”Herkkuja syödään aivan varmasti”

13.12.2018 Ajankohtaista
Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläintalolla joulu sujuu rauhallisissa merkeissä. Löytöeläintalossa on tällä hetkellä 22 kissaa ja kaksi viljakäärmettä etsimässä uutta kotia. Myöhäissyksy oli kiireistä aikaa kodittomien eläinten parissa. – Meillä oli todella paljon eläimiä. Karanteeni oli täynnä ja kaikki kissahuoneet olivat myös täynnä. Nyt tilanne on rauhoittunut, vastaava eläintenhoitaja Marjo Laatikainen kertoo. Hänen mukaansa kodittomat eläimet löytävät Mikkelin seudulla todella hyvin uusia koteja. – Joskus eläimiä menee muihin kaupunkeihin, mutta pääasiassa lemmikit ovat pysyneet lähiseudulla. Löytöeläintalolla vietetään huomenna lauantaina jouluvastaanottoa. Eläimille voi tuoda jouluherkkuja tai lahjoittaa toiminnan tueksi esimerkiksi kirpputoritavaraa. – Luvassa on jouluista tunnelmaa, joulutorttuja ja glögiä. Voihan se olla, että joulupukkikin ehtii käymään, Laatikainen vinkkaan. Talon eläimet saavat paljon herkkuja lahjaksi ihmisiltä. Ja niitä onkin hyvä maistella joulunpyhinä. – Vakituiset työntekijät ovat lomalla jouluna. Vapaaehtoiset käyvät huolehtimassa eläimistä. – Herkkuja täällä syödään ihan varmasti, Laatikainen naurahtaa. Talolla asuvat lemmikit ovat löydetty tai ne ovat tulleet omistajan muuttuneen elämäntilanteen takia etsimään uutta kotia. Osa on myös valvontaeläinlääkärin kautta, jolloin lemmikin elinolosuhteissa on ollut huomauttamista ja se on huostaanotettu lakipykälien mukaan. – Löytökoirien omistajat tulevat yleensä hakemaan lemmikkinsä. Puskaradiokin on nykyään somen kautta tehokas, joten koirat eivät välttämättä päädy meille saakka, Laatikainen kertoo. Hän on aloittanut Mesyllä vuonna 2002 ja kertoo muistavansa vain yhden tapauksen vuosien varrelta, kun koiran omistajaa ei löytynyt. Verrattuna aikaisempaan Mesy tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa kuten Esedun ja Essoten. – Esedun kautta meillä on opiskelijoita aina kahden viikon harjoittelujaksolla. Se on todella lyhyt aika, mutta tyhjää parempi. Laatikainen kertoo heidän sopineen Essoten kanssa, että voivat ottaa potilaiden eläimiä esimerkiksi sairauden takia. – Emme ole missään tapauksessa hoitola. Löytöeläimille on aina oltava paikka, nainen muistuttaa. Jos lemmikin päättää hankkia Mesyn kautta, niin kannattaa olla kärsivällinen. Ensin omistajan on täytettävä hakemus, jotka käsitellään järjestyksessä. – Hakemuksia hoitavat henkilöt ovat vapaaehtoisia ja he hoitavat työtä kaiken muun ohella. Eli eivät ole täällä päivittäin. Kannattaa olla kärsivällinen, Laatikainen muistuttaa. Yhteydenotto nimittäin varmasti tulee. Kun on kartoitettu mikä talon kissoista tai vastaavasti koirista sopii hakijalle, tämä pyydetään haastatteluun. – Haluamme olla sillä tavalla tarkkoja, etteivät eläimet joudu enää kärsimään. Osalla on ollut todella huono elämä tähän mennessä, joten tulevaisuuden on oltava parempi. Yleensä ihmiset tähtäävät lemmikin hankinnan loma-aikaan. Se onkin viisas ratkaisu luontokappaleen kotiutumisen kannalta. – On helppo seurata tilannetta, jos taloudessa on vaikka useampi eläin. Kissojen luottamus voi olla pidempiaikaisempi prosessi kuin koiran. Kun näiden kavereiden luottamuksen saa, niin voi taata niiden olevan elämän mittaisia uskollisia ystäviä, Laatikainen lopettaa rapsuttaen Putte-kissaa leuan alta.

Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläintalolla joulu sujuu rauhallisissa merkeissä.
Löytöeläintalossa on tällä hetkellä 22 kissaa ja kaksi viljakäärmettä etsimässä uutta kotia. Myöhäissyksy oli kiireistä aikaa kodittomien eläinten parissa.
– Meillä oli todella paljon eläimiä. Karanteeni oli täynnä ja kaikki kissahuoneet olivat myös täynnä. Nyt tilanne on rauhoittunut, vastaava eläintenhoitaja Marjo Laatikainen kertoo.
Hänen mukaansa kodittomat eläimet löytävät Mikkelin seudulla todella hyvin uusia koteja.
– Joskus eläimiä menee muihin kaupunkeihin, mutta pääasiassa lemmikit ovat pysyneet lähiseudulla.

Löytöeläintalolla vietetään sunnuntaina jouluvastaanottoa. Eläimille voi tuoda jouluherkkuja tai lahjoittaa toiminnan tueksi esimerkiksi kirpputoritavaraa.
– Luvassa on jouluista tunnelmaa, joulutorttuja ja glögiä. Voihan se olla, että joulupukkikin ehtii käymään, Laatikainen vinkkaan.
Talon eläimet saavat paljon herkkuja lahjaksi ihmisiltä. Ja niitä onkin hyvä maistella joulunpyhinä.
– Vakituiset työntekijät ovat lomalla jouluna. Vapaaehtoiset käyvät huolehtimassa eläimistä.
– Herkkuja täällä syödään ihan varmasti, Laatikainen naurahtaa.

Talolla asuvat lemmikit ovat löydetty tai ne ovat tulleet omistajan muuttuneen elämäntilanteen takia etsimään uutta kotia. Osa on myös valvontaeläinlääkärin kautta, jolloin lemmikin elinolosuhteissa on ollut huomauttamista ja se on huostaanotettu lakipykälien mukaan.
– Löytökoirien omistajat tulevat yleensä hakemaan lemmikkinsä. Puskaradiokin on nykyään somen kautta tehokas, joten koirat eivät välttämättä päädy meille saakka, Laatikainen kertoo.
Hän on aloittanut Mesyllä vuonna 2002 ja kertoo muistavansa vain yhden tapauksen vuosien varrelta, kun koiran omistajaa ei löytynyt. Verrattuna aikaisempaan Mesy tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa kuten Esedun ja Essoten.
– Esedun kautta meillä on opiskelijoita aina kahden viikon harjoittelujaksolla. Se on todella lyhyt aika, mutta tyhjää parempi.
Laatikainen kertoo heidän sopineen Essoten kanssa, että voivat ottaa potilaiden eläimiä esimerkiksi sairauden takia.
– Emme ole missään tapauksessa hoitola. Löytöeläimille on aina oltava paikka, nainen muistuttaa.

Jos lemmikin päättää hankkia Mesyn kautta, niin kannattaa olla kärsivällinen. Ensin omistajan on täytettävä hakemus, jotka käsitellään järjestyksessä.
– Hakemuksia hoitavat henkilöt ovat vapaaehtoisia ja he hoitavat työtä kaiken muun ohella. Eli eivät ole täällä päivittäin. Kannattaa olla kärsivällinen, Laatikainen muistuttaa.
Yhteydenotto nimittäin varmasti tulee.
Kun on kartoitettu mikä talon kissoista tai vastaavasti koirista sopii hakijalle, tämä pyydetään haastatteluun.
– Haluamme olla sillä tavalla tarkkoja, etteivät eläimet joudu enää kärsimään. Osalla on ollut todella huono elämä tähän mennessä, joten tulevaisuuden on oltava parempi.

Yleensä ihmiset tähtäävät lemmikin hankinnan loma-aikaan. Se onkin viisas ratkaisu luontokappaleen kotiutumisen kannalta.
– On helppo seurata tilannetta, jos taloudessa on vaikka useampi eläin. Kissojen luottamus voi olla pidempiaikaisempi prosessi kuin koiran. Kun näiden kavereiden luottamuksen saa, niin voi taata niiden olevan elämän mittaisia uskollisia ystäviä, Laatikainen lopettaa rapsuttaen Putte-kissaa leuan alta.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0