Jalkojen terveydestä tulee huolehtia

7.7.2016 Vapaa-aika
Kirsi Hännisellä on jalkahoitola myös Otavassa.

Kaikilla ei ole jaloissa erityisiä ongelmia, mutta toisille hyvä jalkojen hoito on ensiarvoisen tärkeää.

Meillä kaikilla on erilaiset jalat ja jalkojen erityispiirteet. Kun ihmiselle alkaa tulla enemmän ikää, niin jalkojen hoitoon olisi hyvä kiinnittää huomiota, ennen kuin niihin alkaa tulla ongelmia. Varsinkin diabeetikoiden tulisi oppia jo sairastumisen alkuvaiheessa tuntemaan ja tutkimaan omat jalkansa.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin jalkaterapeutti Mervi Sorjonen sanoo, että jalkojen terveyteen voi vaikuttaa omahoidolla.

– Jos jalkojen iho on kuiva ja halkeileva, ihoa tulee rasvata kuivalle ja halkeilevalle iholle tarkoitetuilla voiteella. Kevyet voiteet eivät tehoa, koska jalkapohjien iho on paksumpaa kuin muualla kehossa. Kuiva iho hoitamattomana voi halkeilla ja aiheuttaa haavoja.

Sorjonen sanoo, että myös hoitamattomat kynnet voivat aiheuttaa hankaumia viereisiin varpaisiin ja liian pitkät ja paksuuntuneet kynnet ovat varpaille riski. Ne myös tekevät kenkien käytön vaikeaksi ja aiheuttavat hankaumavaaran. Jalkoihin ongelmia voivat aiheuttaa myös sopimattomat kengät. Niiden myötä voi tulla kovettumia, hankaumia ja pitkällä aikavälillä myös varpaiden virheasennot ovat mahdollisia.

Hän muistuttaa, että jalkojen pesu kuuluu päivittäisiin rutiineihin. Varpaanvälit on hyvä kuivata pyyhkeellä yksitellen etenkin, jos niiden välit ovat tiiviit. Kosteus varvasväleissä voi aiheuttaa varvasvälihautumia ja haavoja ohueen varvasvälien ihoon.

Jalkaterapeutti toteaa, että etenkin diabeetikko itse on tärkeimmässä osassa jalkojensa terveyden edistämisessä. Oikeanlainen omahoito voi ennaltaehkäistä ongelmia. Diabeetikolla on suurempi riski saada jalkaongelmia sokeritaudin aiheuttamien lisäsairauksien myötä.

– Etenkin hermostomuutosten myötä syntyvät tuntopuutokset ovat tärkein riskitekijä, koska sen myötä jalkateriin voi syntyä vammoja ja haavoja kivuttomasti ja ihan huomaamatta.

Diabeetikko voi esimerkiksi astua huomaamattaan lasinsiruun tai sitten vain sopimaton kenkä pääsee ikävästi hankaamaan. Jalkaongelmien riskitekijöitä lisäävät myös verisuonimuutokset ja sidekudoksen muutokset. Lisäksi korkea verensokeritaso lisää tulehdusriskiä.

Sorjosen mukaan suurimman ongelman jaloissa aiheuttaa jalkahaavaumat. Jalkahaavauman synnyn taustalla on riskitekijöitä, kuten hermostomuutokset, asentovirheet, verisuonimuutokset.

– Hermostomuutosten myötä jalalla ei tunne normaalisti ja se altistaa jalan virheasennoille. Asentovirheet aiheuttavat kuormitusmuutoksia. Jalkapohjan poikkeava kuormittuminen aiheuttaa puolestaan kovettumia, jotka ovat diabeetikolla jalkahaavan altistava tekijä.

Jalkaterapeutti sanoo, että haavaongelman voi laukaista hankaava kenkä tai vierasesine.

– Riskitekijä jaloille ovat verisuonimuutokset, jonka seurauksena verenkierto ei ole normaali etenkään jalkaterien ääreisosissa. Tältä pohjalta syntyneet haavat hyvin kivuliaita ja sijaitsevat tyypillisemmin jalkaterän ääreisosissa.

