Old Timer Run juhli kolmikymppisiään

|

Ehdottomasti kuvatuin auto Visulahdessa oli Timo Paavolan Ford Pickup vm. 1941. Ja mikä ettei. ”Jos sitä ei voi peittää, se pitää näyttää!”

Yleisöä paikalla oli 2500.

Samaan aikaan Suur-Saimaan Ympäriajojen kanssa Mikkelissä järjestettiin 30. kertaa Old Timer Run (OTR), jossa esittelyajoneuvoille monistetut info-laput alkoivat loppua jo ennen puolta päivää. Tänä vuonna järjestelyistä vastasivat Gas Army Garage, Mikkelin Mobilistit ry ja Saimaa Vans ry.
– Ajoneuvoja tulee koko ajan lisää. Merkattujen paikkojen lisäksi joudutaan nyt jo soveltamaan lisätilaa, kertoo Gas Army Garagen puheenjohtaja Topi Manninen.
– Gas Army Garagella on omat itilat Karkialammella, missä järjestetään myös OTR:n iltajuhla.

Juhlavuoden tapahtumaan saapui yli 700 ajoneuvoa ja yleisöä Visulahdessa kävi noin 2500. Jarko Häkkinen toi tapahtumaan matkakumppaninsa Morris Minor Travellerin vm. 1968.
– Työajoa on niin älyttömät määrät, että pakko oli hankkia sellainen auto jolla on hauska ajaa, kertoo Häkkinen.
Häkkinen opettaa ortodoksista uskontoa eri kouluissa.
– Aikaisemmin minulla oli työajoa 800 kilometriä viikossa ja se oli ihan liikaa. Tämän auton hommattuani matka on kasvanut 1600 km/vko eikä tunnu missään, Häkkinen kertoo.
– Lopun ikäni meinasin tällä ajaa ja mikäpä on ajellessa, kun kerran uutta osaa saa.

Häkkinen kertoo, ettei auton historiasta ole juurikaan tietoa, mutta korin hitsauksista näkee että auto on rakennettu melkoisesta raadosta.
Morriksen ohjauspyörä sijaitsee oikealla puolella, mikä Häkkisen mielestä on erittäin hyvä asia.
– Turvavyö ei pääse rusentamaan rintakukkaani, mies virnistää.

Old Timer Runin TOP 5: Ajoneuvo no: 324 Plymouth Satellite -65 om. Hannu Kaasinen. Ajoneuvo no: 724 Cavallus omavalmiste trike om. Janne Niemimaa. Ajoneuvo no: 204 VW Kleinbus -57 om. Oinonen (myös tämän kertainen Peoples Choice). Ajoneuvo no: 249 Mercedes-Benz 407 D om. Jari Tilli. Ajoneuvo no: 543 Chrysler 300 H -62 om. Kake Latva.

Entistä maukkaammaksi leivottu

|
Uusi CLA työntää tähtimerkin imagoa yhä nuorekkaampaan suuntaan. Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle ajassa taaksepäin, kun Mercedes-Benz miellettiin varttuneempien herrasmiesten kulkupeliksi. Kansanautona eli taksina ...

Massey-Fergusonin jälkimarkkinointi- toiminnot Etukoneelle

|
Traktoreiden ja maansiirtokoneiden huolto- ja varaosatoiminnat keskittyvät Mikkelissä entisestään. Arinakadulla sijaitsevan Etukoneen huoltotarjonta täydentyy viidennellä merkillä, kun Massey-Ferguson liittyy New Hollandin, Case IH:n, Zetorin ...

Vihreä valhe — JiiTeen Kuukautinen

|
Otsikko ei ole omaa keksintöäni. Otsikko on Mikko Paunion menestyskirjan ”Vihreä valhe” kopio. Paunio paljasti Vihreän ajatusmallin sudenkuopat jo vuosikymmeniä sitten. Minä jatkan mielelläni ...

Ekologisuus edellä

|
Kesäaikaan aurinko lämmittää Airolan perheen käyttöveden kokonaan. Kun hirvensalmelainen Pekka Airola 2000-luvun alkupuolella muutti nykyiseen kotiinsa, talossa oli öljylämmitys. – Tarkoituksena on ollut siirtyä ...

Mustangit valtaavat Mikkelin

|
Suomen suurin yhteen automalliin keskittynyt kerho, Ford Mustang Owners’ Club of Finland ry (FMOC), järjestää Mustang-autonäyttelyn heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Mikkelin satamassa. Vuosittain eri paikkakunnilla ...