Ruskettuminen on syöpäriski

6.7.2016 Vapaa-aika
Lasten suojautuminen auringolta on erityisen tärkeää. Aurinkorasvaa on muistettava lisätä iholle säännöllisesti. Tässä Selma Lehto saa naamaansa kunnon kerroksen suojaavaa voidetta.

Suurin osa ihosyöpätapauksista voitaisiin estää suojautumalla auringolta.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista kertoo ottavansa aurinkoa. Erityisesti nuoret naiset haluavat ruskettua. Vanhemmat ikäluokat havittelevat auringosta D-vitamiinia ja etenkin korkeasti koulutetut hakevat auringon paisteesta rentoutusta.

Säteilyturvakeskuksen kyselytutkimuksessa paljastui, että asenteet aurinkoa kohtaan muuttuvat hitaasti. ihmiset kyllä tietävät, että UV-säteily lisää ihosyövän riskiä, mutta tieto ei muuta käyttäytymistä. Ruskettuminen, rentoutuminen ja auringon ottaminen ovat monille tärkeämpiä kuin mahdollinen terveyshaitta. Erityisen välinpitämättömiä riskejä kohtaan ovat nuoret.

– Ihmiset matkustavat paljon rantalomille ja solariumeillekin tuntuu riittävän käyttäjiä eli kyllä osa ihmisistä ihannoi ja tavoittelee ruskettunutta ihoa edelleen, toteaa Ihotautien erikoislääkäri Anna-Reetta Vauhkala Mikkelin keskussairaalasta.

– Osa ihmisistä on hyvinkin valistuneita ja tietoisia auringon UV-säteilyn vaaroista, osa taas ei. Sanoisin, että valistuksen ja tiedon lisäämisen tarvetta on edelleen.

Ihotautilääkäri Anna-Reetta Vauhkala muistuttaa, että auringossa oleskelua olisi hyvä välttää kello 11-15 välisenä aikana. Silloin UV-säteily on voimakkainta.
Ihotautilääkäri Anna-Reetta Vauhkala muistuttaa, että auringossa oleskelua olisi hyvä välttää kello 11-15 välisenä aikana. Silloin UV-säteily on voimakkainta.

Melanooma on nopeimmin yleistyvä syöpä ja se on Suomessa jo nyt yleinen myös nuorilla naisilla. Vuonna 2014 melanoomaan sairastui noin 700 miestä ja noin 670 naista. Melanooman tärkein riski on UV-säteily ja riittävällä suojautumisella voitaisiin ehkäistä 90 prosenttia melanoomatapauksista. Taustalla vaikuttaa myös perinnöllisyys. Herkästi palavilla ja vaaleaihoisilla ihmisillä on suurempi riski sairastua kuin tumma-ihoisella. Myös muiden ihosyöpien määrät kasvavat nopeasti.

– Jos katsotaan kaikkia ihosyöpiä eli melanooman lisäksi myös tyvisolusyöpiä ja okasolusyöpiä, niin voidaan ehkä puhua jo kansantaudista, Vauhkala toteaa.

Lasten ja nuorten suojautuminen auringolta on erityisen tärkeää.  Nuorena oleskellaan enemmän ulkona kuin vanhempana, jolloin säteilylle altistuu pitkiä aikoja. Syövän kehittyminen kestää usein vuosikymmeniä ja mitä varhemmin elämässä iho on saanut liikaa aurinkoa, sitä pidempään syövällä on aikaa kehittyä.

– Ihosyövistä 95 % voitaisiin estää auringolta suojautumalla. Ihon palaminen ja runsaat UV-säteilyannokset myös ilman palamista lisäävät melanoomaan sairastumisen riskiä. Muissa ihosyövissä riskitekijänä on myös koko elämän aikana saatu UV-annos.

Petollisin sää on silloin kun aurinko paistaa, mutta ei ole kovin kuuma. UV-säteilyn voimakkuutta ei voi aistia lämpönä.  Ihotautilääkäri muistuttaa, että auringossa oleskelua on hyvä välttää kello 11-15 välisenä aikana, kun UV-säteily on voimakkainta tai ainakin huolehtia ihon suojauksesta erityisen huolellisesti.

– Vauvat ja pikkulapset on syytä pitää poissa suorasta auringonpaisteesta, sillä lapsen iho on herkempi kuin aikuisen. Aikuisille ja lapsille pätevät samat ohjeet eli iho on hyvä suojata kevyillä vaatteilla sekä hatulla ja silmät aurinkolaseilla.

– Niille alueille, joita vaatteet eivät suojaa levitetään aurinkosuojavoidetta, jonka suojakerroin on vähintään 30 ja joka suojaa myös UVA-säteilyltä. Aurinkosuojavoidetta on muistettava lisätä iholle säännöllisesti, erityisesti uimisen ja hikoilun jälkeen, vaikka aurinkosuojavoide olisikin vedenkestävää.

”Eletään kuin viimeistä kesäpäivää”

Aatu Kolari, Saara Vauhkonen, Elsa Lehto ja Sovi Kolari viettivät kesäpäivää Pitkäjärven uimarannalla.
Aatu Kolari, Saara Vauhkonen, Elsa Lehto ja Sovi Kolari viettivät kesäpäivää Pitkäjärven uimarannalla.

Saara Vauhkonen nautti kesäauringosta Pitkäjärven uimarannalla. Mukanaan hänellä oli lapset ja ystävä lapsineen.

– Päivä rannalla uiden ja välillä eväitä syöden on hyvä tapa saada aika kulumaan. Aurinko on plussaa, sillä eihän tänne huonolla kelillä tulla, hän toteaa.

Vauhkonen ei tullut varsinaisesti auringonottoon, mutta viltillä lekotellessa on myös ruskettumisen mahdollisuus. Hän sanoo tiedostavansa UV-säteilyn riskit.

– Kyllä meillä on aurinkorasvaa ja kunnon suojakertoimet. Nytkin taitaa olla joku 50. Olen tietoinen UV-säteilyn riskeistä, mutta Suomen kesä on liian lyhyt, joten nyt nautitaan auringosta, jotta jaksaa sitten talven. Nyt eletään niin kuin viimeistä kesäpäivää, hän toteaa.

Vesa Koskivirta muistuttaa, että auringosta saa ilmaista D-vitamiinia.
Vesa Koskivirta muistuttaa, että auringosta saa ilmaista D-vitamiinia.

Myös Vesa Koskivirta viettää paljon aikaa uimarannalla.

– Mä olen auringon lapsi ja tykkään rusketuksesta. Olen rannalla päivittäin 2-5 tuntia, riippuen keleistä. Mukana on aina eväät, radio ja aurinkovoidetta. Nyt taitaa olla käytössä suojakerroin kuusi, hän kertoo.

Auringossa ruskeaksi paahtunut mies ei mieti ihosyöpäriskiä, sillä se voi tulla kenelle tahansa.

– Jos sellaista liikaa miettii, on viisainta pysyä kotona neljän seinän sisällä. Toki, jos ihotyyppi on herkästi palava, niin kannattaa noudattaa maalaisjärkeä. Itse olen nuorena auringossa palanut, mutta nyt vanhemmiten nahka on paksumpi. Rusketun myös helposti.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0