Kirja-arvostelu:
Vesa Linja-aho: Ostaisinko sähköauton?
156 s. Into-kustannus 2016
Kesällä 2016 ilmestyneen kirjan tekijä on Metropolia-ammattikoulun autoelektroniikan lehtori, jonka omakohtaiset käytännön kokemukset sähköautoilusta perustuvat ainakin kirjan mukaan mm. Teslan ja Nissan Leafin käyttöön USA:ssa ja Etelä-Suomessa.
Linja-aho tunnustautuu kainostelematta sähköauton tekniikan ihailijaksi, mikä on luonnollistakin hänen taustansa takia. Siksi sähköautojen yleistymisen mahdolliset esteet reaalimaailmassa ja etenkin Suomessa on kirjassa osittain unohdettu täysin ja suurelta osin nähty ammatillisten silmälasien läpi.
Teknisenä laitteena nykyinen sähköauto – etenkin luxus-auto Tesla – on mukava laite. Teoriassa ja osin käytännössäkin sähköautot ovat käytännöllisiä ja taloudellisia kulkuneuvoja. Todellisia insinööritaidon superluomuksia.
Silti sähköautojen voimakkaalle yleistymiselle on olemassa useita esteitä, joista monet ovat jopa järkeenkäypiä.
Esimerkiksi autojen lataus tapahtuisi kirjoittajan mukaan pääosin kotona ja öisin, silloin kun autoa ei useampaan tuntiin käytetä. Tämä ei kuitenkaan onnistu kaupunkiolosuhteissa, jossa autotallit ja lämmitystolpat ovat harvinaisia. Kuitenkin sähköauto soveltuisi parhaiten juuri kaupunkikäyttöön, jossa ajomatkat ovat lyhyitä.
Lataus tulee olemaan ongelma myös siksi, että lataus kestää lyhyimmilläänkin jopa kymmeniä kertoja pidempään kuin polttomoottoriauton tankkaus. Lisäksi sähköauton ”tankkausväli” on lisäksi karkeasti puolet polttomoottorisen auton tankkausvälistä. Niinpä latauspisteitä tarvitaan moninkertainen määrä verrattuna nykyiseen polttoainemittareiden määrään. Jo nykyisinkin vilkkaimmilla tankkauspisteillä joudutaan usein jonottamaan mittarille pääsyä. Kattavan käyttövoiman jakeluverkon rakentaminen sähköautoille on haasteellista etenkin Suomen kaltaisessa maassa, jossa sähkön siirtohinnat jo nykyisin ylittävät varsinaisen energian laskutushinnan.
Myös auton lämmitys ohitetaan kertomalla auton lämpimyydestä muutamassa pakkasasteessa. Parin talvikuukauden 20-30 miinusasteen pakkasjakso ilman lämmintä tallia vaatisi edelleenkin todennäköisesti dieselkäyttöisen lisälämmittimen asennusta omine polttoainesäiliöineen.
Linja-aho laskee, että sähköauto maksaa itsensä takaisin 5-10 vuodessa. Tämän tueksi hän esittää laskelman, jossa sähkön hintaa alettaisiin liikennekäytössä verottaa prosentuaalisesti nykyistä polttoaineveroa vastaavalla osuudella. Kuitenkin olisi otettava huomioon nykyisen polttoaineveron absoluuttinen tuotto valtiolle. Tästä miljardien tuloerästä verottaja on tuskin valmis luopumaan Suomessa. Norjassa sähköautojen yleistyminen on ollut mahdollista nimenomaan massiivisten verohelpotusten takia.
Verkkosähkö on kotitalouksien ja yritysten keskeinen hyödyke, jonka erilainen verotus liikennekäyttöä varten on mahdotonta jo siksi, että autoja voidaan ladata periaatteessa mistä tahansa pistokkeesta. Siksi sähköauton käyttövoimakuluja on mahdotonta ennakoida pitkällä aikavälillä. Valtiovarainministeriö määrää jo nykyisin suurelta osin sen, millaisilla autoilla suomalaisten kannattaa ajaa. Kun Suomen omavaraisuuskin sähkön tuotannossa on toistaiseksi verrattain alhainen, on mahdotonta uskoa, että valtio luopuisi merkittävästä polttoaineveron tuotosta sähköautojen hyväksi. Siksi sähköautojen verotus tulleekin painottumaan auton omistamiseen ja käyttöön.
Linja-aho ennustaa, että Suomessa vuonna 2025 myytävistä autoista jo yli puolet olisi täyssähköautoja, joka tarkoittaisi sitä, että ne edustaisivat koko autokannasta noin kahdeksaa prosenttia. Luku saattaa olla realistinen – tai sitten ei. Kuten edellä on mainittu; Verottaja lopulta määrää millaisilla autoilla ajamme. Pääasia olisi, että vuonna 2025 autokannan keski-ikä vuosissa ilmaistaisiin yhdellä kokonaisluvulla.
Oman mielenkiintonsa tuovat markkinoilla jo lähivuosina yleistyvät vedyllä toimivat polttokennoautot, jotka nekin ovat toki sähköautoja, mutta tuottavat sähkön itsenäisesti.
Vesa Linja-ahon kirja edustaa tyypillistä kehitysoptimistista näkemystä, jossa sähköauton muutamia etuja estottomasti tuodaan esiin, mutta mahdollisia halutun kehityksen esteitä vähätellään ilmeisen tietoisesti. Kirja on hyvin kirjoitettu ja lukuelämyksenä sitä voi suositella kaikille autoista ja autoilusta kiinnostuneille. Kuluttajavalistuksena kirjan sisältö voisi toki olla realistisempi. Kirjoittajalta ei intoa sähköautoilun puolesta puhumiseen puutu – jalat tukevasti irti maasta.
Heikki Lehtinen