Merkkiharrastajasta sukeutui maahantuoja

12.5.2017 Auto & Kone
Maahantuonnin mies. Tamperelainen Nikolai Osipov on tuonut yrityksensä Super-Motor Oy:n nimissä Ladoja maahan reilun vuoden ajan.

Takavuosien suosikkimerkki Ladan maahantuonti jatkuu vuosien tauon jälkeen.

Nappisilmä, Tšernobiili, Käkisalmen Quattro. Kuulostaako tutuilta nimiltä? No nehän ovat takavuosina Suomen suosituimpiin autoihin kuuluneen Ladan lempinimiä. Idänkaupan kukoistaessa Lada oli myydyimpiä automerkkejä, kunnes Neuvostoliitto romahti. Sen jälkeen merkin suosio kääntyi laskuun, kunnes Delta-Auto lopetti uusien Ladojen maahantuonnin kokonaan vuonna 2009.

Hiljaiseloa kesti aina viime vuoden kevääseen saakka. Siihen saakka tamperelainen Nikolai Osipov, Pietarissa syntynyt ja ensimmäiset kymmenen vuotta rajan takana varttunut kaksoiskansalainen, toi Ladojen ja muiden itäautojen varaosia Suomeen. Ensin harrastuspohjalta ja nyttemmin ammatikseen.

 

Varaosien tuonti alkoi pikkuhiljaa kymmenkunta vuotta sitten.

– Kävin Viipurissa silloisen tyttöystäväni eli nykyisen vaimoni luona. Hänen isällään oli varaosaliike Viipurissa. Toimitin kavereiden pyynnöstä osia ja koko homma lähti hieman puolivahingossa liikkeelle, Osipov paljastaa.

Osipovin yritys Mansemotors tuo osia maahan ja yrityksen palkkalistoilla on tällä hetkellä kolme työntekijää. Iso osa kaupasta tehdään verkossa. Syy osien suosioon on selvä: Harrasteautoilu Ladojen parissa elää ja voi hyvin edelleen.

– Vanhempiin Ladoihin saa osia edelleen hyvin ja ne ovat vieläpä kohtuuhintaisia.

 

Viime vuonna Osipovin ajatuksiin syntyi uusien Ladojen maahantuonti. Eikä aikaakaan, kun Super-Motor Oy näki päivänvalon. Ohuen organisaation avulla pidetään kulut kurissa ja autoja myydään lähinnä toimitusmyyntinä. Jälleen myyntipisteitä on Tampereen Pirkkalassa sijaitsevan omien tilojen lisäksi tällä hetkellä yksi ulkopuolisin voimin. Tämä myyntipiste toimii Kiikoisissa.

Aikaisemmin maansiirtoalan konsulttina toiminut mies on huomannut pienellä katteella toimivan autokaupan haasteet. Yhteistyökumppaneina toimivatkin lähinnä alan pienemmät tekijät, sen kaltaiset joiden intressit ovat samat kuin Super-Motorin. Varaosien saatavuus ei Ladaa hankkivalle ole ongelma.

– Huolto järjestyy sekin, sillä huoltopaikaksi kelpaa periaatteessa mikä tahansa asianmukainen korjaamo, joka käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia varaosia ja antaa työlleen takuun.

 

Markkinoilla on Osipovin luotsaamalle Super-Motorille paljon mahdollisuuksia. Ensimmäisen vuoden aikana uusia Ladoja on laitettu rekisterikilpien väliin kaikkiaan vajaat parikymmentä kappaletta. Se tarkoittaa hyvin maltillista myyntiä, kun tiedetään että viime vuonna Suomessa rekisteröitiin hieman vajaat 120 000 henkilöautoa.

Venäjällä merkin kauppa käy hyvin, vaikka markkinaosuus onkin huvennut vuosien varrella. Nykyisin Ladan markkinaosuus on neljänneksen luokkaa. Kappalemääräisesti itänaapurissa myytiin viime vuonna reilut 1,4 miljoonaa autoa. Myyntimäärä on romahtanut venäläisen autokaupan huippuvuodesta 2012 yli puoleen maan moninaisten talousongelmien vuoksi.

 

Itänaapurin kansanauto toimii meilläkin

Sitkeässä on itäautofobia vieläkin, mitä tulee mieleen Ladaan suhtautumisessa pelkän nimen perusteella. Lämmin, pystyssä oleva ratti ja kenenkään vartalolle sopimattomat istuimet olivat jääneet mieleen Fiat 124 malliin pohjautuvasta takavetoisesta Ladasta.

