Väki viihtyi Otawalassa

28.8.2024 Ajankohtaista
Tapahtumat
Mikkeliläinen melodeath-bändi Deathropy paiskasi lauantaipäivään energisen keikan. Kuvassa olevien Tuomas Kämpin (vas.), Joni Romon, Harri Häkkisen ja Tuomas Torikan lisäksi bändissä soittaa myös toinen kitaristi Ville Turunen.
”Kaikkea sitä tulee tehtyä”, tuumaa tapahtuman järjestänyt Elisa Hillgen. Hän toivoo, että Otawala pystytään järjestämään jatkossakin.

Elokuun alussa Otavassa, tarkemmin siellä vanhalla koulutilalla, järjestettiin täysin uusi monitaiteellinen festivaali Otawala. Otawalassa kuultiin hyvin monipuolista musiikkitarjontaa, mutta myös nähtiin ja koettiin monenlaista muuta taidetta, kuten nykytanssia ja taidenäyttelyä. Tapahtumassa pääsi kokeilemaan muun muassa puhekaraokea, ja paikan päällä oli tarjolla lähiruokaa sekä pienpanimotuotteita.
Tapahtuman järjestämisestä yrityksensä kautta vastannut Elisa Hillgen kuvailee fiilisten ensimmäisestä Otawalasta olevan iloiset, ylpeät ja onnistuneet.
– Suorastaan hämmentää, miten hyvin kaikki meni, kun ekaa kertaa järjestettiin. Ei ollut mitään teknisiä murheita tai muita mokailuja, esiintyjien peruuntumisia tai muuta sellaista! Hillgen iloitsee.
– On tullut pelkästään positiivista palautetta. Ihmiset viihtyivät ja kokivat että asiat toimivat. Festariväki oli hyvällä tuulella ja iloisia. Totta kai siitä tulee tosi hyvä mieli, että oli se luottamus omaan visioon, josta sai luotua jotain isompaa, joka taas selvästi osui myös festareilla käyneisiin.
Hillgen sanoo, että yksi huippuhetkistä oli sunnuntaina, kun hän kävi leirintäalueella kuulostelemassa tunnelmia purkutouhujen keskellä.
– Ihmiset näyttivät peukkua ja sydäntä. Olihan se todella hieno tunne. Ja huikea fiilis oli monta kertaa festarin aikana. Esimerkiksi Arpan ja BRHG:n keikkojen aikana katselin yleisöä sekä heidän iloa ja intoa, niin kävihän siinä mielessä, että ”hitto vie, kaikkea sitä tulee tehtyä!”.

Kävijämäärä tapahtumassa oli Hillgenin mukaan kahtena päivänä yhteensä noin 700-800 henkeä.
– Vähän jäätiin tuhannen kävijän tavoitteesta. Mutta kyllä jokaisen bändin keikalla oli yleisöä ja saatiin kiva tunnelma aikaan.
Tällä haavaa hän arvelee tapahtumasta tulevan pikkuisen takkiin, mutta että tämä oli odotettavissakin, kun kyseessä oli ensimmäinen tapahtuma.
– Näillä tiedoilla ja taidoilla tuntuisi, että olisi helppo ja mukava seuraavakin tapahtuma järjestää. Varmaan seuraavana vuonna se olisi monelta kannalta helpompaakin, Hillgen arvioi.
Yksi tapahtuman jatkoon vaikuttava asia on koulutilan tulevaisuus. Hillgen kuitenkin tuumaa, että tarvittaessa tapahtumapaikka voisi olla joku muukin.

Funeral Unit tähtää äänitteeseen

Otawalassa lauantaipäivän musiikillisen tarjonnan aloitti hirvensalmelaislähtöisten soittajien Funeral Unit. Melodista death metallia soittavassa kokoonpanossa vaikuttavat Manu Kuitunen (kitara), Kari Vesalainen (kitara), Masa Kuitunen (basso), Jere Jumppanen (laulu) ja Antti Saarinen (rummut).
– Ollaan soiteltu vuodesta 2021 alkaen. Aluksi se oli ihan vain sellaista kellaritoimintaa, joka lähti liikkeelle siitä, että Manu heitti että mennään kämpälle soittelemaan ”dödistä”! Vesalainen naurahtaa.
Kokoonpanossa ovat vaikuttaneet alusta saakka muut soittajat, laulaja Jumppanen tuli mukaan hieman myöhemmin. Vaikka Funeral Unit on suht tuore kokoonpano, on kaikilla soittajilla jo pidempi musisointitausta. Ikämittari näyttää muilla lukemia 40 ja 50 välillä, Jumppanen on kymmenisen vuotta toisia nuorempi.
– Kaveriporukkahan me ollaan. Siitä on kaikki lähtenyt, että kavereiden kanssa hengaillaan ja tehdään musaa yhdessä, bändin miehet kertaavat.
Mutta on sitä muutakin tehty kuin hengailtu. Omia valmiiksi saakka tehtyjä biisejä on kahdeksan kappaletta, ja uusiakin aihioita jo on.
– Toistaiseksi ollaan tehty vain sellaisia treenisnauhoituksia, mutta kiva olisi saada laadukkaampi äänite tehtyä, Vesalainen aprikoi.
– Tämä varmasti olisi seuraava steppi bändin kehityksessä, vahvistaa myös Jumppanen.
Otawalan keikasta bändin jäsenet kertovat nauttineensa täysin siemauksin.
– Mukavaahan se oli! Ja kiva että siellä oli ihan yleisöäkin. Pari muutakin kuin vain tuttuja! soittajat naureskelevat.

 

NIKO TAKALA

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0