Puhallinorkesterin uusin tulokas — KIA Ceed 1,0 ISG GT-Line EcoDynamics

17.9.2015 Auto & Kone
Määrätietoisuutta. Kia Ceedin katseessa on voimakkuutta.

Tyypillisen perheauton moottorikoko on asettumassa litran tienoille. Piskuisen turbomoottorin lisäksi KIA tuo markkinoille myös kaksoiskytkinvaihteiston.

Kaukoidän autonvalmistajat ovat vasta nyt vastanneet eurooppalaisten kilpakumppaneiden huutoon ahdettujen bensamoottoreiden saralla. KIAn tapauksessa kolmesylinterisestä moottorista on kaivettu perusversiossa tasan 100 hevosvoimaa. Koeajoautona olleen GT-Linen kohdalla puhutaan jo 120 hevosesta.

Parasta näissä pienissä mutta pippurisissa moottoreissa on ehdottomasti vääntö ja sitä kautta tuleva helppokäyttöisyys. Huippuvääntö on saatavilla laakealla alueella, aina 1.500 r/min tuntumasta 4.000 r/min saakka. Vapaasti hengittävään 1,6 litraiseen verrattuna voimaa on tarjolla enemmän ja huomattavasti matalammilla kierroksilla. Kun pisarasta polttoainetta otetaan enemmän tehoa irti, niin se näkyy myös alhaisempina kulutus- ja päästölukemina.

Ceedin linjat ovat päivittyneet maltillisesti niin ulkoa kuin sisältä. Täysin uutta on puolestaan GT-Line varustetaso, joka on viritetty niin ulkoa kuin sisältä astetta urheilullisemman näköiseksi. Viisiovisessa versiossa on myös sivulevikkeet. Muista malliversioista sporttisemman version erottaa helpoiten ehkä icecube eli jääkuution muotoisista sumuvaloista.

Sporttia. Tummalla sisustuksella, ruutukuvioiduilla istuimilla ja poljinkromeilla tunnelma on viritetty urheilullisemmaksi.
Sporttia. Tummalla sisustuksella, ruutukuvioiduilla istuimilla ja poljinkromeilla tunnelma on viritetty urheilullisemmaksi.

Sisällä tunnelmaa hallitsee ja luo urheilulliseen suuntaan lähes kokomusta sisustus aina kattoa myöten. Lisäksi se tarkoittaa voimakkaasti muotoiltuja istuimia vaalein somisteraidoin, race-henkisiä polkimia ja kontrastitikkauksia. Varusteita korealaisissa autoissa on aina riittänyt, eikä uutukainen tee tässä suhteessa poikkeusta. Mistään pelkistetystä kabiinista ei voida Ceedin kohdalla puhua, sillä nappuloita riittää. Pelkästään ohjauspyörässä on peräti 13 eri käyttövipua tai katkaisijaa. Kun niiden lisäksi on vielä kaksi viikseä perinteisine toimintoineen, niin opettelussa vierähtää oma aikansa. Omaksumisen jälkeen voit käyttää lukuisia toimintoja irrottamatta käsiäsi ratista.

Kojelaudan keskiössä on Sorentosta tuttu 7” kosketusnäyttö, jonka kautta ohjataan soitinta ja navigaattoria. KIA lupaa seitsemän vuoden takuuaikansa mittaiset ilmaiset karttapäivitykset. Navissa on myös puhetoiminto, joka kertoo teiden ja katujen nimet tarvittaessa kaiuttimien välityksellä. Lisäksi näytön kautta toimii värikuvan omaava peruutuskamera.

Moottori paljastuu kolmesylinteriseksi vain kovemmassa kiihdytyksessä. Tyhjäkäynnillä auto on todella hiljainen. Ainakin voimakkaamman moottoriversion turvin varustetussa autossa on vääntöalueen alareunalla oltava tarkkana ensimmäisen ja toisen vaihteen välillä varsinkin ylämäessä. Muuten kone vetää mukisematta ja eteneminen on tarvittaessa rivakkaa. Jos joku olisi vielä 10 vuotta sitten sanonut, että litrainen moottori riittää perheauton liikutteluun, niin osakseen olisi saanut aimo annoksen sääliviä katseita. Vaan eipä saa enää.

Ohjausvastetta saa muutettua nappia painamalla. Mukavan, normaalin ja sport-asentojen välillä en huomannut isompia eroja. Ohjaustunto oli mukiin menevä ja ajaminen kaikkinensa simppeliä. Jos jotain puutteita pitää löytää, matkustamoon maantienopeuksissa, lähinnä renkaista ja alustasta, kantautuvia matalia ääniä. Alla olleet matalaprofiiliset 17” renkaat olivat ehkä osasyynä tähän. Sekin on syytä muistaa, että Ceedin hintaluokan autoilta ei voi konserttitalon akustiikkaa vaatiakaan.

Järjestyksessä. Takakontin lattian alta paljastuu monimuotoista lokerotilaa. Kiskoja ja kuormansidontalenkkejä käyttäen tavarat pysyvät järjestyksessä kuljetuksen ajan.
Järjestyksessä. Takakontin lattian alta paljastuu monimuotoista lokerotilaa. Kiskoja ja kuormansidontalenkkejä käyttäen tavarat pysyvät järjestyksessä kuljetuksen ajan.

Toinen uutuus, uusi kaksoiskytkinvaihteisto, on saatavilla 1,6 litraisen dieselin yhteyteen. Varustetasoista suosituin tulee todennäköisesti olemaan EX, johon saa vielä ruksattua lisäksi Comfort- tai Premium Packin. Niiden ansiosta mukana on jo ökyautoista tuttuja varusteita, kuten sadetunnistinta, taittuvia ulkopeilejä tai kaistavahtia. Turvallisuus on kohdallaan ajoavustimien kohdalla, sillä ajonvakautusjärjestelmä mäkipidättimineen palvelee kuljettajaa väsymättä.

Ceed on varsinkin GT-Line versiona vauhdikkaan näköinen auto. Kolmen vuoden malli-ikä ei pienen kasvojenkohotuksen ansiosta näy lainkaan. Teknisten uudistusten ja pitkän takuun ohella ostajia houkutellaan vuoden ilmaisella tiepalvelulla.

KIA Ceed 1,0 ISG GT-Line EcoDynamics

  • Hinta: 29.556 € (hinnat alk. 19.390 €)
  • Moottori: 998 cm³ (3-syl., turbo, polttoaineen suorasuihkutus)
  • Suurin teho: 120 hv/88,3 kW (6.000 kierr./min)
  • Max. vääntö: 171,1 Nm (1.500 – 4.000 rpm)
  • Kiihtyvyys: 0-100 km/h 11,4 s
  • Huippunopeus: 187 km/h
  • Kulutus: 4,4/5,2/6,4 l/100 km (maantie/yhdistetty/kaupunki)
  • CO2–päästöt: 120 g/km (yhdistetty)
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0