Mikkelin teatterissa nähdään näytelmäsovitus emerituspiispa Eero Huovisen kirjasta Äitiä ikävä. Luvassa on syvästi koskettava, puhdistava ja lohdullinenkin teatterikokemus.
Lokakuun 26. päivänä ensi-iltansa Mikkelin teatterissa saava Äitiä ikävä on näytelmäsovitus ensi-illan aikaan 80-vuotispäiviään viettävän emerituspiispa Eero Huovisen samannimisestä kirjasta. Sovitus on sama kuin kahta vuotta aiemmin Seinäjoen teatterissa kantaesityksensä saanut, niin ikään Pauliina Saloniuksen ohjaama näytelmä.
Teatterinjohtaja Pekka Laasonen sanoo näytelmän osalta odotusten olevan korkealla.
– Kun näin tämän Seinäjoella, niin tuli kyllä heti ajatus siitä, että tämä ansaitsee tulla nähdyksi muuallakin. Eikä käynyt mielessäkään kysyä ketään muuta ohjaamaan kuin Pauliina, joka oli tehnyt dramatisoinnissa ja ohjauksessa hienoa työtä.
– Uskoisin että tämä on monelle vapauttavaa ja puhdistavaa. Etenkin miehille, kun näytelmässä aikuinen mies puhuu avoimesti surusta ja kaipuusta, Laasonen arvelee.
Tämä aikuinen mies, joka kaipuustaan puhuu, on kirjan kirjoittanut Huovinen. Hänen äitinsä kuoli äkillisesti, kun Huovinen oli yhdeksänvuotias. Eeron lisäksi perheen äitiä jäivät kaipaamaan kaksi muuta veljestä sekä lasten isä. Huovinen sanoo, että pontimena vuonna 2017 julkaistun kirjan kirjoittamiselle oli paitsi äidin kaipuu, myös se, että hän sai myöhemmin aikuisiällä ”tutustua” äitiinsä kirjeiden välityksellä.
– Itselleni oikeastaan se suurin aukko äidin kaipuusta jäi siitä, että häntä ei kotonamme muisteltu eikä hänestä puhuttu. Ja kun ei muisteltu, niin eihän sitä sitten kohta mitään muistanutkaan.
– Isälläni oli varmasti monta asiaa, mitkä vaikuttivat siihen, ettei hän kyennyt asiasta puhumaan. Ehkäpä suurin syy oli se, että hän oli vaimoonsa niin päätä pahkaa rakastunut, että menetyksen suru oli kerta kaikkiaan liian suurta, Huovinen pohtii.
Täysin uusi vaihe Huoviselle koitti, kun hän sai luettavakseen äitinsä ja isänsä välistä kirjeenvaihtoa. Niistä oli hänen mukaansa pysäyttävintä se, ”miten paljon äiti rakasti poikiaan”.
Lukuisia kirjoja kirjoittanut Huovinen sanoo, että tämä teos on hänelle poikkeuksellinen.
– Tämä on niin henkilökohtainen. Niinpä olinkin häkeltynyt, kun Pauliina pari vuotta sitten oli yhteydessä ja kertoi että kirjasta aiotaan tehdä näytelmä Seinäjoelle.
Salonius puolestaan kertoo, että kirjan dramatisointityö ei sinänsä ollut hankala prosessi.
– Melkein voisi sanoa, että näytelmä alkoi kirjoittaa itse itseään. Hankalin ja jännittävin vaihe oli se, kun lähetin ensimmäisen version Eerolle nähtäväksi!
Turhaan ohjaaja jännitti, kävi ilmi.
– Pauliina teki dramaturgina niin hyvää työtä, ettei meillä ollut varmaan mitään erimielisyyksiä, Huovinen sanoo.
Salonius korostaa vielä tarinan erityislaatuisuutta.
– En pysty nimeämään toista näytelmää, joka olisi näin kaunis. Aikuinen mies puhuu elinikäisestä ikävästään omaa äitiään kohtaan, niin eihän tällaisia tarinoita ole, hän summaa.
NIKO TAKALA