Omaa tuotantoa. Venäläinen vapaasti hengittävä moottori kuljettaa kevyttä autoa riittävän hyvin ja on edelleen melkoisen helppo huoltaa itse ilman erikoistyökaluja.
Omaa tuotantoa. Venäläinen vapaasti hengittävä moottori kuljettaa kevyttä autoa riittävän hyvin ja on edelleen melkoisen helppo huoltaa itse ilman erikoistyökaluja.

Takavuosien malleista ei ole jäljellä enää kuin Niva, tosin sekin tottelee nykyään nimeä 4×4. Tämä siksi, että Niva nimen käyttöoikeuden omistaa amerikkalainen General Motors. Muut mallit ovat valtaosalle suomalaisista tuntemattomia, kuten Granta, Kalina, Vesta ja Xray osoittavat. Markkinoinnissa käytetäänkin meille tutumpaa numerointipolitiikkaa.

 

Mikkelissä Autosähkö Misran pihalla järjestetyssä koeajopäivässä paikalla olivat 2190 ja 2191 mallit, jotka tunnetaan Venäjällä Grantoina. Malliston hinnat alkavat noin 12 000 eurosta, kun Venäjällä saman auton saa ilman autoveroa ja rajusti teknisesti riisuttuna leijonanosan edullisemmin.

Ajossa Lada yllättää positiivisesti. Varsinkin Nissan-Renault omistuspohjan kautta tulleen Jatcon automaattivaihteiston ja tehtaan oman suunnittelun tuloksen, Euro 6-päästönormit täyttävän 1,6 litran 16 venttiilisen bensakoneen yhteistyö toimi hyvin. Mukavasti vääntävän moottorin vuoksi ajaminen on vaivatonta eikä autoa tarvitse huudattaa liikenteen rytmissä. Ohjaustunto on kevyt ja varsinkin kaupungissa ajaminen on helppoa.

 

Sisältä muovisen oloinen kansanauto on pelkistetty, mutta ainakin uudenkarheana viimeistely oli suhteellisen hyvällä tasolla. Isoa kosketusnäyttöä ei löydy varustelistalta, mutta soittimeen pystyy integroimaan älypuhelimen bluetoothin avulla. Joten Spotifyn kautta ei musiikki jää toistamatta.

Muutenkin varustelista kelpaa useimmille autoilijoille, tosin mitään uusimpia teknisiä innovaatioita on Ladasta turha etsiä. Eikä sitä miksikään insinöörityön taidonnäytteeksi ole tarkoitettukaan, vaan edulliseksi perheautoksi.

Manuaalivaihteinen ja 8-venttiilisellä moottorilla varustettu perusmallissa tunnelma on erilainen, vaikka ajo-ominaisuudet ovat samankaltaiset yhtäläisen pohjarakenteen ansiosta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että perusmallilla ajellessa koin aikamatkan ajassa taaksepäin.

 

Sähköllä, kauko-ohjauksella tai avaimella. Ladan takaluukkua ei saa auki ulkoapäin kahvasta vetämällä varkaiden vuoksi. Farmarimallissa on tilaa, kun penkit kaadetaan nurin.
Sähköllä, kauko-ohjauksella tai avaimella. Ladan takaluukkua ei saa auki ulkoapäin kahvasta vetämällä varkaiden vuoksi. Farmarimallissa on tilaa, kun penkit kaadetaan nurin.

Valmistusmaan tapaan vetopyörästön antama hammasrattaiden ääni oli ennen arkea muissakin kuin Ladoissa. Sisäänajo on myös tehtävä huolella, sillä 2 000 ensimmäisen kilometrin aikana kierroksia ei saa nostaa yli 3 500 rpm.

Parasta Ladassa on hyvä näkyvyys ulos. Vyötärölinja on sangen matalalla moneen muuhun autoon verrattuna.  Sivupeilit ovat myös kookkaat. Etuovi aukeaa reilusti joka helpottaa autoon menemistä. Lisäksi kuljettaja kuulee varmasti voimakkaasti napsuvasta vilkun äänestä, mikäli suuntavalo on jäämässä päälle.

Ladalla ajaminen tuntui paremmalta kuin ennakkoon ajattelin. Oman tehtävänsä eli itänaapurin kansanauton, Lada täyttää mainiosti. Fiilis ei ollutkaan hullumpi, kun hyisenä toukokuun päivänä lämmityslaite työnsi kuumaa kuin silloin joskus ennen ja poppi soi. Meno oli yksinkertaisen mutkatonta ja siitä ei enää puuttunut kuin kesä ja karvanopat!

+1
0
+1
1
+1
0
+1
1
+1
0