Ison kissan jalanjäljillä

19.10.2022 Auto & Kone
Kun lyötiin yhteen SUV, farmari ja coupé, syntyi uusi Citroen C5 X.

Iso Citroen on ollut yksi autoilevan maailman käsitteistä jo 1950-luvulla esitellystä DS:stä lukien. Läpi vuosikymmenten iso kissa oli mukavuuden perikuva kaasunestejousituksineen ja monine muine edistyksellisine ominaisuuksineen. C5 edusti viimeisintä mallia isojen sitikoiden saagassa aina vuoteen 2017 saakka, kunnes koitti vuosikausien tyhjiö.
Nyt kissalassa on jälleen tohina päällä, kun uusi C5 X astui loppukesästä Suomen catwalkille. Kysymyksessä on aidosti iso auto, jossa mahtuu olemaan yhtä aikaa herroiksi niin etu- kuin takapenkilläkin. Mutta tilojen vuoksi C5 X:ää ei kuitenkaan valittane ajoneuvoksi.

Mukavuuden ohella tyyli on ranskalaisten ase, ja siihen uutukainen osuu ja upottaa kohteensa. Vaikka ulkomuodoista ei pitäisikään, niin tuskin kukaan voi kiistää sitä tosiasiaa, että muotoilussa on tyyliä, särmää ja persoonallisuutta sopivassa suhteessa. Tämä on iso asia tuulitunnelimuotoilun käsiä sitovalla aikakaudella.
Citroen Advanced Comfort –jousitukseen kuuluu nyt ensimmäistä kertaa säätyvä iskunvaimennus, vakiovarusteena ladattavan hybridin kohdalla. Merkin uuden mukavuuspainotteisen tulemisen malleissa, C4 ja C5 Aircross, tätä ominaisuutta ei ole vielä ollut.
Korin heilahtelut ovat kiihdytyksessä ja jarrutuksessa verrattain reiluja nykymittapuun mukaan. Tämä auto on erittäin mukava. Tästä pätevä arjen esimerkki on hidaste kestopäällystetiellä, jonka yli voi heittämällä ajaa 40 km/h. Ja kun tähän lisätään vielä se, että rengastuksena on isot ja matalat 19” renkaat, riittää ihmettelemistä kerrakseen.
Voimalinjavaihtoehdot ovat tuttuja sisarmalleista. Bensiinimallien sydämenä toimii vuosien varrella moneen kertaan palkittu 130 hevosvoiman Puretech-moottori. Sen jatkeena on aito automaatti eli 8-vaihteinen momentinmuunninlaatikko.
Tutustumisajossa olleen ladattavan hybridi tuottaa mukavat 225 hevosta. Tuhdin väännön ansiosta meno maittaa kaasupolkimen ensipainalluksesta lukien. Pelkällä sähköllä toimintasäteeksi luvataan 55 km. Viileässä syksykelissä ja reippaassa maantienopeudessa lukema oli 30-40 kilometrin välissä.
Kaupunkiolosuhteissa luvattu lukema pitäneekin paikkansa, kun ilmanvastusta ei tarvitse voittaa niin paljoa ja energiaa saa kerättyä jarrutuksissa talteen ja jälleen käytettäväksi.

Jos ajotilaa vaihtaa lennosta puhtaasti sähköiseksi tai takaisin, on hento nykäys tunnistettavissa. Tämä oli ainoa särö muuten varsin passelisti pelaavassa voimalinjassa. Pelkkää sähköistä voimalinjaa ei ole ainakaan toistaiseksi luvassa.
Sisälle kantautuva äänimaailma on varsin vaimea ja tämä istuu kuin nenä päähän mukavan alustan ja nahkaistuimien kanssa. Advanced Comfort –mukavuusetuistuimet ovat asetettu hieman korkeammalle kuin normihenkilöautossa, mutta matalammalle kuin katumaasturissa. Joka tapauksessa autosta näkee erinomaisesti ulos, eikä polvikulmakaan pöllömpi ole.

Takarivillä kelpaa istua vaikka ministerinkin, sen verran paljon jalkatilaa on tarjolla. Muihin mittoihin nähden tavaratila ei ole tämän tyyliniekan vahvin puoli. Hybridiakun vuoksi lattian alla ei ole lisälokeroita ja kontin muoto on kiilamaisen katon ansiosta enemmän sedan-mallin vetoinen.
C5 X on varusteltu jo perustaso Feel Packista lähtien varsin kattavasti. Vakiona turvavarusteista ovat esimerkiksi perävaunun vakautusjärjestelmä, aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä ja törmäyksen jälkeinen jarrutus. Mukavuuspuolelta voisi mainita esimerkiksi alla olleen Launch Editionin akustiset etu- ja sivuikkunat, monipuolinen sisätilan led-valaistus, media-audiojärjestelmä 12” näytöllä ja sähköiset etuistuimet muistipaikoilla.

Malliston bensaversioiden hinnat alkavat reilusta 40 tuhannesta eurosta, ja plug-in-hybridit alkavat jo viitosella. Tutustumisajossa olleen plug-in hybridi Launch Editionin saa omakseen nousevien hintojen markkinoilla helmiäisväreineen noin 55 000 eurolla. Se, onko kysymyksessä paljon rahaa vai ei, on ostajan silmissä. C5 X on joka tapauksessa auto, jolla ei ole suoraa kilpailijaa, ja juuri tässä piilee myös sen vahvuus.

 

Citroën C5 X Plug-In Hybrid 225 Shine Pack Launch Edition

Hinta 53 967 €,
mallisto alk. 42 622 €
Polttomoottori 1 598 cm3, bensiini,
4-syl., turboahdin
Vaihteisto 8-portainen
automaattivaihteisto
Voimansiirto etuveto
Polttomoottorin teho 133 kW (181 hv)
Sähkömoottorin teho 81 kW (110 hv)
Yhteisteho 165 kW (225 hv)
Enimmäisvääntö 360 Nm
Vetokyky (jarruton/jarrullinen) 750/1 350 kg
Kiihtyvyys (0–100 km/h) 7,8 s
Huippunopeus 233 km/h
Kulutus, yhd. WLTP 1,3 l/100 km
CO2-päästöt yhd. WLTP 29-30 g/km

 

JARNO LAATIKAINEN

+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0