Tämän kirjoittaja matkusti kiitojunalla Helsinkiin, vain nauttiakseen marginaalista. Katsomaan upean Oodin arkistoteatterissa 1960-luvun italialaisen mustavalkoelokuvan.
Matkustavainen kävi myös Tampereella. Sitten viime vierailun vastaan tuli raitiovaunuja. Joulukuun ensimmäisenä lauantaina koko Suomi sai ihailla televisiosta liki tieteiselokuvalta näyttävää, henkeäsalpaavan näyttävää Tampereen areenaa.
Hyvissä kaupungeissa on nämä kaksi laitaa. On se marginaali, jossa patinoitunut filmi vuodelta 1962 kerää kymmeniä kiinnostuneita katsojia. Ja on se toinen laita, investointeja tekevien pukumiesten pöhinä, jonka seurauksena nostokurjet liitävät paikalle ja tuovat vaurautta seudulle.
Kulkija havahtui jälleen siihen, miten eri suuntiin Suomen pikku- ja vähemmän pikkukaupungit ovat menossa. Ravisuttavinta on se, minkä ikäistä porukkaa Tampereella ja Helsingissä enimmäkseen tulee vastaan. Lapsia. Nuoria. Nuoria aikuisia. Muutama keski-ikäinen. Niinsanottuja entisiä nuoria ei paljonkaan.
Missä Mikkelin nuoret ja nuoret aikuiset ovat? Asemalla ostamassa pelkkää menolippua, tai ainakin katselemassa jo, minne muuttaisi elämään sen varsinaisen elämän?
Tai missä on Mikkelin politiikka, joka huolehtisi siitä, että he jäävät? Saako sillä ääniä, vai onko taktisesti järkevämpää luvata mukavia niille ikäryhmille, jotka alueella ovat enemmistössä?
Jokaisen poliitikon pitäisi välittömästi alkaa lupailla asioita nuorille aikuisille. Tehtailla opiskeluinnovaatioita ja vetovoimaisia kaupunkikulttuurin ideoita. Vastata kysymykseen, mikä saa ihmiset tulevaisuudessa olemaan juuri täällä. Oikea vastaus ei ole hyvinvointialueuudistuksen loppuunsaattaminen väliaikaisessa valmistelutoimielimessä.
Vain löytämällä parempia vastauksia Mikkeli palautetaan tulevaisuuden kaupungiksi, josta ei tarvitse lähteä mihinkään. Ja paikaksi, jonne myös pukumiehet ja huikentelevaiset tulevat veroineen. Niillä äyreillä ne varttuneistonkin palvelut maksetaan.
Monien suomalaisten pikkukaupunkien vitsaus on niiden keskinkertaisuus, joka ei houkuttele sen enempää investoijia kuin elämänmenosta nauttivia.
Koska väkeä on rajallisesti, ei nähdä mustavalkoelokuvia, eikä kuulla jatsia. Liki kaikkeen, mitä tehdään, liittyy muutama yrittäjäsuku tai osuuskauppa.
Kaupunkikehityksen kuumin puheenaihe on, miksei päästä ajamaan autolla torin päälle. Jos pitää tehdä leikkauksia, laaditaan stadiumi, joka säästetään jo alkuaan pilalle.
Tai keksitään, että lopetetaanpa kaupunginorkesteri. Siis otetaan kaupunki pois kaupungista.
Sen jälkeenhän se on sama asua vaikka Sulkavalla, tai jopa parempi.