Maa- ja metsätalouden juju piilee monipuolisuudessa.
Olli Wuorimaa viljelee, tekee metsätöitä ja hoitaa lypsylehmiä Mikkelin Hiirolassa. Hän on vastannut synnyinkodistaan sukupolvenvaihdoksen myötä aina vuodesta 1987. Ympärillä olevat tilat ja niiden omistajat ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi, mutta tulevaisuus huolettaa.
– Tällä hetkellä tässä ympäristössä on kolme karjatilaa. Vielä 20 vuotta sitten niitä oli ainakin kahdeksan. Parilla tilalla pitäjät ovat melko iäkkäitä, eikä jatkajia ole. Kyllä se hirvittää, saadaanko heittää hyvästit tälle osaa maataloutta näillä nurkilla, Wuorimaa pohtii katsellessaan ulos hirsitupansa ikkunasta.
Wuorimaalla kotitilansa ympäristössä on peltoalueita, joilla hänen tuotantoeläimensä laiduntavat kesäaikaan.
– Jos luovun lehmistä jossain vaiheessa, en tiedä mitä pelloilla teen. Ne ovat sen verran pieniä lohkoja, että nykyiset suuret koneet eivät edes mahdu pyörimään siellä. Tällä hetkellä viljaa ja rehunurmea viljelevä mies pohtii.
Maanviljelijä kertoo, että hänellä on jatkuvasti etsinnässä lopettavilta tiloilta pienempiä koneita, jotka soveltuvat hänen käyttötarkoituksiin.
– Ongelma on se, ettei niihin tahdo löytyä varaosia ja korjaaminen voi olla vaikeaa. Isot kylvökoneet taas vaativat isomman traktorin, eikä niin suurilla koneilla ole järkeä lähteä pyörimään pienille alueille, Wuorimaa toteaa.
Kaikki koneet eivät suinkaan ole vanhoja, vaan tilalta löytyy myös viime vuoden mallia oleva Zetor.
– Se on ollut hyvä kone ja mitä enemmän sillä ajaa, sitä paremmaksi se muuttuu, Wuorimaa hymyilee.
Silti hän toteaa lempitraktorin olevan aikoinaan hankittu 6590 Fiat. Mikä tässä nimenomaisessa traktorissa sitten on parasta?
– Se on ketterä pienen kokonsa vuoksia, mutta kuitenkin vahva. Metsätyöt ovat yksi intohimoni, niin siellä ketteryydestä on hyötyä. Puut kun eivät väistä, vaikka kuinka haluaisit kurvata tietystä välistä.
Wuorimaalla on monta puroa tulonlähteenä. Tämä auttaa pitämään mielen virkeänä, koska päivät eivät takuulla ole samanlaisia.
– Talvisin saattaa mennä monta päivää maleksimalla metsässä tuulenkaatoja etsiessä ja niitä korjatessa talteen. Minusta syksytkin ovat hauskoja, koska silloin alkaa taas uusi kausi ja uudet tehtävät.
Lehmät ovat juuri päässeet pellolta navetan suojiin ja niilläkin on oma tehtävänsä tilan arjessa.
– Olen ajatellut, että lehmillä on isompi pää, niin antaa niiden murehtia maailman murheita. Täytyy itse keskittyä positiivisin asioihin ja arjen pyörittämiseen, Wuorimaa naurahtaa.
Mitä tilalla tarvittaviin työkoneisiin tulee, Wuorimaa vinkkaa, että niitä kannattaa käyttää mahdollisimman monipuolisesti heti alusta alkaen.
– Siitä selviää, onko kone juuri oikeanlainen omiin tarpeisiin. Samalla huomaa myös mahdolliset viat ja ehtii korjata ne mahdollisimman pian.
Traktoreita ja muita työkoneita tulee miehen mukaan kohdella hyvin. Potkiminen ja noituminen eivät auta.
– On minulla ollut sellainenkin traktori, joka ei lähtenyt keväisin käyntiin. Kolmena vuonna ostin siihen uuden akun, kunnes minulle suositeltiin silloista uutta akkutekniikkaa. Päätin sitten hankkia hieman hinnakkaamman akun ja sen jälkeen traktori toimi säällä kuin säällä.
– Suomalainen on vähän sellainen, että pari kertaa pitää kokeilla omalla tavalla vaikka neuvottaisiin toista, Wuorimaa toteaa hymyillen.
Nykyisin teknologia on saavuttanut myös traktorit sekä muut maatalouskoneet. Niitä voidaan ohjata kännyköillä, tableteilla tai tietokoneilla.
– Hyvä asiahan se on, varsinkin kun laitteet toimivat. Entäs jos puhelin tippuu ja menee rikki. Kuinka kylvökonetta sitten ohjataan, sillä tiedon siirto uuteen laitteeseen vie aikaa, Wuorimaa pohtii.
Maatalouden lomakkeet ja ilmoitukset ovat myös siirtyneet verkkoon ja niiden täyttämiseen vaaditaan taitoa.
– Olisi hyvä jos järjestettäisiin kursseja tai neuvontaa säännöllisesti. Asiat muuttuvat niin kovaa vauhtia, ettei niissä pysy perässä. Eikä siitä mene oppi perille, jos joku näyttää yhden kerran kuinka homma toimii.
Teknologia on kuitenkin tuonut mukaan hyviä asioita. Esimerkiksi traktoreiden melusaaste on vähentynyt ja polttoaineen kulutus on pienentynyt.
– Kopit ovat lämpimiä, eikä ajaessa tunnu vetoa. Ei sitä enää tekisi mieli lähteä avotraktorilla urakoimaan, Wuorimaa toteaa avatessaan rakkaan Fiatin kopin oven.