Turvallisuusjärjestelmä vahtii kotia ja kesämökkiä

14.4.2016 Rakentaminen
Hälytys tulee mobiililaitteelle välittömästi kameran havaitessa liikettä tai ääntä. Myös lämpötilan tai valaistuksen vaihtelu kuuluu huomioitaviin suureisiin. – Samalla kamera tallentaa tapahtuman muistikortille myöhempää tarkastelua varten, kertoo turvalaitteita myyvä Samppa Härkönen.

Nykylaitteet vahtivat liikettä, ääntä, lämpötilaa ja valaisun vaihtelua.

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 6000 asuntomurtoa. Näistä reilut 4300 kohdistuu vakituisiin asuntoihin ja loput vapaa-ajan asuntoihin. Moni murtokeikka on estettävissä hyvällä valvontakamerajärjestelmällä. Erilaisten kulunvalvontajärjestelmien hinnat ovat tavalliselle kuluttajalle nykyisin hyvin kohtuullisia. Myös vakuutusyhtiöt antavat vakuutusmaksuihin alennusta, mikäli kiinteistöön on kytketty kattava turvalaitekokonaisuus.

LähiTapiola Savo-Karjalan riskienhallintapäällikkö Jyrki Manninen sanoo, että alennusta saa esimerkiksi huvilavakuutuksesta, mikäli vapaa-ajan asuntoon on kytketty laaja, valvomoon kytketty turvalaitepaketti. Valvontakamerat eivät ole pakollisia laajassa turvalaitepaketissa. Ne ovat täysin vapaaehtoisia ja täydentäviä varsinaisiin valvontajärjestelmiin nähden.

– Laaja turvalaitepaketti sisältää keskusyksikön, johon on kytketty rikosilmaisimet – yleensä ovimagneetit, liike- ja lasirikkoilmaisimet sekä paikallissireenit. Tähän laitekokonaisuuteen kuuluu lisäksi hälytinjärjestelmään liitetyt palo- sekä vesivuotoilmaisimet. Järjestelmä on myös kytketty jatkuvasti valvottuun hälytyskeskukseen, Manninen toteaa.

Kiinteistöön liitettävästä vesivuotovahdista, mikä ”haistaa” tarkoituksetonta veden vuotamista, on myös mahdollista saada vakuutusmaksualennusta.

– Jos hälytysjärjestelmät toimivat kuten niiden kuuluukin, niillä on suora vaikutus vahingon määrän pienenemiseen. Vakuutusyhtiö voi tulla asiakasta vastaan esimerkiksi siinä, ettei omavastuuosuutta veloiteta.

Mannisen mukaan asiakkaan kannattaa aina ilmoittaa vakuutusyhtiölle hankitusta hälytysjärjestelmästä, jotta vakuutukseen mahdollisesti saatava alennus saadaan liitettyä vakuutussopimukseen.

Valvontakeskuksen kohteena voi olla esimerkiksi koti, työpaikka tai kesämökki.
Valvontakeskuksen kohteena voi olla esimerkiksi koti, työpaikka tai kesämökki.

Murtohälyttimiä ja kameravalvontalaitteita myyvä Samppa Härkönen sanoo, että laitetekniikka on kehittynyt viime vuosina huimasti. Analogisiin kamerajärjestelmiin verrattuna nykyiset HD-järjestelmät ovat kuvanlaadultaan jopa kuusi kertaa parempia. Laitteiden toiminallisuuden kannalta kesämökeillä on otollisin tilanne silloin, jos sinne on kytketty puhelinlankaliittymä.

– Kuvansiirto onnistuu myös mokkulan kautta. Etäkatselu on kuitenkin vaivattomampaa kiinteällä nettiliittymällä, koska HD-tasoinen kuva syö kaistaleveyttä, Taavelin Turvatekniikka Ky:n yrittäjä toteaa.

Härkönen esittelee uutta valvontajärjestelmää, jonka voi asentaa kotiin tai kesämökille. Laitteen kuvaamaa näkymää voi katsoa älypuhelimella. Ominaisuutena on kaksisuuntainen ääni ja kameraa voi käännellä joka suuntaan puhelimen avulla. Kamera asennetaan huoneistossa keskeiselle paikalla, vaikka kattoon tai takan päälle.

– Tämä on periaatteessa valvontakeskus, sillä se seuraa automaattisesti huoneistossa liikettä ja ääntä sekä lämpötilan ja valaistuksen vaihteluja. Laite tekee heti hälytyksen havaitessaan poikkeavuuksia ja se tallentaa muistikortille.

Jos esimerkiksi ikkuna rikkoutuu ja huoneiston lämpö alkaa tippua asetettujen raja-arvojen ulkopuolelle, laite tekee hälytyksen kännykkään. Tilanteen voi tarkistaa puhelimella ja estää näin lisävahingot, kuten talvella vesiputkien jäätymisen.

Peruspaketin saa noin 500 eurolla ja lisäantureita voi hankkia hyvin varustetuista tavarataloista.

– Laitteen käyttö on helppoa. Käyttäjän ei tarvitse tietää mitään verkkotekniikasta eikä tehdä mitään asetuksia tai porttiohjauksia reitittimeen. Tarvitsee vain kytkeä kamera reitittimeen kiinni ja laittaa kameraan virrat päälle, toteaa poliisin myöntämän turvasuojaajakortin omaava Härkönen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0