Raksaopiskelijoiden työntäyteinen vuosi

12.5.2017 Vapaa-aika
Ammatinohjaaja Mauri Jääskeläinen ohjaa opiskelijoita Mikkelipuiston palvelurakennuksen työmaalla. Opettaja Jari Pöyry toimii työmaan vastaavana mestarina.

Ammattiopiston rakennusalan opiskelijoilla on pitänyt kiirettä tänä lukuvuonna. Rakennusalalla on työn alla kolme isoa kohdetta Mikkelissä. Etelä-Savon ammattiopisto Esedu rakentaa asuntomessualueelle konteista tehtyä omakotitaloa ja Mikkelipuistoon lähes 300 m2 palvelurakennusta. Näiden lisäksi Tupalassa on perinteinen omakotitalotyömaa.

Esedun rakennusalalla ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin monta isoa ja merkittävää rakennuskohdetta yhtä aikaa. Yleensä opiskelijavoimin tehdään yksi omakotitalo kolmeen vuoteen. Tämän lisäksi opiskelijat ovat olleet mukana pienemmissä asiakastyökohteissa.

Tänä vuonna Mikkelin asuntomessut asetti tiukat aikataulut rakentamiselle.

– Asuntomessutaloa ei ollut mahdollista rakentaa kolmea vuotta, joten meidän piti keksiä ratkaisu, jolla saamme talon valmiiksi yhden lukuvuoden aikana. Ratkaisun tarjosi konteista koottava talo, kertoo rakennusalan koulutuspäällikkö Pekka Orava.

Konttitalo muodostuu neljästä metallirunkoisesta moduulista, jotka voivat toimia myöhemmin myös itsenäisinä osina. Kontit tulivat Esedulle viime syksynä puolivalmiina rakenteina, joissa oli jo ovet ja ikkunat paikoillaan. Opiskelijat tekivät kontteihin tarvittavat lisäeristykset, jonka jälkeen ne siirrettiin ja kasattiin taloksi Kirkonvarkauden tontille.

Pienomakotitalon asuinpinta-ala on 56 m2. Kuningaspaneeliverhoilun ja korotetun katon ansiosta ulkopuolinen ei huomaa talo konteista tehdyksi.

– Talo tulee myyntiin messujen jälkeen. Mikäli ostajaa ei löydy, voimme myydä talon myös osissa, vinkkaa Orava.

 

Toinen iso kohde on Mikkelipuistossa, jossa rakennetaan opiskelijavoimin uutta palvelurakennusta. Mikkelipuiston työmaa on aikuisopiskelijoiden oppimisympäristö, kun asuntomessutontilla ovat oppimassa ensisijaisesti nuorisopuolen opiskelijat.

Rakennusalan aikuisopiskelijat Tuomas Karhunen ja Antti Käräjämies anturamuotin teossa Mikkelipuiston työmaalla.
Rakennusalan aikuisopiskelijat Tuomas Karhunen ja Antti Käräjämies anturamuotin teossa Mikkelipuiston työmaalla.

Sekä Mikkelipuistossa että asuntomessutontilla on ollut rakennusalan opiskelijoiden lisäksi oppimassa monen muun alan opiskelijoita. Työmailla ovat olleet oppimassa sekä sähkö-. pintakäsittelyalan ja putkipuolen opiskelijat. Näiden lisäksi asuntomessutontilla puutarha-alan opiskelijat ovat tehneet pihasuunnitelman, jonka he toteuttavat tänä kesänä. Artesaaniopiskelijat puolestaan sisustavat asuntomessukodin.

Mikkelipuiston työmaalla opiskelijoiden käytännön ohjeistuksesta vastaa ammatinohjaaja Mauri Jääskeläinen.

– Meillä on ollut täällä sama kymmenen hengen opiskelijaporukka rakennusprojektin alusta lähtien. Opiskelijat ovat päässeet monipuolisesti näkemään ja tekemään eri vaihteita, kertoo Jääskeläinen.

Aikaa lähes 300 m2 palvelurakennuksen rakentamiseen on noin yhdeksän kuukautta. Se ei ole paljoa rakennusmiehille, jotka vatsa opettelevat alaa.

– Rakennus on tehty puolivalmiista elementeistä, jotka talotehdas kokosi tontilla. Se mahdollistaa meille nopean aikataulun, kertoo työmaan vastaavana mestarina toimiva opettaja Jari Pöyry.

Etelä-Savon Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Arja-Leena Saastamoinen on ylpeä rakennusalan opettajistaan ja opiskelijoista.

– Tämä on vaatinut opettajilta sekä rohkeutta että uudenlaista tapaa ajatella ja toimia. Projektit ovat edenneet hyvin, vaikka alussa epäilijöitä riitti, kertoo Saastamoinen.

Toimitusjohtaja on itsekin kantanut kortensa kekoon rakennustyömailla. Hän on muutaman kerran vienyt opiskelijoille sinne pullakahvit.

– Meillä on täällä Suomen paras porukka tekemässä, hehkuttaa tomera toimitusjohtaja.

 

Esedun rakennusalan projektit Mikkelissä 2016-2017:

Pienomakotitalo Opaali,
asuntomessujen näyttelykohde nr. 28

  • asuinpinta-ala 56 m2
  • runkomateriaali: teräskontit (4 kpl)
  • ekologinen älykäs pientalo
  • suunnittelu: opettaja Pekka Lahnasalo ja koulutuspäällikkö Pekka Orava
  • valmis toukokuun lopussa

Mikkelipuiston palvelurakennus

  • kokonaispinta-ala noin 290 m2
  • sisältää salitilan, joka toimii myymälä- ja näyttelytilana sekä kahvila-ravintolana, toimistotiloja ja vuokrattavaa kokoustilaa.
  • valmistuu kesäkuun lopussa

Muut kohteet

  • omakotitalotyömaa Tupalassa
  • Mikkelin Soutajien venevaja Pursialassa
  • muita pienempiä rakennuskohteita ja aitaprojekteja

Teksti: Laura Salonen
Kuvat: Sofia Lyytikäinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0