Ostin tänä laskiaisena Mikkelistä tuoreita, paikan päällä valmistettuja laskiaispullia mahdollisimman monesta paikasta.
Yhä useampi laskiaispullahan myydään nykyään FIN-lavan mittoihin sovitettuina kahden valelaskiaispullan rasioina. Rasiapulla on logistisista syistä kumia ja kermavaahto uretaanitahnaa.
Oikean ja valepullan on tarkemmin ajatellen järkyttävän suuri. Heräsi inho. Mikä saa meidät ostamaan tuotteita, jotka ovat kuin varjo siitä, mitä esittävät?
Mikä saa luopumaan herkullisuudesta ja perinteestä, hävittämään ne tällaisina täysin? Miksi meille kelpaa tällainen avaruusruoka, jota ei enää tunnista siksi, jota se väittää olevansa?
Ehkä ainakin siksi, että Suomen keskittyneessä ruokakaupassa ei ole tarjolla juuri muuta kuin valeherkkuja.
Meistä on ihan normaalia ja kätevää, että kun menemme Helsinkiin, siellä on asematunnelin Alepassa samat tavarat kuin Hurissalon Salessa. Ja kun ajamme Saariselälle tekemään irtioton arjesta, siellä odottavat jättirekan tuomat leivät samassa järjestyksessä kuin maan kaikissa marketeissa.
Maailman mittakaavassa tämä on ennemminkin epätavallista ja outoa. Mennään Suomesta liki mihin tahansa, siellä on ihmisten arjessa, pienilläkin paikkakunnilla esimerkiksi leipomoita, joista ostetaan merkittävä osa leivästä ja leivonnaisista, tuoreena ja paikallisena.
Se voi olla hieman vaivalloisempaa kuin, että kaiken tarvitsemansa saa samasta kaupasta. Se on kuitenkin vaiva, joka lähes kaikkialla maailmassa halutaan nähdä. Ja on siellä myös hyvää liiketoimintaa, koska leipomoita on.
Mikä historiassa teki Suomesta maan, jonka ruokakaupan markkina pystyttiin laittamaan näin sileäksi ja hävittämään siinä sivussa sadoittain leipomoita, kahviloita ja ravintoloita? Ja miksi olemme alkaneet pitää tätä normaalina?
Tänä laskiaisena mediassa nähtiin myös suomalainen erikoisuus, herkkutesti, jossa luetellaan testattavan tuotteen kilohintoja. Konvehdeista se on jo vakio.
Mutta kilohinta, nyt myös laskiaispullalle. Niin ihanan logistista ja juhlavaa.
Ehkä saamme juuri, mitä ansaitsemme. Pian on vappu, ja kauppoihin saapuvat mehusta hapotetut ”simat”.
Petri P. Pentikäinen