Karjalaiset Kesäjuhlat toivat Mikkeliin tuhansia karjalaiset juuret omaavia sekä muutoin karjalaisuudesta kiinnostuneita.
Viikkoa ennen juhannusta pidettyjen Karjalaisten Kesäjuhlien pääpaikkana toimivan Saimaa Stadiumin esittelyseinällä on kartta, jossa on näkyvillä Karjalan kannaksen luovutettujen alueiden sekä osin ”uuden Suomen” puolelle sotien jälkeen jääneiden alueiden pitäjät. Kesäjuhlille osallistuneiden toivottiin laittavan kartalle tarra sen pitäjän kohdalle, jonne omat sukujuuret juontavat.
Aija Rasimus laittaa tarran Rautjärven kohdalle. Rautjärvi oli yksi niistä pitäjistä, jotka jäivät rauhanehtojen mukaisesti osittain rajan taakse.
– Isäni on Rautjärveltä kotoisin. Olen itsekin käynyt siellä paikan päällä, ja olen saanut myös alueelta kartan, johon on alueen tilat, talot ja tiedot merkattu, Rasimus kertoo.
– Kuulun myös sukuseuraan, jonka voimin on sitten tehty sukututkimusta. Lisäksi minulla on itseäni vanhempi serkku, jonka kanssa ollaan paljon käyty asioita läpi.
Rasimuksen mukaan häntä harmitta se niin sanottu perinteinen ongelma. ”Ei tullut aikoinaan kyseltyä enempää”.
– Nyt kun ei ole enää niitä ihmisiä tarinoita kertomassa, jotka muistavat tai olivat itse siellä eläneet.
– Minä itse olen syntyisin Sulkavalta. Sinne, kuten myös Juvalle, muutti paljon ihmisiä Rautjärveltä, nykyisin Ristiinassa asuva Rasimus kertaa.
Liikkeellä oli hänen lisäkseen runsaasti muitakin, jotka olivat kiinnostuneita selvittämään tarkemmin omia sukujuuriaan. Tämän vuoksi paikan päällä oli kaksi sukututkimuksen asiantuntijaa, jotka vastailivat aiheesta kiinnostuneiden kysymyksiin, sekä auttoivat ihmisiä esimerkiksi jonkun tietyn sukulaisen jäljille julkisten tietolähteiden avulla.
– Kyllähän tässä on huisketta riittänyt. Välilä on muodostunut vähän jonoakin, kun näissä menee aina vähän enemmän aikaa kuin vain minuutin verran, kertoo paikalla neuvomassa ja opastamassa ollut Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen toiminnanjohtaja Kari-Matti Piilahti.
Piilahti neuvoo, että sukututkimusta tai jonkun tietyn henkilön juuria etsiessä kannattaa hyödyntää digitaalisia tietokantoja, kuten Historiatietokantaa, digihakemistoa tai esimerkiksi Karjala-tietokantaa.
– Yksi tärkeä seikka on muistaa, että verkosta löytyy tietoja vain yli 100 vuotta sitten syntyneistä. Nuorempien osalta täytyy sitten mennä arkistoihin paikan päälle.
– Poikkeuksena on juuri luovutettu Karjala, jonka pitäjien seurakuntien kirkonkirjoja on digitoitu vuodesta 1949-1950 saakka, Piilahti sanoo.
NIKO TAKALA
