Reetta Valkonen kertoo, että mehiläisten tarhaaminen on laji, jossa ei voi olla mestari hetkessä.
Onko tämä nyt iloinen vai haikea hetki, tuumii Reetan hunajan Reetta Valkonen, kun viimeinen erä tämä kesän hunajaa linkoutuu elokuisen lämpimänä päivänä.
Hunajan syntyyn liittyy monta vaihetta. Kesän lopulla täynnä olevat kehät haetaan pesistä, niiden pinta avataan ja ne laitetaan hunajalinkoon. Linko pyörittää kehiä niin, että hunaja irtoaa. Tämän jälkeen hunaja siivilöidään, selkeytetään ja lopulta se on valmista purkitettavaksi.
– Siivilöintialtaassa hunaja kulkee monen siivilän kautta. Siitä poistetaan vahan murut ja osa siitepölystä, Valkonen näyttää linkous- ja purkitustilassaan, mikä hänellä on Ristiinassa.
– Tässä vaiheessa on tärkeää, että hunaja ei saa olla liian kosteaa. Kosteutta siis seurataan. Jos kesä on ollut kovin sateinen, voi hunaja jäädä liian kosteaksi ja se saattaa alkaa käymään. Tai joskus kaupassakin näkee, että hunaja kerrostuu. Sekin voi olla merkki liian kosteana purkitetusta hunajasta. Jos kuitenkin kerrostunut hunaja tuoksuu hyvälle, on se syömäkelpoista, Valkonen kertoo.
Mennyt kesä ei ollut mehiläisten ja hunajan kannalta paras.
– Keväällä oli niin pitkään kylmää, että pesät eivät päässeet vahvistumaan. Sitten kun lämpö tuli yhtäkkiä, mehiläiset eivät olleet siihen ihan valmiina, Valkonen kertoo.
Hän naurahtaa, että mehiläistarhaajat tuskailevat aina sään kanssa. Lämmin, tasainen sää olisi hunajan tuotannon kannalta paras.
– Kesän lopulla maitohorsma on hyvä kasvi, mistä seurata tilannetta. Kun sen kukinta päättyy, ei luonnossa ole enää mesikasveja. Nyt kukinta alkoi loppua heinäkuun kolmannella viikolla, kun monesti on mennyt elokuun puolelle.
Tuossa vaiheessa mehiläistarhaajilla alkaa sadonkorjuu.
– Jos sadonkorjuuta lykkää liikaa, niin mehiläiset alkavat syödä pesästä enemmän kuin keräävät. Netissä on vaakapesäseuranta. Niitä aina kytistelen, milloin siellä pesien painot alkavat kääntyä laskuun. Toki vaakapesäseuranta kertoo vain yhden mehiläisyhdyskunnan pesän painon muutoksista. Kaikki pesät ovat yksilöllisiä. Mutta hyvä ohjenuora on, että kun horsman kukinta on lopullaan, niin laatikoita aletaan pesistä hakea pois, Valkonen kertoo.
Valkonen alkoi harrastaa mehiläisiä noin yhdeksän vuotta sitten.
– Varmaan suurin syy oli mielenkiinto luonnon toimintaa kohtaan. Kävin alkuun Otavan Opiston viikonloppukurssin aiheesta. Paljon oppii myös kirjoista ja minulla on ollut kokeneempi tarhuri apuna. Mutta tämä on kyllä laji, missä ei voi olla mestari hetkessä. Niin paljon on muuttujia ja opittavaa.
Harrastuksena mehiläiset ovat aika työläitä ja sitovia.
– Joku muu harrastus voisi olla viisaampi, Valkonen nauraa.
Kesäaikaan pesillä käydään noin kymmenen päivän välein. Silloin pystytään reagoimaan mahdollisiin parveilun merkkeihin.
– Parveilu tarkoittaa sitä, että vanha emo ja kaksi kolmasosaa työläisistä, eli keruuvoimasta, lähtee pesästä. Ne perustavat uuden mehiläisyhdyskunnan luontoon. Loput työläiset ja uusi kuningatar jäävät pesään. Parveilua pyritään estämään hoitotoimenpitein sekä valitsemaan pesään kuningatar, jonka jälkeläisillä ei ole taipumusta parveiluun.
Valkosella oli tänä kesänä noin 30 mehiläispesää. Niistä suurin osa on lähiseudun marja- ja hedelmätiloilla pölytyspalvelupesinä.
– Silläkin tykkään käydä pesillä usein, että ne eivät aiheuta harmia muiden tiluksilla. Mehiläisparvi toisten savupiipussa tai pihapuussa ei ole mukava yllätys, Valkonen tuumaa.
Työtä mehiläistarhaajalla on myös pesäkaluston rakentamisessa ja kunnostuksessa.
– Aina jos pesämäärää lisää, niin se teettää työtä. Teemme itse puusta muun muassa pesälaatikoita. Jos kaiken ostaisi valmiina, niin olisi helpompaa mutta tällä tavalla saa hiukan säästettyä kuluissa, Valkonen tuumii.
Hän nauraa, että töissä sitä pitää käydä, jotta voi harrastaa mehiläisiä.
Hiljalleen pesiä aletaan valmistella talveen.
– Syyskuun loppuun mennessä talviruokinta pitää olla tehtynä. Mehiläiset saavat pesiin kidesokeria. Sokerista ja vedestä tehdään liuos, jonka mehiläiset kuivattavat ja varastoivat kennoihin. Lisäksi tehdään punkintorjuntatoimenpiteitä heti sadonkorjuun jälkeen sekä marras-joulukuussa, kun sikiöinti on loppunut. Maalis-huhtikuussa mehiläiset lähtevät puhdistuslennolle. Siinä välissä on mehiläistarhaajan paras aika, Valkonen vitsailee ja naurahtaa.
Oikeasti uusi kevät on aina hieno, mutta toisinaan surullinenkin hetki.
– Talvet ovat arvaamattomia. Mehiläispesien talvikuolleisuus on keskimäärin 15 prosenttia. Se on siis normaalia, mutta kyllä minulla on aina suru puserossa, jos jokin pesä on menehtynyt. Aina se harmittaa, Valkonen sanoo.
Erilaiset hunajat
Suomessa hunajassa maistuu useimmiten apila, maitohorsma tai vadelma, koska niissä mehiläiset vierailevat useimmin.
– Mutta makuina voisi olla myös kanervaa, rypsiä tai tattaria riippuen siitä, missä mehiläispesä sijaitsee, Reetta Valkonen sanoo ja lisää, että tattarihunaja on mielipiteitä jakavaa.
– Se on tummempaa ja suomalaiset eivät siitä usein tykkää. Mutta saksalaiset taas ostavat sitä mielellään joulumarkkinoilla.
ELINA ALANNE