Kevään koittaessa tien päällä näkee moottoripyöriä, mopoja ja polkupyöriä enenevissä määrin. On se aika jälleen, kun meidän kaikkien liikkujien tulee suhtautua toisiimme maltilla. Pitkän talven jälkeen liikennekäyttäytyminen voi olla vielä kohmeessa, mutta eiköhän kevätaurinko senkin vetristä.
Yksi kummallisimpia asioita maantieajossa, normaalissa yksi kaista per suunta meiningissä, on jonojen muodostuminen. Traktorin tai vastaavan työkoneen hitaus on ymmärrettävää ja siihen on helpompi suhtautua, mutta henkilöautojen alinopeudella eteneminen nostaa takavilloja pystyyn ihan toisella tapaa.
Jono ei ole hitaasti ajavan vika. Jokaisen on ajettava sitä nopeutta, mikä tuntuu omiin ajotaitoihin sopivalle. Näiden kuljettajien on tosin parasta pysyä pois moottoriteiltä. Näin on asianlaita jo Mikkelin ohittavalla 5-tiellä, vaikka moottoritienopeuksia kyseisellä baanalla ei saakaan pyyhkiä.
Sen sijaan hitaan ajoneuvon taakse köröttelemään jäävän olisi syytä katsoa aurinkoläpän meikkipeiliin. Tosin sekin kurkkaus kannattaa tehdä seuraavalla bussipysäkillä tai muulla levikkeellä. Muuten saattaa edessä olla kyyti lasarettiin ja rakkaalla kulkupelillä suunta ruttupajalle.
Samalla kun hitaampi kuljettaja päästää jonon ohi, voi vaikka hetken miettiä sitä, että jollakin voi oikeasti olla jopa työaikatauluja, joissa tulisi pysyä. Ihan vaikka kesäisenä sunnuntai-iltanakin.
Ohittaminen on laji jota kannattaisi harjoittaa säännöllisesti. Aivan kuten liukkaan kelin ajoakin. Ohittaminen ei ole ajamista kummempaa, mutta vastaantulevien ajoneuvojen etäisyyden ja nopeuden arviointi voi olla vähemmän ajavalle hankala paikka. Uhkarohkeita sukelluksia ei kukaan itsesuojeluvaiston omaava varmasti halua harjoittaa, eikä missään nimessä näin pidäkään tehdä.
Mutta mikä sitten neuvoksi? Jos hitaan taakse jää ajelemaan useampi muukin hidas, pitäisi havainnoida peileistä ainakin se, että jono on jo suoranmitan pitkä. Tuolloin voi huoletta pysähtyä seuraavalle pysäkille ja antaa muiden mennä ohi, sillä hitaasti etenevällä tuskin on kiire mihinkään. Ainakin äkkinäinen olettaisi asian näin olevan.
Liikenne on yhteispeliä, jossa pitää ottaa muut herkeämättä huomioon. Mitä enemmän välitämme muista, sitä paremmin omakin eteneminen sujuu. Tässä suhteessa me eteläsavolaiset olemme ruuhkasuomalaisia jäljessä, aivan kuten kansana olemme jäljessä länsinaapurimme Ruotsin ja etenkin Keski-Euroopan autoilumaa Saksan liikennekulttuuria.
Olisi mielenkiintoista seurata kärpäsenä katossa, kuinka otanta mikkeliläisiä pärjäisi esimerkiksi Frankfurtin iltapäiväruuhkaan autoineen tiputettuna. Mitään ihmeellistä sakemannien liikenteessä ei sinällään ole, mutta kohteliaisuuden ja suoraviivaisuuden yhteispeli olisi todennäköisesti yllätys isolla osalle porukkaa.
Sitähän tietysti sopii kokeilla, mutta vetoketju ei mene kiinni kuin limittäin. Ei se liikennekään sen kummempaa vaadi.