Järvi-Suomen Liikennekoulu opettaa tarvittaessa ovelta ovelle

Mäntyharjulaisen Roope Tauschin viime maanantainen ajotunti meni tuttuja asioita kerraten ja päättyi katsastuskonttorille Mikkeliin. Tausch lähti suorittamaan kuljettajantutkinnon teoriakoetta. – Ei jännitä. Harjoituskokeet on menneet läpi melkein heittämällä, sanoo Tausch.

Joustavaa liikenneopetusta verkossa ja käytännössä.

Lasse Järvinen perusti Mäntyharjulle Järvi-Suomen Liikennekoulun viime heinäkuussa.
– Olen toiminut liikenneopettajana kuutisen vuotta. Kun puolisoni kanssa muutimme Mäntyharjulle, totesin, että siinä mainio liikeidea, kertoo Järvinen.
– Mäntyharjulla on aikaisemminkin ollut autokoulu, mutta ei paikallista toimijaa. Liikennekouluni toimialueeseen kuuluvat myös Hirvensalmi ja Pertunmaa.

Kun aikaisemmin Mäntyharjulta tultiin junakyydillä Mikkeliin autokouluun, onnistuu opiskelu nyt helposti omalla paikkakunnalla.
– Tarpeen vaatiessa ajo-opetus alkaa kotipihasta ja myös päättyä sinne, kertoo Järvinen.
– Jos kyseessä on vaikka ajo-opetus mopokorttia varten, kuljetan kaluston peräkärryllä sinne, missä opetus tapahtuu.
Ja mikä sen mieluisampaa, kuin opetella ajamaan tutuilla teillä.
– Kuitenkaan kaikkia liikennetaitoja ei opi soratietä pärpööttäessä. Kaupunkiajoa opetellaankin Mikkelissä ja Heinolassa, kertoo Järvinen.

Teoriaopetukset tapahtuvat pääosin verkossa.
– Ihan kahta oppilasta varten ei ole kovin kannattavaa lähiopetusta järjestää, mutta autokoulussani on teoriaopinnot mahdollista suorittaa myös etäopintoina, verkko-opetuksessa. Etäopetuksen vahvuutena on se, että oppilaat voivat suorittaa teoriatunnit joustavasti omien aikataulujensa mukaan, kertoo Järvinen.

– Pystyn seuraamaan oppilaiden osallistumista verkon kautta ja minimi on 19 teoriatuntia.
– Isommille ryhmille pidän teoriatunnit tietenkin lähiopetuksena, Järvinen sanoo.
– Liikennekouluni toimintaan kuuluu laatulupaus; henkilöauto ja mopo-opetuksessa on aina onnistumistakuu. Eli jos ensimmäinen inssi ei mene läpi, ovat lisätunnit maksuttomia.

Viimeisiä ajotuntejaan Järvi-Suomen Liikennekoulussa ajava Roope Tausch on Lasse Järvisen opetukseen enemmän kuin tyytyväinen.
– Lasse on johdonmukainen ja rauhallinen opettaja, joka opastaa kärsivällisesti liikenteessä, sanoo Tausch.
– Enkä sano tätä vain siksi, että Lasse uhkasi jättää mut kävelemään kotiin, jos päästän suustani jotain negatiivista, virnistää nuori mies.
Tänä vuonna Järvinen aloittaa Mäntyharjulla, Hirvensalmella ja Pertunmaalla myös moottoripyöräopetuksen ja -vuokrauksen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0