Yleisellä tasolla jalkaongelmia voi olla kaikenikäisillä. Lapsilla ja nuorilla ongelmat ovat yleensä lähinnä syyliä ja kynsivallintulehduksia. Vanhuksilla jalkojen ongelmien syntyyn vaikuttaa paljon onko kyseessä aktiivinen liikkuja, apuvälineen kanssa liikkuva vai vuodepotilas. Ongelmia ja riskejä vanhuksilla aiheuttavat rasvapatjan oheneminen jalkapohjista, ihon oheneminen, varpaiden virheasennot ja näistä aiheutuen kovettumat.

Sorjonen sanoo, että jalkoihin ja niiden hoitoon voisi kiinnittää enemmän huomiota, varsinkin nyt kesällä. Jalkaterapeutilla on diabeetikoille hyviä yleisohjeita, joista tuskin on haittaa ikäihmisillekään.

– Kesällä ei saa kävellä paljain jaloin, etenkään jos jalkojen tunto on heikentynyt. Sukkia tulisi käyttää aina kengissä hankaumien ehkäisemiseksi. Jos jaloissa on tuntopuutoksia, tulisi suosia umpikenkiä, koska sandaaleihin voi päästä helposti ihorikon aiheuttava kivi.

– Kesämatkalle ei kannata lähteä uusilla kengillä, koska suuremmalla todennäköisyydellä ne voivat hangata jalkoja ja tehdä rakkoja. Kesällä ei tulisi unohtaa päivittäistä jalkojen pesuja ja ihon rasvausta. Jos jaloissa on haavoja, niin ei tulisi uida. Myöskään saunassa ei saa nostaa jalkoja ylös palovammavaaran takia, Sorjonen muistuttaa.

Jalkahoitaja ohjaa tarvittaessa lääkäriin

Jalkojen hyvä kunto vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin.

Kirsi Hännisen Hoitola Wanilla tarjoaa jalkojenhoitopalveluita Mikkelissä, Otavassa ja Haukivuorella.

– Teen myös lähikäyntejä, joten tavallaan yritykseni on pyörien päällä. Tykkään siitä tosi paljon, sillä se ei sido minua vain yhteen paikkaan. Voin mennä sinne, missä minua tarvitaan, hän toteaa.

– Nykyisin palvelua halutaan entistä enemmän kotiin. Asiakkaina eivät ole vain vanhukset, vaan myös nuoret ihmiset, jotka eivät kehtaisi lähteä työpäivän jälkeen mihinkään. Toisinaan joku kerää kotiin pienen ryhmän ja jalkahoidot tehdään kaikille.

Hänninen toteaa, että omia jalkoja kannattaa hoitaa ja hoidattaa.

– Se tukee meidän terveyttä. Se on vain niin, että jos jalat voivat huonosti, niin se vaikuttaa koko kroppaan. Liikkuminen on terveyden perusta. Jos jalat ovat huonossa kunnossa, niin se vaikeuttaa liikkumista.

– Paljon on myös sellaisia sairauksia, jolloin jalkojen kuntoon pitää kiinnittää erityishuomiota. Tällaisia sairauksia ovat diabetes ja reuma, hän toteaa samalla, kun puhelin soi.

Lyhyen puhelun päätyttyä selviää, että naisasiakas varasi jalkahoitoajan diabetesta sairastavalle miehelleen.

– Kaikki eivät pääse kunnalliseen hoitoon, vaikka olisikin diabeetikko. Hoitoon pääsy riippuu asiakkaan jalkojen kunnosta ja siitä, kuinka hän pystyy itse hoitamaan jalkojaan.

– Myös reuma vaikuttaa jalkojen kuntoon, koska sitä sairastaessa jalkojen rakenne voi muuttua. Reuma vaikuttaa jalkapohjiin, varpaisiin ja astumiseen.

Hänninen painottaa, että perushoitojen lisäksi jalkahoitajan tehtävänä on ohjata asiakkaat tarvittaessa lääkärin pakeille.

– Jos huomaan, että asiakkaalla on jotain ongelmaa, kuten esimerkiksi sienikynnet, niin ohjaan hänet lääkärille. Samoin, jos sääressä on ihottumaa, niin kehotan ottamaan yhteyttä ihotautilääkäriin.

Jalkahoitojen lisäksi Hänninen tekee asiakkailleen lämpöisiä parafiinihoitoja käsiin ja jalkoihin.

– Paitsi, että parafiini kosteuttaa ihoa, se myös vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Moni asiakas on sanonut, että hoito saa myös nivelet liikkumaan paremmin, Hänninen päättää.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0