Harrastukset löytyvät yhdessä

18.12.2024 Ajankohtaista | Vapaa-aika
Opastamo
Opastamossa voi käydä pitämässä vaikka järjestön kokouksen tai tutustumassa sen toimintaan. Elisa Suominen, Ilona Halmesmäki, Heikki Kantonen, Janita Taivalantti ja Hanna Valjakka iloitsevat Opastamon saamasta hyvästä vastaanotosta. Kuva: Elina Alanne
Akselissa toimiva Opastamo ohjaa kohti toimintaa. Tiloihin ovat tervetulleita myös paikalliset järjestöt.

Kaikkea mekään emme tiedä, mutta etsitään tieto yhdessä. Näin voisi tiivistää Mikkelin keskustaan avautuneen Opastamon idean. Opastamon tavoitteena on lisätä tietoa erityisesti osallistumisen mahdollisuuksista Mikkelissä. Opastamo sekä tiedottaa osallistumisen väylistä että etsii vaikka harrastusmahdollisuuksia kuntalaisille.
– Meille saa tulla millä kysymyksellä vaan. Me emme järjestä muiden toimijoiden kanssa päällekkäistä toimintaa, vaan tuomme esille olemassa olevia toimintoja, joihin voi mennä mukaan. Ja jos ihmisellä on kynnys mennä ensimmäistä kertaa yksin esimerkiksi uuteen harrastukseen tai yhteisöön, niin voimme lähteä kaveriksi, kertoo Janita Taivalantti Yhdessä osallistuen -hankkeesta.

Kauppakeskus Akselin katutasoon avautunut Opastamo on yksi osa Yhdessä osallistuen -hankkeen toimintaa. Xamkin ja Mikkelin kaupungin ryhmähankkeeseen kuuluu esimerkiksi vahvistaa kansalaistoiminnan edellytyksiä ja luoda osallisuutta vahvistava toimijaverkosto. Opastamoon voikin mennä järjestöt esittelemään omaa toimintaansa. Alueen kansalaistoimijat voivat viedä tietoa omasta toiminnastaan Opastamon henkilökunnalle, jotta he osaavat kertoa mahdollisuuksista eteenpäin.
Hanketoimijat kannustavat järjestöjä kertomaan avoimesti toiminnastaan, koska jo Opastamon alkuaika on osoittanut, että moni etsii vapaaehtoistyötä itselleen. Ja vaikka ollaan Mikkelin keskustassa, ihan ensimmäinen Opastamon asiakas kaipasi apua Haukivuoreen liittyvässä asiassa.
– Tämä tila on myös sellainen, että järjestöt voivat varata tämän omaan toimintaansa maksuttomasti, vinkkaa Elisa Suominen.
Opastamossa voikin käydä pitämässä vaikka järjestön kokouksen tai tutustumassa sen toimintaan. Suominen toteaa, että kolmannen sektorin rahoitukset ovat vähenemässä, niin on tärkeää kokeilla myös yhteisten tilojen mahdollisuuksia.

Yksi osa hanketta on etsivän hyvinvointityön toimintamallin kehittäminen.
– Etsivä hyvinvointityö kohdistuu yli 29-vuotiaisiin. Heillekin on tärkeää etsiä omia yhteisöjä, ettei kukaan ole yksin, Suominen tuumaa.
Suominen ja Hanna Valjakka toteavat, että esimerkiksi työttömälle johonkin toimintaa osallistuminen voi olla sysäys sille, että koko elämänlaatu alkaa kohentua.
Osana hanketta tuodaan myös kansalaisten omaa lähimmäisen apua näkyväksi. Yksi tapa tähän on Commu-naapuriapusovellus, jossa kuka vaan palveluun rekisteröityvä käyttäjä voi tarjota tai vastaanottaa apua.
– Se on tapa antaa turvallisesti lähimmäisen apua ja kasvattaa me-henkeä omalla asuinalueella, Valjakka vinkkaa.

Opastamo toimii Akselissa ainakin toukokuun 2025 loppuun. Yhdessä osallistuen -hanke jatkuu vielä maaliskuun 2026 loppuun. Tiimi pohtii jo nyt, voisiko kansalaistoiminnan mahdollisuuksista kertoa joskus myös liikkuvalla palvelulla.
– Vuoden vaihteen jälkeen jalkaudumme vielä enemmän. Tavoitteena on tavoittaa heitä, jotka elelevät lähinnä oman kodin liepeillä mutta on halua lähteä sieltä, Taivalantti sanoo.

 

Valoan syksyllä Mikkeliin

Kun Yhdessä osallistuen -hanke on kuullut kaupunkilaisia, yksi usein esiin noussut toive on saada Mikkeliin lisää tapahtumia kesäsesongin ulkopuolelle. Erityisesti valotapahtumaa kaivataan.
Hanke vastaa tähän toiveeseen ja järjestää Mikkelissä vuoden 2025 syksyllä Valon ja toivon teemaviikon. Se päättyy uudenlaiseen valotapahtumaan lauantaina 4. lokakuuta.
– Ajatus on saada mukaan paljon yhteisöllisiä teoksia. Esimerkiksi alueilla voidaan toteuttaa tapahtumia itse tai kuka tahansa voi valaista oman pihansa. Kaupungissa tapahtuma näkyy Naisvuorelta Kenkäveroon ja paikalliset ja taiteilijat toteuttavat yhdessä teoksia, kertoo projektipäällikkö Elisa Suominen.
Hän kannustaakin, että järjestöt ja yritykset voivat jo alkaa miettiä, miten he olisivat teemaviikossa mukana.
– Tavoite on, että tämä ei jäisi tähän yhteen kertaan vaan mukaan Mikkelin tapahtumavalikoimaan, Suominen sanoo.

 

ELINA ALANNE

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0