Makrameiden ja neulosten suosio jatkuu

22.9.2021 Ajankohtaista | Koti
Kenkäveron toiminnanjohtajan Anne Ossin mukaan suomalaiset arvostavat aiempaa enemmän kotimaista villaa.

Kenkäveron toiminnanjohtaja näkee työssään trendien valtavan skaalan.

Nykyajan ilmiö on, että kilpailevia sisustustrendejä on valtavasti. Suomalaiset sisustajat tekevät osto- ja työskentelypäätöksiä sen mukaan, millaista arvomaailmaa he edustavat. Sosiaalisessa mediassakin erilaisista ideoista on suorastaan runsaudenpula.
– Me Kenkäverossa edustamme suomalaisuutta, kuluttamisen vastuullisuutta ja itse tehdyn arvostusta, toiminnanjohtaja Anne Ossi kuvaa.
Monilla kuluttajilla on nykyään Kenkäveron toimijoiden kanssa yhteisiä arvoja.

Koronan rajoittama elämä on näkynyt Ossin mukaan puolentoista vuoden ajan käsityövillityksenä.
– Ihmiset ovat halunneet tehdä jotakin hyödyllistä käsillään. Myös kiinnostus tuottaa järkevään käyttökohteeseen päätyviä tuotteita on kasvanut, Ossi toteaa.
Käsitöihin hurahtaneet harrastajat tekevät muun muassa peittoja itse.
Korona-ajan ilmiö on myös se, että kuluttajien löysää rahaa on sijoitettu myös sisustamiseen. Ostamisvalmiutta voi pitää tällä hetkellä hyvänä. Ossi on havainnut suuntauksen siihen, että muun muassa nuoret sisustajat ostavat kyllä kotiinsa enimmäkseen teollisia tuotteita, mutta hankkivat käsityönä tehtyjä tavaroita pisteeksi iin päälle.

Kenkäverossa sisustuksen ykköstuotteista näkyvät juuri nyt vahvimmin solmeilut, kuten makrameet, joista tehdään esimerkiksi kauniita amppeleita. Makramee-ohjeita on Ossin mukaan tulvaksi asti eri verkkosivustoilla. Myös liveohjeistuksilla makrameita voi opetella solmimaan.
– Syksyllä on tulossa Kenkäveron omia makramee-kursseja, mainostaa Ossi.
Suosiossa paistattelevat Kenkäveron tuotteista myös pellavaiset tuotteet, joita on myynnissä esimerkiksi Lapuan Kankureilta ja Raijan Aitalta.
– Pellavassa yhdistyvät upeasti laatu, vastuullisuus ja kestävyys, Ossi kuvailee.

Vanhan pappilan kävijöitä viihdyttävät myös vaihtuvat käsityönäyttelyt. Tämänhetkinen näyttely Pässinpökkimät jatkaa pappilan kesäkautta. Näyttelyssä nostetaan arvoonsa suomalaisen lampaan villan monet mahdollisuudet.
– Sisustuspuolta villasta edustavat esimerkiksi suosiossa jo pitkään olleet lampaantaljat, Ossi valaisee.
Ossin mukaan on jo pieniä signaaleja näkymässä siitä, että villatuotteet nousisivat trendikkäiden asiakkaiden hankintalistalle. Nykyiset villa-asut esimerkiksi ovat erittäin miellyttävän tuntuisia iholla, kun lampaanvillatuotteita ennen riivannut karkeus on saatu kuriin.
– Huopien ja muiden villakudonnaisten kysyntä on selvästi kasvamassa, Ossi havainnoi.
Myös villasta jalostettujen tuotteiden vahva ekologisuus on nykyaikana tärkeää.

Toisaalta poissuljettua ei ole, että sisustuksen tulevista trendeistä nousisi jymy-yllätyksiäkin.
– Kukaan ei esimerkiksi viitisen vuotta sitten olisi uskonut, millaiseen suosioon villapuseroiden neulominen nousee. Siitähän sukeutui ihan vimma, joka ilmeni vaikkapa vaikeasti neulottavan luotolaisen villapaidan suursuosiona, Ossi toteaa.
Vuodesta toiseen jatkuvat myös sisustuksen kausitrendit, joita Mikkelin seutukuntalaiset osaavat käydä noukkimassa muun muassa Kenkäveron joulunäyttelyistä.

Virpi Kontinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0