Etukone jatkaa Fiatin myyntiä

21.9.2018 Auto & Kone
Eniten myyty. – Tonniluokan pakettiauto on yhä suosituin, vaikka saatavilla on erikokoisia pakettiautoja laidasta laitaan, kertoo Etukoneen Fiat-myyjä Jarmo Liukkonen.

Etukoneen, Autoarinan ja Ajanvaunun merkkiedustukset on nyt jaettu.

Viime kuun vaihteessa Juvantien varteen avatun Autoarinan edustukseen kaavailtu Fiat siirtyi Arinakadulla sijaitsevan Etukoneen hartioille. Fyysisesti merkin esittelyautot eivät siirtyneet mihinkään, sillä italialaismerkki oli aiemmin juuri Etukoneen tiloissa aiemmin sijainneen Autoarinan suojissa.
Etukoneen yhteydessä Fiat tavoittaa sekä henkilö- että tavara-autoasiakkaita. Fiat-myynnistä vastaavan Jarmo Liukkosen mukaan perinteisen merkin jääminen konekaupasta ja IKH-myymälästä tuttuun pihapiiriin oli pitkän harkinnan tulos.
Suurin osa Etukoneen asiakkaista omaa y-tunnuksen, joten varsinkin hyötyajoneuvopuolella on saatavissa tiettyjä synergiaetuja.
– Panostamme henkilöautoihin ja yksityisasiakkaisiin vähintään yhtä voimakkaasti. Meillä on oma vaihtoautovarasto, mutta voimme tarjota jokaisen pisteemme autoja myös täältä, Liukkonen valaisee. Arinakadulta puolentoista vuoden ajan kaupatun Fiatin syömähammas on ollut kaikille pakettiautoilijoille tuttu Ducato.
Palvelukirjo on laaja, sillä traktori- ja työkonemyynnin ja huollon sekä varaosatoimintojen lisäksi IKH-myymälän tarjonta antaa vastauksen moneen tarpeeseen.
– Se tarkoittaa sitä, että asiakkailla on mahdollisuus hoitaa yhdellä ovenavauksella monta eri asiaa. Tähän koitamme vastata hyvällä palvelulla parhaamme mukaan.
Mikkelissä Fiatin merkkihuollon hoitaa Ajanvaunu Oy Kinnarinkadulla.

 

Pakettiautot pakettiautoina

Isot pakettiautot ovat menneet viime vuosina kaupaksi pakettiautoina. Takavuosien suosikki, kevyeksi kuorma-autoksi rekisteröity pakettiauto, ei juurikaan kelpaa enää ostavalle yleisölle. Liukkosen mukaan alennetun autoveron ansiosta veron osuus on niin pieni, ettei kuorma-autoksi rekisteröinnille ole oikein sijaa.
– Pakettiautolla ajamiseen riittää B-kortti ja niihin ei tarvitse asentaa nopeudenrajoitinta tai ajopiirturia.
Varusteiltaan pakettiautot ovat ottaneet isoa loikkaa kohti henkilöautoja mukavuusominaisuuksiltaan. Perusvarusteet, kuten vakionopeussäädin, tavaratilan vanerointi ja vetokoukku, ovat pitäneet pintansa halki vuosien. Peruutuskamerasta on muodostunut myös varma vakiojäsen pakettiauton varustelistalle, mäkiavustimesta ja ilmastoinnista puhumattakaan.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0