Volkkareita on ollut 75 vuotta Suomessa. Kaksi mikkeliläisharrastajaa kertoo, mikä autoissa kiehtoo.
Mikkelin aktiivisimmat volkkariharrastajat. Näin voisi määritellä Antti Närväsen ja Sami Muhosen.
– Tai niin, että meillä on vanhimmat liikkeellä olevat volkkarit Mikkelissä, Närvänen tuumaa.
Kun miehiltä kysyy, montako autoa heillä on, vastaus on alkuun hieman epämääräinen 4-5-6.
– Varaosien takia on usein pakko ostaa kaksi huonoa. Sitten niitä varaosavehkeitä on hyvin erilaisissa kunnoissa ja jonkun niistä saattaa joskus ajoonkin viritellä, Närvänen selventää ja tiivistää, että tässä hetkessä voi tiivistää, että hänellä on 1960-luvun autoja kolme ja 1970-luvulta kolme.
Muhonen puolestaan harrastaa pääasiassa hieman harvinaisempaa Karmann Ghia typ 34 -urheiluautomallia.
– Niitä on kaikkiaan 25 Suomessa ja tässä tallissa niistä kolme, hän kertoo ja jatkaa, että projekteja löytyy kyllä toisestakin tallista vielä lisää.
”Kuplahan oli oikein tunnettu siitä, että se kulkee talvella lumessa hyvin.”
Sami Muhonen
Nuoria autoharrastajia on nykyään yhä vähemmän. Närvänen ja Muhonen miettivät, että on hankala sanoa, mistä oma into autojen ropaamiseen kumpuaa.
– Minulla se saattaa lähteä jo lapsuudesta. Mummon ja vaarin luona oli kiviraunion päälle työnnettynä sedän vanha jäärata- ja peltokupla, joka oli leikannut kiinni. Vanhemmat sitten aina kielsivät, että sinne ei saa mennä. Mutta totta kai se oli melkeinpä kutsu ja oli pakko mennä sinne rattia kääntelemään. Ehkä se ajatus siitä syntyi, että tällainen olisi kiva, Närvänen kertoo.
Ensimmäisen oman kuplansa hän osti 1990-luvun lopulla.
Muhosen puolestaan sai autoharrastajaksi kaveri, joka oli ostanut harvinaisemman volkkarin, purkanut sen osiksi ja suunnitellut sen rakentamista.
– Hän sitten alkoi puhella, että haluatko ostaa sen. Kesästä 2011 asti, eli 14 vuotta, olen sitä autoa rakentanut ja välissä volkkareita on tullut muitakin. Nyt ehjiä, eli museokuntoisia on viisi, Muhonen kertoo.
Hän naurahtaa, että autoja on helppo ostaa mutta niistä on hankala luopua, kun on tehnyt lukemattomat tunnit töitä auton kuntoon saamiseksi.
Enemmän aikaa Muhosella ja Närväsellä meneekin autoja rassatessa kuin niillä ajaessa.
– Kauniina kesäpäivinä tulee ajettua ja totta kai eri autotapahtumia kierrän kesäisin. Ja kerran talvessa pitää tehdä omalla kuplalla pieni reissu, Muhonen kertoo.
Volkkariharrastajat muistuttavatkin, että nykyiset harrasteautot olivat aikoinaan niitä ihan tavallisia käyttöautoja, joilla ajettiin ympäri vuoden kesärenkailla. Ennen kuin talvirenkaita edes oli markkinoilla, saatettiin joskus viritellä ketjuja tai rallipiikkejä.
– Kuplahan oli oikein tunnettu siitä, että se kulkee talvella lumessa hyvin, kun moottori on takana, Muhonen sanoo.
Närvästen perheessä kuplilla ajetaan huhtikuusta lokakuulle.
– Talven aikana ehtii uuden auton käydä alusta loppuun läpi. Olen laskenut, että 100–150 tuntia minulla menee yhden auton moottorin ja tekniikan läpikäymiseen. Kuplassahan kone vuotaa aina öljyä, ja sitähän se ei saisi tehdä, Närvänen kertoo uusien projektien aloittamisesta.
Molemmat kannustavat volkkariharrastuksen pariin, ja toteavat sen olevan jopa koukuttavaa.
– Se on hyvä fiilis, kun kesällä ajaa ja tietää, että auto on teknisesti kunnossa ja kaikki on omilta jäljiltä. Vaikka välillä mietin, että onhan tämä hölmön hommaa, että niin paljon innostuu jostain osista, joita kaivaa hangesta tai helteellä paarmojen syöttinä pellon laidalta, Närvänen tuumaa.
Virallista volkkariharrastajien järjestöä Mikkelissä ei enää ole. Harrastajat kuitenkin tapaavat toisiaan ja Muhonen kuuluu myös Suomen Volkkariyhdistys ry:n hallitukseen. Joka vuosi Mikkelistä matkataan volkkariharrastajien Bug in Finn -tapahtumaan.
– Parillisten viikkojen torstaisin pidämme kahvikerhoa Pitkäjärven ABC:lla kello 18. Eikun nuoriakin vaan mukaan! Muhonen kannustaa.
Elina Alanne