”Siistii olla nolo”

13.10.2016 Koti
Röllin päiväkodin väen mielestä heijastinliivit ovat hyviä, koska niillä voi mennä vaikka pimeään metsään.

Vai onko sittenkään?

Liikenneturvan vuosittaisen tiedotuspalkinnon sai tänä vuonna orimattilalainen Siiri Saarinen, jonka perustama Facebook-ryhmä ”Taikaviitta-Siistii olla nolo” innosti tuhansia suomalaisia käyttämään heijastimia ja heijastinliivejä.

Kampanja sai alkunsa koiranulkoilutuslenkiltä, kun Saarinen selitti pikkupojalle heijastinliivin merkitystä kutsumalla sitä taikaviitaksi. Poika ilmoitti haluavansa samanlaisen, mutta äiti totesi heijastinliivin olevan nolo.

Pimeät syysillat saavat monet vanhemmat huolehtimaan lastensa turvallisuudesta. Pikkulapsilla pimeällä liikkumisen turvallisuutta lisäävien välineiden käyttö on itsestään selvää ja heidän mielestään jopa hienoa. Sen sijaan nuorison kohdalla heijastimesta ja polkupyörän valon käyttämisestä muistuttaminen voi saada aikaiseksi turhautuneen ja välinpitämättömän suhtautumisen. Heijastinliiviähän jopoillaan polkeville nuorille ei kehtaa edes ehdottaa, koska asiaan suhtautumisen tietää jo etukäteen. Urheilevalle nuorukaiselle liivi saattaisi ehkä mennä lenkkipolulla.

Röllin päiväkodissa ”Taikaviittaan” suhtaudutaan positiivisesti.

– Nämä ovat hyvät. Ne näkyvät, jos menee vaikka pimeään metsään. Jos liiviä ei ole, niin saattaa jäädä auton alle, ulkoilemaan lähtevät eskarilaiset totesivat.

– Liivit ovat kivat, koska ne ovat niin värikkäät. Hoidossa käytetään näitä, mutta kotona Jukuri-liivejä. Minulla on ulkona myös taskulamppu, joku lisäsi.

Lapset kertovat käyttävänsä myös heijastimia ja muutamilla oli takkiin kiinnitettyinä heijastinlamppu. Lasten mukaan ainakin osa vanhemmista käyttää ulkoillessaan heijastinliiviä. Eikä perheiden lemmikkikoiriakaan ole unohdettu.

– Meidän vaaleanruskea vartijakoita Leo käyttää valjaita, joissa on heijastimet, totesi Erika.

– Mun pappa käyttää heijastinliiviä. Iskällä on takki, jossa on isot heijastimet, eräs poika totesi.

Päiväkotilapsissa tuntui intoa riittävän aihepiirin osalta, niin joukossa oli myös heitä, jotka eivät mielellään käytä liiviä.

– Mä en tykkää käyttää, koska nämä on ehkä vähän hankalia, uskalsi ainakin Nelli tunnustaa.

Maria Moll, Amilda Kaarnajoki ja Enni Haikarainen käyttävät pimeällä liikkuessaan heijastimia. Ajatus heijastinliivin käytöstä sai heidät hieman hymyilemään.
Maria Moll, Amilda Kaarnajoki ja Enni Haikarainen käyttävät pimeällä liikkuessaan heijastimia. Ajatus heijastinliivin käytöstä sai heidät hieman hymyilemään.

Lyseon kulmalla koulupäivänsä päätteeksi seisoskelleet Maria Moll, Amilda Kaarnajoki ja Enni Haikarainen kertovat käyttävänsä heijastinta. Tytöt käyttävät irtoheijastimia ja yhdellä oli reppuun ommeltu heijastinnauha.

– Me käytetään sillein, että on ainakin edes yksi heijastin edessä tai takana. Niin, että pimeässä näkyisi vähän joka suuntaan. Kyllä niitä kehtaa käyttää ihan oman turvallisuuden vuoksi, seiskaluokkalaiset kaverukset.

Sen sijaan heijastinliivin käyttö ei saanut tytöiltä vastakaikua.

– Se on ehkä nolo. Se on vaan liian näkyvä. Emme tiedä ketään ikäryhmään kuuluvaa, joka käyttäisi sellaista edes ulkoillessa, he toteavat hieman naurahtaen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0