Hotelli varattuna pörisijöille!

12.5.2016 Vapaa-aika
Esimerkiksi hedelmäpuut ja marjakasvit tarvitsevat satoa varten hyönteisiä. Puutarhan toivotuille pörriäisille löytyy useita erilaisia koteja.

Hyönteishotellit tarjoavat luonnollisen pesimä- ja suojapaikan puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeille hyönteisille.

Puutarha tarvitsee kasvien pölyttämiseen hyönteisiä. Koskemattomassa luonnossa ja perinteisillä pihoilla hyönteiset eivät tarvitse apua selviytyäkseen. Ne pesivät mielellään esimerkiksi halkopinoissa sekä kuolleissa oksissa ja puissa, joista löytyy sopivia pesäkoloja. Nykypäivän kaupunkilaisympäristöt ja pihapuutarhat ovat kuitenkin niin siistittyjä, ettei hyönteisille oikein tahdo löytyä sopivia suojapaikkoja. Hyönteishotellit ovatkin tähän tarkoitukseen oikein hyviä, sillä ne houkuttavat pikkusiivekkäitä asettumaan aloilleen.

– Nämä eivät ole vain asumis- ja pesimispaikkoja, vaan hyönteiset myös talvehtivat näissä, kertoo puutarhuri Kirsi Seppälä.

Hyönteishotellissa pesii esimerkiksi pölyttämisen kannalta tärkeitä villimehiläisiä sekä kirvoja syöviä pistiäisiä ja leppäkerttuja. Muita hyviä puutarhan hyönteisiä ovat päiväperhoset ja harsokorennot. Ne pitävät yllä myös luonnon tasapainoa, sillä hyönteiset rajoittavat puutarhan tuholaisten massahyökkäyksiä.

Hyönteishotellin asukkaiden elämää on mielenkiintoista seurata. Varsinkin lapset innostuvat usein seuraamaan ötököiden touhuja. Hyönteismaja on helppo askarrella itse.

– Päiväkotilapset askartelevat näitä talkoilla. Kehikon sisään voi laittaa esimerkiksi puutikkuja, korsia ja käpyjä, jotta hyönteisille tulee erikokoisia koloja, Seppälä vinkkaa.

Hyönteishotelli tulisi ripustaa aurinkoiselle, tuulelta ja sateelta suojatulle paikalle, mieluiten eteläiseen suuntaan. Hyvä ripustuskorkeus on noin 1-2 metriä. Ripustuspaikaksi sopii myös seinät, pensasaita tai puun tukiseiväs. Hyönteishotellin lähistöllä olisi hyvä olla siitepölyä ja mettä tuottavia kasveja. Kaupungissa villimehiläiset ja muut hyötyhyönteiset voivat asettua kodiksi jopa kerrostalon 5. kerrokseen.

Hyönteisiä ruokalautasella?

Hyönteisten ja muiden selkärangattomien ötököiden syöminen voi kuulostaa suomalaisesta vieraalta ajatukselta. Siitä huolimatta niiden käytön uskotaan kasvavan lähitulevaisuudessa myös Suomessa. On myös puhuttu, että hyönteisten kasvattaminen ja niiden käyttö ruokavaliossa voisi ratkaista koko maailman nälkäongelman.

Monessa maanosassa hyönteiset kuuluvat jo nyt ruokavalioon ja niiden syöminen on ihan luonnollista. Esimerkiksi Thaimaassa paistetut heinäsirkat ovat suosittu herkku ja rapsakoita naposteltavia voi ostaa popsittavaksi katukauppiailta. Monien muiden hyönteisten lisäksi thaimaalaiset syövät myös matoja, koppakuoriaisia, skorpioneja ja muurahaisia. Hyönteiset ovat hyvin ravitsevia ja ne ovat etenkin halpa proteiinin lähde.

Suomen lainsäädäntö kieltää tällä hetkellä hyönteisten myymisen ihmisen ravinnoksi. Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen hyönteistutkija Lena Huldén kuitenkin uskoo, että hyönteisten käyttö ruokana yleistyy noin kymmenen vuoden päästä. Tutkijan veikkauksen mukaan silloin ruokakauppojen hyllyillä voi poimia ostoskoriin hyönteisistä tehtyä jauhoa tai etsiä pakastealtaasta pakastettuja heinäsirkkoja.

Suomessa on 22 000 hyönteislajia. Mitä sinä haluaisit syödä?

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0