Sirommaksi veistetty

9.6.2017 Auto & Kone
Elegantti. Opel Insignian olemus on aiempaa kevyempi.

Perinteisen saksalaismerkin isompi perhemalli uusiutui täysin.

Oikeastaan kysymyksessä on perheauton sijaan neliovinen sport coupé, ainakin muotoilunsa puolesta. Uuden Opel Insignian linjoissa on tutun oloisia piirteitä, joista kehkeytyy mielleyhtymä huomattavasti kalliimpien premium-merkkien autoihin.
Käsitteenä perheauto on nykyään enemmän tila-automainen kulkupeli, jonka istuin ja katto ovat normaalia korkeammalla. Siksi uusi Insignia ja sen viistoperäinen malli on nimettykin Grand Sportiksi, nelioviseksi urheilulliseksi autoksi. Syksyllä mallisto täydentyy farmarimallilla, jonka pituus on peräti senttiä vajaat viisi metriä.

Moottorivaihtoehtoja on sekä bensa- että dieselpuolella kaksi, jos asiaa tarkastellaan iskutilavuuden puolesta. Malliston pienimmästä eli 1,5 litran bensamoottorista puristetaan joko 140 tai 165 hevosvoimaa. Tehokkaamman version perään saa halutessaan automaatin, kuten koeajoautossa oli. Paremmin varustellun Innovation-varustetason kuningasmalli on 260 heppainen bensanelikko, jonka jatkeena on aina 8-portainen automaatti.
Dieselin saa myös nelikkona moottorivaihtoehtojen yläpäässä. Tehovaihtoehtoja on kaikkiaan neljä haarukassa 110–210 hevosvoimaa. Alimmillaan Insignia päästää pakoputken päästä 110 g/km hiilivetyjä. On syytä myös rekisteröidä se tosiasia, että päästöarvot ovat uuden normin mukaisia. Se tietää käytännössä korkeampia lukemia kuin mitä monille kilpakumppaneille on ilmoitettu.
Jos ulkomuodoissa ei ole narisemista, niin samaa voitaneen todeta myös sisältä. Kojelauta on muodoiltaan tyylikäs ja päämittareista tulee tietty mielleyhtymä takavuosien Opeleihin. Muuten ollaan tukevasti tässä ajassa, jotka kojelaudan iso näyttö ja mittariston keskinäyttö osoittavat.

Koeajoautoon oli valittu melkoisen kattavan perusvarustelun lisäksi Enjoy More-paketti, joka tuo vielä lisäksi ajovaloautomatiikan, sadetunnistimen, pysäköintitutkat eteen ja taakse sekä tummennetut takaikkunat.

Pitää tietää. Takaluukku avataan Opelin salamamerkkiä painamalla.
Pitää tietää. Takaluukku avataan Opelin salamamerkkiä painamalla.

Etuistuimet olivat mallia AGR eli kahdeksaan suuntaan säädettävät urheiluistuimet kuljettajan reisi- ja ristiseläntuilla. Kirjainyhdistelmän takaa löytyvät sanat Aktion Gesunder Rücken e.V. Tuosta saksalaisen selän terveyden yhdistyksen merkinnästä Opelilla on kokemus jo vuodesta 2003. Merkki tunnetaankin nykyään AGR-istuimien massavalmistajana.
Ajamisen suhteen Insignia on kelpo peli. Äänimaailmansa osalta autoa voitaneen pitää vähintäänkin onnistuneena. Ajaminen maistuu ja alla oleva rengaskoko oli uraisille eteläsavolaisteille järkevä, sillä ajoautossa oli 17” renkaat. Halutessaan Insigniaan saa jopa 20” rengaskoon.
Vakiona oleva Opel EYE -kuljettajan avustinjärjestelmän läsnäolon huomasin pariinkin otteeseen. Ratista yhden napin takaa säädettävä etäisyys edellä ajavaan laittoi auton jarruttamaan kaupungissa, kun väli kutistui liiaksi. Maantiellä omalla kaistalla hortoilu sai ratin kääntymään, kun kaista-avustin päätti puuttua ajolinjoihini.

Suorituskyvyn osalta suorasuihkutteisella 165 hevosvoiman bensaturbolla pärjää hyvin. Tähän on auttanut myös se, että paino on tippunut malliversiosta riippuen rutkasti, parhaimmillaan 175 kilon verran. Insignian kaikki automaattivaihteistot ovat perinteisen momentinmuunnintekniikan omaavia. Vaihteisto toimi muuten hyvin, mutta alhaisessa nopeudessa hiljennettäessä alaspäin vaihto oli välillä hieman kulmikasta.
Erikseen mainittavan arvoinen asia on moottorin hiljaisuus. Joutokäynnillä sen olemassaolo on tarkastettava käyntinopeusmittarista. Uuden Insignian kohdalla kuiskitaankin sellaista, että pohjoismaihin tuotavat mallit olisi äänieristetty kaikin puolin paremmin. Mene ja tiedä, mutta hiljaista oli.
Takanäkyvyys on rajal­li­nen, sillä hyvin pitkä taka­lasi on lähes vaakatasossa. Onneksi tässä asiassa auttaa nykytyyliin peruutuskameran näyttö. Vaikka takaistuimelle käydessä on kumarrettava voimakkaasti kaartuvan kattolinjan vuoksi, niin sisällä tilaa riittää joka suuntaan. Takaistuin on muotoiltu lähinnä kahdelle matkustajalle, mutta mukaan mahtuu toki kolmaskin. Pituussuunnassa jalkatilaa on hyvin, vaikka etuistuin olisi taka-asennossa.

Ei nappulaviidakkoa. Kosketusnäytöt ovat siistineet autojen kojelautoja, eikä Insignia tee tässä suhteessa poikkeusta.
Ei nappulaviidakkoa. Kosketusnäytöt ovat siistineet autojen kojelautoja, eikä Insignia tee tässä suhteessa poikkeusta.

Tavaratila on korkea ja lattiakannen alta löytyy tilava varapyöräkotelo, jonka tilalla tosin on kompressori ja paikkapullo. Silti litroja on hieman vähemmän kuin edellisen sukupolven mallissa. Varusteista, niin turvallisuus kuin mukavuus, voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinansa.
Uusi Insignia on ensimmäinen Opel, jossa on jalankulkijoiden terveydelle ystävällinen aktiivinen konepelti. Se nousee saranoistaan silmänräpäyksessä 9 sentin verran törmäystilanteessa. Varsinainen ”The Juttu” on kuitenkin Opelin OnStar -henkilökohtainen avustaja. Kun autoilija joutuu pulaan, löytyy yhden napin takaa aito ihmisääni, jonka avulla ongelmatilanteesta päästään ulos. Tämä ominaisuus voi olla jopa elämän arvoinen.

 

Speksit:

Opel Insignia Grand Sport Enjoy 1,5 Turbo S/S aut.
Hinta: 35 060 € (hinnat alk. 28 608 €)
Polttomoottori: 1 490 cm3 (turboahdin, monipistesuihkutus)
Suurin teho: 165 hv/121 kW (5 600 r/min)
Suurin vääntö: 250 Nm (2 000–4 500 r/min)
Kiihtyvyys: 0–100 km/h 9,4 s
Huippunopeus: 218 km/h
Kulutus: 5,3/6,1/7,5 l/100 km (maantie/kaupunki/yhdistetty)
CO2-päästöt: 138 g/km (yhdistetty)

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0