”Mahtavaa työtä”

8.12.2017 Ajankohtaista
Asta Aallon uusimmat kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset keraamiset seinämobilet ja -ryijyt.

Tuotteen syntyperällä on merkitystä.

Joululahojen hankkiminen aloitetaan joko hyvissä ajoin tai jätetään jopa aattoaamuun. Paikallisten tuotteiden sekä käsityön merkitys on noussut tärkeäksi lahjan tai tuotteen valintakriteeriksi.
– Kyllä sen huomaa, että paikallisuutta halutaan tukea. Kiinnitän itse nykyään todella paljon huomiota tuotteen alkuperään ja mietin tarkkaan mitä hankintoja teen, Studio Paratiisin yrittäjä keraamikko Asta Aalto toteaa tehdessään savesta tarjoiluastiaa.
Nuijamiestenkadulla, urheilupuiston laidalla, sijaitsevassa puutalossa hänen kanssaan toimii Miina Montonen-Fehrmannin luotsaama yritys verhoomo Vermiina.
– Vaikka joulusesonki ei minun työssäni näy niin paljon, niin kyllä niitäkin tapauksia on, että halutaan saada huonekalu ”jouluksi kotiin”, verhoilijamestari kertoo.

Naisilla on pitkä kokemus käsityöläisyydestä. Vaikka Aalto on pitänyt 12 vuoden tauon keramiikan parista, yritystoimintaan tarvittavat välineet olivat tallessa.

Miina Montonen-Fehrmannilla oli työn alla ison nojatuolin uudelleen verhoilu.
Miina Montonen-Fehrmannilla oli työn alla ison nojatuolin uudelleen verhoilu.

– Onhan tämä aivan mahtavaa työtä. Valmistuin aikanaan Kuopion muotoiluakatemiasta keramiikkapuolelta. Ala on kiinnostanut minua ihan pienestä saakka, Aalto toteaa.
Montonen-Fehrmann puolestaan on toiminut yrittäjänä jo kahdeksan vuotta. Hän aloitti artesaanin koulutuksella, jonka kautta innostui verhoilusta.
– Pääsin alalle sisään oppi-sopimuksen kautta, jonka jälkeen jatkoin opiskelua aina verhoilijamestariksi saakka.

Kalusteissa hyväksi havaitut ja kestävät huonekalut halutaan usein kunnostaa. Kierrättäminen on myös nykypäivää ja se ymmärretään, että kalusteen hinta nousee entisöinnin myötä.
– Huonekaluilla on myös tunnearvoa. Jos suvussa on ollut pitkään jokin esine, niin se halutaan säilyttää tuleville sukupolville, Montonen-Fehrmann kertoo.
Aalto puolestaan on viimeisimmäksi työkseen suunnitellut niin sanotun seinämobilen, jota voi käyttää perinteisen ryijyn tai minkä tahansa koristeen sijaan. Hän järjestää kursseja muun muassa tämän aiheen parista, joiden aikana osallistujat saavat toteuttaa omia näkemyksiään savesta.
– Ensimmäinen kurssini sujui todella hyvin ja tästä on hyvä jatkaa. Moni on sanonut keramiikan teon rauhoittavan nykyajan kiireisessä päivärytmissä, Aalto kertoo hymyillen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0