Kevytyrittäjyys nostaa päätään

Kevytyrittäjä on ammatinharjoittaja, jolla ei ole omaa yritystä. Laskutuksen ja kirjanpidon hoitaa laskutuspalvelu.

Verkon kautta tarvittavat palvelut ovat helppokäyttöisiä.

Viime vuonna perustettu laskutaitse.fi -verkkopalvelu auttaa työtä ja työntekijöitä löytämään toisensa. Palvelun kautta voi myös toimia kevytyrittäjänä, joka tarkoittaa paperitöiden ulkoistamista.
Kevytyrittäjäjyys on uusi tapa työllistyä ja hankkia lisätuloja.
– Suomessa on tällä hetkellä 150 000 rekisteröitynyttä laskutuspalvelun käyttäjää ja määrä nousee koko ajan. Suosio on siis suuri, yrittäjä Joni Hytönen kertoo.
Myös laskutaitse.fi – verkkopalvelun käyttäjien määrä on nousussa. Yhdessä Hytösen kanssa yrittäjänä toimiva Aatu Laine kertoo määrän kasvavan jopa 15 % kuukausitahtia.
– Varsinkin tällaisena aikana, kun ihmiset saattavat menettää työpaikkojaan tai ovat lomautettuina pitkään, kevytyrittäjyys on erittäin hyvä vaihtoehto työllistymiselle.

Kevytyrittäjyys on vaihtoehto yrittäjyyden ja palkkatyön välille. Y-tunnusta ei tarvita ja laskutuspalvelu hoitaa talousasioiden hallinnoinnin.
– Monet perustavat myöhemmin oman yrityksen kokeiltuaan ensin kokemuksiaan liikeideansa toimivuudesta, Laine kertoo.
Kevytyrittäjät ovat olleet miesten mukaan tyytyväisiä esimerkiksi joustavuuteen, lisäansioihin sekä ammattitaidon ylläpitämiseen. Palvelussa yritys voi ilmoittaa avoimista työpaikoista.
– Se helpottaa myös yrityksiä, koska palkatessaan kevytyrittäjän kulut eivät ole yhtä suuret kuin vakituisesti palkkalistoilla olevan henkilön, Laine selventää.

Hytönen ja Laine eivät aio tuudittautua nopean kasvun varaan, vaan kehitteillä on jo paljon uusia ideoita kilpailijoista erottumiseksi. He kertovat, että helmikuussa julkaistaan uusi podcast.
– Luvassa on eri alojen yrittäjien ja yritysten haastatteluita. Haluamme erottua kertomalla myös hauskoja tarinoita yritysten arjesta. Tottakai esimerkiksi korona ja sen vaikutukset ovat ajankohtaisia aiheita, mutta ihmiset kaipaavat jo muutakin puheenaihetta.

Mikkelistä kotoisin oleva Hytönen ja Tampereelta lähtöisin oleva Laine tapasivat toisensa Kuopiossa. Yrityksen pääpaikka on tällä hetkellä kummankin asuinpaikka Helsinki.
– Haluamme palvella kaikenkokoisia yrityksiä ympäri Suomen. Ei todellakaan ole tarkoitus tarjota palvelua vain pääkaupunkiseudulla, Hytönen muistuttaa.
Kumpikin kertoo katsovansa tulevaisuuteen luottavaisin ja varmoin mielin.
– Olemme saaneet paljon tyytyväistä palautetta ja pyrimme aina kehittymään sekä parantamaan palvelua. Tämän vuoksi olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa, Laine päättää.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0