Arkisto

Ajassa

Kaupunginjohtaja Timo Halosen kättelyvuorossa ollut Elmo Reiskanen saapui juhliin Ristiinan yhtenäiskoulusta. Mukana oli myös avustaja Jonna Lehtonen.

Mikaelissa juhlittiin Suomen itsenäisyyttä

Koululaiset ovat ylpeitä omasta kotimaastaan. Lyydia Kauppinen, Lotta Vauhkonen ja Elle Häkkinen nostivat viime viikolla maljan itsenäiselle Suomelle. Tytöt olivat Mikaelissa, jonne oli kutsuttu ...
Röllin päiväkodin väen mielestä heijastinliivit ovat hyviä, koska niillä voi mennä vaikka pimeään metsään.

”Siistii olla nolo”

Vai onko sittenkään? Liikenneturvan vuosittaisen tiedotuspalkinnon sai tänä vuonna orimattilalainen Siiri Saarinen, jonka perustama Facebook-ryhmä ”Taikaviitta-Siistii olla nolo” innosti tuhansia suomalaisia käyttämään heijastimia ja ...
Camilla Granbacka ja Mikko Eskelinen olivat heinäkuun alussa elämänsä ensimmäistä kertaa lavatansseissa Kellokalliolla.

Lavatanssit kuuluvat yhä kesään

Tanssijoita riittää niin isoilla kuin pienilläkin lavoilla. Ristiinan Metsälinnassa tanssikausi alkoi toukokuun puolivälissä, jolloin siellä esiintyi Hurma. Tanssimusiikkiin erikoistuneen huvi- ja tanssikeskuksen lavaisäntä Petri ...
Kimmo ja Sirpa Makkosen koira Jedi on myös tottunut kesämökkeilijä.

Vuokramökki on huoleton

Mökille tullessa kaikki on valmiina. Espoossa asuvilla Kimmo ja Sirpa Makkosella on Eurassa sukulaismökki, jossa he käyvät säännöllisesti. Koska kesäpaikka on niin sanotusti kuivanmaanmökki, ...
Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen osallistui viime viikolla K-supermarket Karikon avajaistilaisuuteen. – Mielestäni olemme onnistuneet luomaan tavallista paremman ruokakaupan, jossa on monipuoliset palvelut, hän toteaa.

Ruokaa halutaan ostaa lähempää

Päivittäistavarakaupat elävät muutosten aikaa. Nykyajan kyläkauppa löytyy sieltä, missä on ostovoimaa. Mikkelissä eletään päivittäistavarakauppojen kohdalla muutosten aikoja. Kun yhden perinteikkään myymälän ovet vasta sulkeutuivat, ...
Kuvauksissa riitti naurua. Kuvassa etualalla Himanes eli Aki ja Riku Himanen, Perttu Sutinen ja Saku Niilo-Rämä. Takana näyttelijä Juha Veijonen ja kuvaaja Olli Vartiainen. Kuva: Hartza Miettinen.

Juha Veijonen tähdittää Himanesin musiikkivideota

Himanes tallensi musiikkivideoon hyvät ja huonot hetket. Bändi viettää juhlavuotta. Mikkelin Haukivuoren omat pojat Aki ja Riku Himanen sekä Saku Niilo-Rämä kokoontuivat ensimmäisiin Himanesin ...
Pitäjän tuvan päärakennus on rakennettu vuonna 1923. Talo toimi aikoinaan Haukivuoren
kirkonkylän kunnanhuoneena. Kuva: Emmi Mustonen.

Helmeä hiottiin televisiossa timantiksi

Pitäjän tupa oli mukana Pientä mökkiremonttia -ohjelmassa. Huvila ehostettiin myyntikuntoon. Marita Olkkonen ja Timo Hänninen omistavat Haukivuoren kirkonkylässä entisen huvilakokonaisuuden. Pitäjän tuvaksikin kutsuttu paikka toimi ...
Toisen vuoden opiskelija Ville Vitikaisen finaalitehtävänä oli kiinnittää auton takalokasuoja. Työhön sai käyttää aikaa kahdeksan tuntia. (kuva Esedu)

Esedun sankarit kahmaisivat seitsemän mitalia

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun taitajafinalistijoukkue keräsi ennätysmäärän mitalisijoja ammattiopiskelijoiden Taitaja SM-finaaleissa. Autokorikorjauksessa ensimmäiselle sijalle yltäneen mäntyharjulaisen Ville Vitikaisen finaalitehtävänä oli kiinnittää auton takalokasuoja. Asennuksessa käytettiin ...
Uusiin puikkoihin. Saimaan Konepisteen käytännön moottorina tulee toimimaan kokenut 	Riku Sammalkorpi. Hän uskoo jatkossa auringon kajastavan alalle aiempaa kirkkaammin.

Uusi mielihalukauppa avaa pian ovensa

Kaapelikadun päähän aukeaa täysin uusi vapaa-ajan koneliike. Viimeksi Auto-Sunin vaihtoautohallina toiminut tila saa uumeniinsa uutuuttaan kiiltäviä vedenhalkojia. Saimaan Konepisteen nimellä alkukesästä alkava liiketoiminta kattaa ...
Eteenpäin. Eduskuntavaaliehdokkaan ja yrittäjän yhdistelmä on tietänyt vaalikeväänä kiireitä Harri Kiviselle.

Kivinen uskoo työhön ja yrittäjyyteen

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Harri Kivisen liekki yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen syttyi neljä vuotta sitten. Perhe, aktiivinen seuratoiminta, kolme yritystä, Mikkelin kaupunginvaltuusto ja lukuisat muut luottamustoimet ovat pitäneet ...