Uusia tuulia näyttämöllä ja kulisseissa

24.8.2018 Ajankohtaista
– Katsojien kannalta olen erityisen iloinen, että Mikkelissä Teatteri tarjoaa uusia näytelmiä vanhojen klassikoiden rinnalla, Mikkelin Teatterin johtajan pestissä lokakuun alusta aloittava Aleksander Anria iloitsee.

Mikkelin Teatteri aloittaa syyskautensa kantaesityksillä.

Mikkelin Teatteri aloittaa syyskautensa kahdella kantaesityksellä; Are Nikkisen kirjoittama Haukivuoren Houdini tulee ensi-iltaan syyskuun lopulla ja Veera Tyhtilän kirjoittama Woodooluu – Hallittu kaaos saa ensi-iltansa jo 6. syyskuuta.

Syksyn uutuuksien lisäksi Mikkelin Teatterissa puhaltavat muutenkin uudet tuulet. Katriina Honkanen jättää tehtävänsä ja puikkoihin astuu Aleksander Anria.
– Tällä hetkellä tutustun talon toimintaan ja iloitsen jo nyt täällä olevasta ammattitaidosta, sanoo Anria.
– Tällä talolla on myös oma ihana taikansa ja historiansa, mikä viehättää minua erityisesti.
Oman teatteriuransa Anria kertoo alkaneen jo alakouluikäisenä.
– Näyttelin koulunäytelmässä oravaa ja opettaja lupasi minulle oravapuvun. Odotin roolivaatettani innolla, näin siitä unta.
– Kun tärkeä päivä koitti, minulle annettiin sukkahousut ja naisten mekko, josta roikkui joku kissan hännän näköinen. Menin vessaan itkemään ja päätin, että minun teatterin tekemiseni oli siinä, nauraa Anria.

Anria kuitenkin valmistui vuonna 1990 Pietarin Kulttuuri- ja Taideyliopiston ohjaajalinjalta.
– Samana vuonna tulin Suomeen ja aloin ohjata ammattijohtoisissa harrastajateattereissa ja ammattiteattereissa.
Vuosina 2003–2012 Anria toimi Riihimäen Teatterin johtajana, minkä jälkeen hän on työskennellyt freelancerina, ohjaajana ja elokuvanäyttelijänä.
Mikkelin vahvuutena Anria näkee ammattitaitoisen henkilökunnan ja uskalluksen uuden tekemiseen.
– Jännityksellä odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Taide on minun uskontoni ja uskon sen voimaan. Jos teatterin tehtävä onkin viihdyttää, vielä enemmän sen tehtävä on lohduttaa.
– Haluan että teatteri on kaikkien kaupunkilaisten oma teatteri.

– Pian ensi-iltansa saava Woodooluu – Hallittu kaaos ei ole mikään poppamiehiä pursuava poikkitaiteellinen esitys, vaan näytelmä joka kertoo komediallisin keinoin sydämellisen tarinan lapsiperheen arjesta, lasten silmin nähtynä, kertoo Anria.
– Siitä voi moni samassa tilanteessa arkeaan elävä löytää yhtymäkohtia omaan arkeensa.
Ruuhkavuosiaan elävällä perheellä on aina kiire, laskut kasaantuvat. Oma elämä kaipaa jotain suurempaa merkitystä ja lapsillekin pitäisi löytää aikaa. Kun vanhemmat lähtevät työmatkalle, unohtuu kotiin jotain tärkeää. Nimittäin 4- ja 6-vuotiaat lapset jäävät yksin vauvan kanssa kotiin.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0