laskenut. Nykyisin kun käytännössä kaikki poikkeuslupaa hakevat saavat henkilöautokortin jo 17-vuotiaana.
– Mutta pitää muistaa, että on niistä kiinnostuneet muutkin kuin vain ajokortti-iässä olevat. Nuorten lisäksi myös iäkkäämpää asiakaskuntaa on, Mieskolainen huomauttaa.
Liikkeessä sisällä on myös selkeästi normaaleista koppimönkkäreistä poikkeavia malleja. Koneissa on istumapaikat neljälle, ja laite on melko vakuuttavan kokoinen.
– Valikoimaa on pakko olla monenlaista. Haluan pitää sen laajana, jotta saamme asiakkaamme hyvin ja nopeasti palveltua. Pyritään siihen, että jos meiltä päivällä ostaa mönkkärin, niin se saadaan jo samana iltana asiakkaalle toimitettua.
Myynnin lisäksi konerintamalla on oleellista pystyä huoltamaan laitteita. Mieskolainen sanoo, että kaikkien heidän myymiensä laitteiden huolto onnistuu Paimportin kautta.
– On se ihan tärkeä palvelu olla olemassa. Lisäksi meiltä löytyy monenlaiset tarvikkeet ja varaosat sekä esimerkiksi öljyt koneisiin.
Paitsi työvälineiksi, niin myös vapaa-ajan laitteiksi menevässä kaupassa ollaan tietenkin suhdanneherkällä alalla. Mieskolainen sanoo, että vallitseva maailmantilanne kyllä näkyy markkinassa, mutta kauppa on kaikesta huolimatta käynyt ihan hyvin.
– Uskotaan tietenkin, että tilanne taittuu, ja että päästäisiin kiinni siihen kauan kaivattuun talouskasvuun, hän toivoo.
Niko Takala