Tilauskioskit työllistävät enemmän

13.12.2018 Koti
Asiakasvastaava Milla Vesalainen auttaa tarvittaessa digitaalisen tilauskioskin käytössä. – Tämä oli kyllä todella kätevää, annostaan valitsemassa ollut pariskunta totesi onnistuneen tilauksen jälkeen.

McDonald’siin saatiin kolme uutta nimitystä.

Mikkelin McDonald’sissa otettiin käyttöön marraskuussa digitaaliset tilaus­kioskit, joista asiakas saa itse tilattua ruoka-annoksensa. Isoilla kosketusnäytöillä on kuvat kaikista tuotteista. Jo 22 vuotta ravintolayrittäjänä toiminut Hannu Summanen on erittäin tyytyväinen muutokseen.
– Asiakkailta ja työntekijöiltä on tullut todella paljon positiivista palautetta. Tilauskioskeja on neljä kappaletta ja niiden lisäksi on kaksi tavallista kassaa, Summanen kertoo.

Moni mieltää teknologiauudistuksien olevan negatiivisia, koska niiden koetaan vievän työpaikkoja ihmisiltä. Mäkkärillä asiat ovat kuitenkin toisin.
– Olemme palkanneet tähän mennessä kahdeksan työntekijää lisää. Uudistuksen myötä meillä on mm. kolme uutta asiakasvastaavaa. He neuvovat asiakkaita tilauskioskien käytössä, Summanen kertoo.
Yksi heistä on Milla Vesalainen. Hänen mukaansa asiakkaita ihmetyttää eniten palvelun nopeus.

Tuttu numeroilla toimiva tilausjärjestelmä on saanut uuden käänteen. Kolmiossa on bluetooth-yhteys ja paikannustoiminto, joka päivittää sijaintinsa kassalle. Näin työntekijöiden ei tarvitse arpoa missä asiakas istuu.
Tuttu numeroilla toimiva tilausjärjestelmä on saanut uuden käänteen. Kolmiossa on bluetooth-yhteys ja paikannustoiminto, joka päivittää sijaintinsa kassalle. Näin työntekijöiden ei tarvitse arpoa missä asiakas istuu.

– Aikaisemmin tilaus lähti eteenpäin vasta maksun suorittamisen jälkeen. Nyt tilaus lähtee keittiöön jo ennen maksua, Vesalainen kertoo.
Tilausten käsittely uudella tavalla vähentää myös hävikin määrää. Aikaisemmin hampurilaisia tehtiin valmiiksi odottamaan asiakkaita. Jos ne eivät menneet kaupaksi, niin ne joutuivat biojätteeseen.
– Tämä on auttanut myös meitä. Keittiö on siistimpi ja järjestelmällisempi. Kiireiseen aikaan keittiö toimii liukuhihnana: yksi paistaa sämpylät, toinen pihvit ja kolmas tekee hampparin valmiiksi, Summanen kertoo.

Myös asiakkaan löytäminen salista on helpottunut bluetooth kolmioiden avulla.
– Tästä näkee missä asia­kas on.
– Katso, sinulla on kädessäsi kolmio, niin tämä ruutu näyttää sinun seisovan kassan edessä, Summanen kertoo näyttäessään salikarttaa näytöltä.
Enää ei siis tarvitse arpoa mikä annos kuuluu kenellekin.
Summasen ja Vesalaisen mukaan aikaisemmin ruuhka-aikaan salissa olleet jonot ovat hävinneet.
– Tilauksen tekemisestä ruoan saamiseen menee 2–4 minuuttia. Asiakas saa istua rauhassa pöytään eikä tarvitse seisoskella jonossa. Tämä on esimerkiksi lasten kanssa positiivinen asia.

 

McDonald’s

• Richard McDonald ja Maurice McDonald avasivat drive-in grillikioskin San Berninoon vuonna 1940, jonka he nimesivät McDonald’siksi.
• Monikansalliseksi yhtiöksi McDonaldsin luotsasi Ray A. Kroc jo 1950-luvun loppupuolella
• Ravintoloita on yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 kappaletta.
• Suomeen ensimmäinen Mäkkäri avattiin 1984 Tampereelle.
• Suomen 65 ravintolaa työllistää 2800 ihmistä.
• Maailman laajuisesti palkkalistoilla on noin 1,7 miljoonaa ihmistä.
• Ravintolat ympäri maailmaa palvelevat päivässä noin 70 miljoona asiakasta.
• Kuuluu lelumyyjänäkin maailman suurimpiin lastenaterioiden yhteydessä ostettujen lelujen ansiosta.Lähde: mcdonalds.fi

 

Kosketusnäytöt myös tuovat työpaikkoja

Työnteon luonne muuttuu vuosi vuodelta. Tämä on osaltaan hyvä ja osaltaan huono asia.
McDonald’sien tekemä uudistus on hyvä esimerkki teknologian tuomista positiivista parannuksista. Uudistukset tuovat uusia työpaikkoja ja lisäävät henkilöstön määrää. Toki yrittäjän kannalta henkilöstökulut nousevat, mutta samalla palvelun nopeutuessa myyntiä tehdään enemmän.
Graanin McDonlad’sista kerrottiin nuorison käyttävän tilauskeskusta ilman neuvontaa. Vanhempi väki puolestaan on innoissaan päästessään kokeilemaan uutta.
Jos itse olisin kaveriporukalla lähtenyt syömään mäkkärille, niin odottaisin mielummin pöydässä jutellen kuin jonossa pönöttäen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0