Leasing nostaa päätään konekaupassa

15.4.2016 Auto & Kone

Suomalainen omistamisen kulttuuri on koetuksella talouden polkiessa paikallaan.

Kaikkea ei kannata omistaa. Tämä monilta liike-elämän osa-alueilta tuttu suuntaus on lyömässä itseään läpi myös traktori- ja konekaupassa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa on jo vuosien ajan myyty erilaisia kulutushyödykkeitä kuukausieräajattelulla. Meille kaikille tämä on tuttua esimerkiksi älypuhelimien osalta: tuotteen loppuhinta on jopa hieman edullisempi maksamalla erissä.

Mutta mihin tämä perustuu? Saman loppuhinnan maksutavasta riippumatta mahdollistaa rahoitusyhtiöiden ja palvelun- tai tuotteentarjoajan yhteistyö. Rahoitusyhtiö saa tästä koalitiosta aina tuottoa, vaikka yhtälö ei siltä päällepäin näyttäisikään. Tuotteen myyjä saa puolestaan heti kauppahinnan omaan kassaan.

Maatalouden vaikeuksien vuoksi myös konekauppa on käynyt tahmeammin. Tiloilla tehdään kuitenkin töitä ihan samalla tavalla, joten koneiden vaihtotarve ei katoa mihinkään.

– Samalla tavalla liisaaminen käy myös muille koneyrittäjille. Kun maksetaan pelkästään koneen käytöstä, on kulurakenne tiedossa omistamisen osalta koko sopimuskauden ajalta, kertoo Etukone Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Pekka Piispa.

Leasing-sopimuksen myötä poisto-oikeus jakautuu tasaisesti koko sopimuskaudelle. Perinteisessä osamaksukaupassa poistot jakautuvat etupainotteisemmin. Lisäksi on hyvä huomata, että yrityksen tase ei rasitu sitomalla pääomaa koneisiin. Se voi olla yrityksen kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeä asia, kun muut investoinnit tarvitsevat vakuuksia.

Sopimukseen voi sisällyttää myös huollot. Piispan mukaan heillä yleisin tapa on kuitenkin ollut perinteinen leasing-sopimus ilman huoltopalveluita.

– Suurin kynnys liisauksen osalta on varmaankin mentaalipuolella. Kysymyksessähän on suomeksi sanottuna vuokrasopimus.

Ajattelutapojen erilaisuudesta Piispalla on hyvä käytännön esimerkki.

– Eräs ulkomaalainen asiakas piti leasingia erittäin hyvänä asiana heti kun siitä hänelle kerroin. Miehen mielestä pääomia ei tarvitse sitoa koneeseen ja se huoli on siten poissa hartioilta. Eli täsmälleen toisinpäin, kuin mitä me suomalaiset pääsääntöisesti olemme ajatelleet.

Maatalouspuolen kurjimus on jatkunut jo parin vuoden ajan. Pitkään alalla ollut Piispa pitää tilannetta vähemmän mukavana. Tuottajan osuus kakusta on kutistumassa entisestään. Siksi tarvitaan uusia ajattelutapoja myös konekauppaan.

– Ja itseasiassa leasingista puhuttaessa ei puhuta mistään uudesta jutusta, vaan ikivanhasta rahoitusmuodosta, Piispa huomauttaa lopuksi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0