Elämäntyönä yrittäminen

Kauaskantoisia ratkaisuja. Pitkäjänteinen yhteistyö vakaiden kumppanien kanssa ja selvät päämäärät ovat johtaneet siihen, että Pekka Piispa johtamat yritykset työllistävät jo 55 henkilöä.

Nuori Pekka Piispa tuskin osasi uneksiakaan 30 vuotta sitten, miten antoisa yrittäjäura on edessä.

Hankkijan konemyyjänä toimineelle Pekka Piispalle tarjoutui tilaisuus yrittäjyyteen vuoden 1987 lopulla. Tunnettu valtakunnallinen yritys oli luopumassa traktoreiden ja koneiden korjaustoiminnasta Mikkelissä. Ihmisiä, maatiloja ja sen myötä töitä oli 30 vuotta sitten hyvin tarjolla. Niinpä intoa täynnä oleva autoteknikko päätti ottaa riskin ja perustaa oman yrityksen. Näin Etukone Oy näki päivänvalonsa.
Johtokadulle perustettu yritys toimi muutaman vuoden edeltäjänsä sijoilla, kunnes Piispa päätti rakentaa oman liikekiinteistön Kinnarinkadun alkuun. Tämän ratkaisun jatkumona tontilla toimii Ajanvaunu Oy, joka on tunnettu Škoda-, Mitsubishi- ja Suzuki-autojen jälleenmyyjänä ja merkkikorjaamona. Nyt samaan yritysryppääseen kuuluvat Ajanvaunun Mikkelin liikkeen lisäksi Savonlinnan liike sekä traktori-, kone ja tarvikeliikkeenä sekä alan huoltokorjaamona tunnettu Etukone Arinakadulla.

Tarkan laskupään omaava Piispa pärjäsi teknillisessä oppilaitoksessa hyvin. Koko koulun priimuksena hankalatkaan yhtälöt eivät tuottaneet isompaa päänvaivaa. Mutta yrittäjänä tarvitaan matemaattisten taitojen lisäksi paljon muutakin. Osa oikeista ratkaisuista sijoittuu yrityksen historian alkutaipaleelle. Yksi niistä on se, kun Piispa päätti ottaa erään marginaalista markkinaosuutta edustaneen automerkin mukaan palveluvalikoimaan.
Elettiin tarkalleen ottaen kesää 1994, kun Etukone aloitti Skodan jälleenmyynnin ja huoltotoiminnan. Ensimmäisen vuoden tavoite oli myydä muutama auto. Mutta toisin kuitenkin kävi, sillä rima ylitettiin kirkkaasti. Nyt suomalaisten suosikiksi noussut merkki on autoliike Ajanvaunun selkäranka.
– Se alku perustuu puhtaasti sattumaan. Maahantuojan mies tuli ovesta ja kertoi asiansa. Vaikutuin tulevaisuuden visioista ja hyvinhän tuo on mennyt.
– Tämä vuosi näyttää kaikkien aikojen parasta lukemaa, markkinaosuutemme tulee olemaan 17 prosentin luokkaa, Piispa valaisee.
Lukema ylittää valtakunnallisen keskiarvon kirkkaasti ja näyttää vahvasti sille, että Škoda on tämän vuoden myydyin automerkki Etelä-Savossa.

Jo muutamaa vuotta Škoda-ratkaisua aiemmin alkanut yhteistyö Isojoen Konehalli Oy:n kanssa jatkuu nykyään vahvana. Nyt tuo yhteistyö tunnetaan valtakunnallisen IKH-ketjuna. Mutta aina ei yrittäjän ura ole ollut pelkkää nousua. Kun omat toimitilat oli saatu valmiiksi 80–90-lukujen taitteessa, oli edessä syvä sukellus taantumaan. Piispa muistaa yhden yön devalvaatiot vieläkin kuin eilisen päivän.
– Lisävelkaa tuli hetkessä puoli miljoonaa lisää. Ei se nyt yöunia vienyt, mutta kaikki mahdollinen oli silloin pankkiin kiinnitettynä, mies muistelee.
Auto- ja konekaupan rakennemuutos on ollut vuosikymmenien varrella rajua. Kaupankäynnin kate on pienentynyt ja ansaintalogiikka perustuu isoon volyymiin ja kokonaisvaltaiseen palveluun. Piispalla on vahva näkemys päättäjien tekemisistä.
– Yhteisöveron lasku ei ole hyödyttänyt pk-yrityksiä lainkaan. Työllistymisestä myös puhutaan liian ylimalkaisesti, ihan kuin se olisi itseisarvo. On hyvä muistaa se tosiasia, että työllistyminen on seurausta kannattavasta yrittämisestä, ei toisinpäin, kaikkiaan 55 ihmisen työnantaja kertoo.
Kaupankäyntiä tehdäänkin monella sektorilla. Uusien traktoreiden ja koneiden ohella Etukone on tuonut käytettyjä traktoreita ja maansiirtokoneita maahan jo vuosien ajan. Kysyntää uudenkarheille koneille näyttäisi olevan, sillä vasta pihaan saapunut telakaivuri on kuulemma myyty heti.

