Verkkokauppa syntyi kokemuksen kautta

28.3.2019 Koti
Työn äärellä. Myös kentällä aktiivisesti liikkuva Mika Kirjavainen on tottunut tekemään töitä siellä missä mies itse, puhelin ja kannettava tietokone ovat.

Pitkän linjan yrittäjä siirtyi tiskin takaa toviksi vapaalle ja perusti verkkokaupan.

Mikkelissä pitkään vaikuttanut Mika Kirjavainen on nyt koko Suomen mies. Viime syksynä avattu autosähkövaraosiin erikoistunut verkkokauppa on pitänyt yrittäjän kiireisenä. Pelikenttänä on internetin välityksellä koko maailma.
– Suomi on luonnollisesti meidän pelikenttä, mutta on tässä käytännössäkin herätty jo siihen, että tämä myyntikanava on aidosti globaali.
Viittauksella Kirjavainen tarkoitti Yhdysvalloista tullutta tilausta, jota ei voitu lähetysteknisistä syistä kuitenkaan toimittaa. Jatkossa tilausmahdollisuus löytyy Euroopan tasolla.
– Google-kääntäjän avulla asiakas oli löytänyt oikean osan, vaikka sivut ovat toistaiseksi umpisuomalaiset, yrittäjä kertoo
Ei ole varmaan yllätys kenellekään tämän jälkeen, että kieliversiot ovat työn alla.

Mutta kuinka valikoimaltaan yhdeksi alan suurimmaksi kotimaiseksi verkkokaupaksi noustiin tyhjästä? Tähän ei ole olemassa yhtä vastausta, vaan toteutuminen on monen tekijän summa.
– Mietimme kuviota yhdessä yhtiökumppanini Joni Meurasen kanssa ja mitä pidempään mietimme, sitä vakuuttuneemmaksi ideasta tulimme.
Yli 100 000 nimikkeen verkkokaupan pystyttäminen ei ollut mikään pikkujuttu. Yhteistyössä graafikoiden ja koodareiden kanssa verkkokaupan rakentaminen julkaisuvaiheeseen vei reilun puoli vuotta. Aikataulu oli Kirjavaisen mukaan tiukka ja siitä haluttiin pitää kiinni. Silti startti viivästyi hieman.
– Se on kai näissä projekteissa tavallista. Isoa kokonaisuutta ei voi toiminnallisuutensa puolesta tuoda raakileena, sillä verkkokauppa on se kontaktipinta, jonka avulla asiakkaan luottamus pitää voittaa ilman puheita ja korulauseita.

Asiakkaille on tarjolla myös perinteistä puhelinpalvelua. Näin kysymyksiin saadaan heti vastaus, joka vaikuttaa oleellisesti kaupantekoon. Yritysasiakkaiden osalta ratkaisevassa roolissa on kuitenkin lähetysten toimitusvarmuus. Kirjavainen lupaa pyörittämänsä Auton.fi –verkkokaupan pystyvän toimittamaan tilatun tavaran seuraavaksi päiväksi kotiovelle lähes koko Suomeen, mikäli tuote heidän omasta valikoimasta on heti saatavilla.
Yli 30 vuoden alalta omaava kontiolahtelaislähtöinen mies on nähnyt alan murrokset aitiopaikalta. Vuodet yrittäjänä, osakkaana ja toimitusjohtajana liki 30 hengen kivijalkaliikeketjussa opetti monta asiaa. Siksi hyppäys kahden miehen työyhteisöön on ollut kuin stressilepoa.
– Henkilöstöongelmien vuoksi ei ole tarvinnut pitää palavereja, Kirjavainen naurahtaa kuten iloinen karjalainen tekee.
– Toivottavasti jatkossa niitäkin on, sillä meillä on selkeä kasvusuunnitelma olemassa ja siitä aiomme pitää kiinni.

Mittavan kokemuksen vuoksi huimalta tuntuva peliliike ei ole kuitenkaan isommin mietityttänyt.
– Töitä on oltava tässä vaiheessa valmis tekemään viikon jokaisena päivänä, tavallaan 24/7. Paketti on tehtävä heti ja kyselyihin on vastattava kuten sähköposteihinkin eli mahdollisimman pian.
Kirjavaisen mukaan tämä ei ole kuitenkaan niin sitovaa kuin äkkiseltään luulisi, sillä töiden teko ei katso paikkaa.
– Kysymys on enemmänkin palveluasenteesta eli halusta tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Itsellä kun on töissä niin asioista laistaminen ei oikein onnistu, mies päättää ja katsoo jälleen sähköpostiin.
Pohjanmaalla kaivataan starttimoottoria kaivinkoneeseen ja paketti on laitettava matkaan heti. Muuten ei kunnian kukko laula, sillä itse aiheutettuihin negatiivisiin palautteisiin ei ole sosiaalisen median aikakaudella yksinkertaisesti varaa.

 

Auton.fi

  • Ajoneuvojen sähkövaraosien ja -tarvikkeiden verkkokauppa
  •  Tarjoaa myös perinteistä puhelinpalvelua
  • Perustettu 2018
  •  Yrittäjät Mika Kirjavainen ja Joni Meuranen
  •  Valikoimissa yli 100 000 nimikettä
  •  Tarkoituksena vakiinnuttaa asema alan merkittävänä verkkokauppana
  •  Toiminta-alueena Suomi ja pian koko EU-alue
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0