Sopimuksen muuttaminen sähköyhtiöiden kanssa ei ole mutkatonta.
Kansalaiset tuskailevat tällä hetkellä kalliiden määräaikaisten sähkösopimusten kanssa. Tämä tunne on pinnassa varsinkin silloin, kun sopimus on solmittu korkean hintatason aikaan. Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan sekä -asiamiehelle tulee huomattava määrä sähkösopimuksiin liittyviä yhteydenottoja.
– Aiheet ovat moninaisia. Muun muassa hinnankorotukset, laskutusepäselvyydet, myyjän vaihtotilanteet, määräaikaisten sopimusten hinnat ja mahdollisuus päästä sopimuksesta eroon, KKV:n johtava asiantuntija Mikko Saastamoinen listaa.
Hän kertoo sähköön liittyvien valitusmäärien olleen vuosia korkealla tasolla, mutta erityinen piikki tapahtui viime vuonna, jolloin yhteydenottoja kirjattiin lähes 5000. Nyt pinnalla eniten ovat määräaikaisiin sopimuksiin liittyvät kysymykset.
– Tänä vuonna yhteydenottoja on kirjattu vajaat 2800.
Saastamoinen neuvoo, että kuluttajan kannattaa selvitellä asiaa ensimmäisenä sähköyhtiön kanssa.
– Jos kyse on sähkösopimuksen hinnan kohtuullistamisesta tai sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä, kuluttajaneuvonnan sovittelutoimin erimielisyyttä ei pystytä ratkaisemaan.
Mikäli ratkaisuun ei sähköntoimittajan ja kuluttajan välillä päästä, voi asiakas halutessaan viedä asian kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn.
– On kuitenkin hyvä huomioida, että lautakunnan ratkaisut eivät ole velvoittavia. Useat sähköyhtiöt ovat ilmoittaneet, etteivät ne tule noudattamaan kuluttajariitalautakunnan linjauksia määräaikaisten sähkösopimusten kohtuullistamisesta, Saastamoinen huomauttaa.
Hän itse pitäisi kohtuullisena tällaisessa tilanteessa, että sähköyhtiöt tulisivat asiakkaita vastaan ja kohtuullistaisivat ylikalliita sopimuksia tai mahdollistaisivat niiden päättämisen kuluttajan kannalta järkevin ehdoin.
Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kertoo, että myös heidän suuntaansa on käännytty hinnakkaiden sähkösopimuksien vuoksi.
– Asiakkaita mietityttää oikeudenmukaisuus sekä halutaan varmistaa ovatko sopimukset laillisia, Beurling-Pomoell valaisee.
Kuluttajaliiton asiakkailla oli sähkökriisin pahimpaan aikaan myös vaikeuksia saada yhteyttä sähköyhtiöiden asiakaspalveluihin.
Lumme Energian liiketoimintajohtaja Mika Ahola toteaa yhtiöllä olevan korkea tahtotila määräaikaisten sopimushintojen tarkasteluun.
– Asia ei ole meille yhdentekevä. Olemme itse kuitenkin sopimuksen tekohetkellä ostaneet sähkön markkinoilta meille sovittuun hintaa, joten emme voi yhtäkkiä vain tiputtaa sitä.
Ahola kertoo Lumme Energian tehneen laskelmia, joissa haetaan ratkaisua hinnoitteluasiaan.
– Emme voi alentaa yhden sopimuksen hintaa, vaan toimimme samalla tavalla kaikkia kohtaan. Jos ratkaisu asiaan löydetään, olemme kaikkiin asianosaisiin yhteydessä, liiketoimintajohtaja painottaa.
Vaikka asiasta on tullut Lumme Energialle yhteydenottoja, ei asiakaspalvelu ole Aholan mukaan ruuhkaantunut tämän vuoksi. Lumme Energian 300 000 asiakkaasta vain muutamalla tuhannella on korkeita hintoja jotka jakautuvat erimittaisiin sopimuksiin. Aholan mukaan yhtiö sai eniten hinnoitteluja koskevia yhteydenottoja viime keväänä, kun sähkön markkinatilanne rauhoittui.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että solmituista sopimuksista pidetään kiinni. Mikään laki ei velvoita sähköyhtiöitä purkamaan sopimuksia eikä kuluttajariitalautakunnan päätökset myöskään velvoita toimenpiteisiin. Sähkösopimuksen ollessa katkolla kannattaa tulevaan sopimukseen tutustua huolella, mutta asennoitua myös siten, että osaa elää sen kanssa olosuhteiden muuttuessa.
Kireä tilanne käy lompakolle
Viron ja Suomen välillä olevan kaasuputken vuoto ja korjaus eivät Lumme Energian Mika Aholan arvion mukaan suoraan vaikuta sähkönhintaan. Enemmän heilahteluita aiheuttaa hermostunut maailmanpoliittinen tilanne.
– Muun muassa Israelin tapahtumat luovat epävarmuutta, koska tapahtumat koskevat öljyntuotannon maita. Asiat voivat vaikuttaa öljyn hintaan ja sitä kautta luoda yleistä epävakautta.
Vielä suuremmassa roolissa, kun ajatellaan sähkönhinnan kehitystä Suomessa, on tällä hetkellä vaihtelevat sääolot. Vielä pari viikkoa sitten ulkona saattoi kävellä t-paitasillaan, kun nyt aamuisin raapataan auton ikkunoita.
– Tällä hetkellä hinnoissa on havaittavissa pientä nousua nimenomaan sääoloista johtuen.
Kuluttajariitalautakunnan ensimmäiset ratkaisut:
• Jos kuluttajan määräaikaisen sopimuksen hinta on vuositasolla 15 % suurempi kuin vuoden aikana tarjolla olleiden vastaavien sopimusten keskihinta ja samalla vähintään 150 euroa kalliimpi, voi kuluttaja olla oikeutettu hinnan sovitteluun ja hyvitykseen.
• Jos hinta ylittää vertailuhinnan 60 % ja 600 euroa, voi kuluttaja olla oikeutettu irtisanomaan sopimuksen ennen sopimuskauden päättymistä.