Kovalla työllä, onnistuneilla edustuksilla ja uskollisella asiakaskunnalla on kuitenkin menty läpi myrskyn ja tyvenen. Piispa ei viihdy kravatti kaulassa vieläkään, vaan haluaa olla yrityksen arjessa mukana tekemällä arkisia asioita.
– Joukkoja pitää johtaa edestä esimerkin avulla. Ja tietenkin työntekijöillä on ollut valtava merkitys, kokenut yrittäjä kiittelee.
Kodin ja perheen merkitys on ollut myös suuri. Vaimo Virpi on ymmärtänyt ja tukenut kiireistä miestään ja pitänyt kodin asioista huolen kun tarvetta on ollut. Nyt perheen neljä lasta, kolme tyttöä ja yksi poika, ovat jo aikuisia ja lentäneet pois pesästään.. Nykyisin tilanne kuitenkin sallii kahdeksan lapsenlapsen papalle mahdollisuuden olla läsnä myös pienempien arjessa, vaikka kiirettä välillä pitää.
– Eilenkin sujahti 14 tuntia. Mutta en minä koe sitä mitenkään huonona asiana, ja jos terveyttä piisaa, niin mukana ollaan jatkossakin, tammikuussa 63 vuotta täyttävä mies kertoo.
Piispa on yrittäjänä jopa harvinaisessa asemassa. Elämäntyölle on luvassa jatkoa perhepiiristä, sillä oma poika, Antti Piispa, on työskennellyt jo vuosien ajan Ajanvaunun palveluksessa.
– Helpommallakin varmaan pääsisi kuin tässä, mutta toisaalta kahta samanlaista päivää ei tule eteen, Piispa päättää ja suuntaa ratkomaan arkisia työasioita.

 

Etukone Oy:n virstanpylväät

• 1988. Toiminta viiden asentajan ja yrittäjä Pekka Piispan voimin alkaa 2.1.1988 Johtokatu 3:ssa.
• 1990. Uudet toimitilat rakennetaan omana työnä Kinnarinkadun, vanhan Juvantien ja Kantatie 72:n rajoittamalle tontille, aivan 5-tien tuntumaan.
• 1991. Veijo Karjalainen osakkaaksi yhdessä Pekka Piispan kanssa. Yhteistyö Isojoen Konehalli Oy:n kanssa alkaa.
• 1994. Škoda-autojen myynti, huolto ja varaosapalvelu alkaa Helkama-Auto Oy:n kanssa heinäkuussa.
• 1995. Autoliikkeen markkinointinimeksi valitaan Autoliike Konekinnari, Mitsubishi mukaan merkkivalikoimaan.
• 1999. Kinnarinkadun kiinteistön laajennus.
• 2001. New Holland -traktoreiden edustussopimus Agritek Oy:n kanssa.
• 2002. Suzuki-autojen myynti- ja huoltosopimus allekirjoitetaan.
• 2004. AKL-laatusertifikaatti ja ISO9001 käyttöön.
• 2005. Savonlinnassa toimiva Ajanvaunu Oy:n liiketoiminta osaksi Etukone Oy:tä.
• 2006. Kone- ja traktorimyynti muuttaa Mikkelissä osoitteeseen Arinakatu 12 nimellä Konekinnari Oy.
• 2008. Autoliike Konekinnarin nimi vaihdetaan Mikkelissä Ajanvaunuksi.
• 2009. Škoda ja Mitsubishi Savonlinnan Ajanvaunun edustuksiin ja uusien toimitilojen avajaiset.
• 2012. Uusi 850 m2:n toimitilakiinteistö avataan Arinakadulla, samalla työkaluihin ja tarvikkeisiin erikoistunut IKH-myymälä aloittaa toimintansa.
• 2012. Konekinnari Oy sulautuu osaksi Etukone Oy:tä.
• 2014. Autoarina aloittaa vaihtoautokaupan Etukoneen yhteydessä Arinakadulla.
• 2017. Fiat-autojen myyntiedustus Auto-Arinalle. Ajanvaunun Mikkelin toimipisteen korjaamolaajennus.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0