Pitkän linjan perheyritys täytti 70 vuotta

Seppo ja Teemu Avikaisen mukaan Rakennusliike Avikaisen historiassa on ollut monia sattumuksia ja värikkäitä käänteitä.

Yrityksestä on muotoutunut eteläsavolainen rakentamisen luottotekijä.

Rakennusliike Avikainen Oy:n toimitusjohtaja Seppo Avikainen kertoo tyytyväisenä, miltä viime vuonna 70 vuotta täyttänyt juvalainen yritys nykyään näyttää.
– Seitsemänkymppisellä on vielä menohaluja, ja yritys on hyvässä iskussa kaikilla mittareilla mitattuna. Osaavuudesta näyttönä ovat esimerkiksi Menestyjät – Suomen vahvimmat -sertifikaatit sekä maksuvalmiuden AAA-luokitus.
Rakennusliikkeen on oltava ajan tasalla rakennusalalla jatkuvasti muuttuvien haasteiden sekä rakennusmääräysten ja -lakien suhteen.
Myös uusien työmenetelmien kehittäminen ja tehostaminen kustannusten pienentämiseksi on kilpailukyvyn kannalta tärkeää. Muutoksista on selvitty, sillä Avikaiset jatkavat yhdessä Suomen vanhimmista rakennusliikkeistä.

Avikaisen mukaan 70 vuotta maakuntaa rakentanut yritys tunnetaan laadukkaasta työnjäljestään. Monissa rakennuskohteissa on ehditty mukana olemaan. Rakentaminen on vakiintunein ja vahvin osa yrityksen liiketoiminnassa.
– Uudisrakentaminen kattaa liiketoiminnastamme 50–70 prosenttia, peruskorjaaminen 20–40 prosenttia ja loppu jää kaikelle muulle toiminnalle.
Muihin töihin lukeutuvat yrityksen ulkopuolisillekin markkinoitavat nostokone-, siirto- ja maanrakennuspalvelut, huoneistovuokraus, asuntomyynti, kiinteistöhuolto sekä kopiointipalvelut.
– Kalustossa omavaraisuutemme on parantunut. Viimeisimpänä investointina on hankittu järeää maanrakennus- ja kaivukalustoa, jota hyödynnetään purkukouran ja iskuvasaran lisälaitteilla rakennusten purkamiseen.
Avikaisen kysyntä purku-urakoissa on kasvanut. Nostotyöt hoidetaan asennusnostureilla sekä ympäripyörivällä kurottajalla.

Yrityksellä on eri kohteissa yhteensä 15 vakituista työntekijää ja sen lisäksi kahden henkilön toimistoporukka. Osakeyhtiö työllistää rakennusmestarin ja rakennusinsinöörin. Toimitusjohtaja kuvailee, että henkilökuntaa koulutetaan erikoisosaamisen alueilla. Uudet tarvikkeet, työkalut, laitteet, menetelmät ja työtavat vaativat osaamisensa ja koulutuksensa.
Ajantasaisuushaasteita on tullut lisää myös koronapandemian myötä. Hygieniaohjeistukset ovat työmailla tarkkoja, ja juhlavuoden juhlistamista on jouduttu koronan vuoksi siirtämään.
– Eniten poissaoloja työmailla on tuonut virusmuunnos omikron. Haasteita on ollut materiaalihankinnoissakin. Esimerkiksi puutavaran kuutiohinnat ovat jopa kaksinkertaistuneet vuoden aikana ja polttoaineet ovat merkittävästi kallistuneet.

Avikaisen lippulaivakohteita ovat muun muassa Hirvensalmen kunnalle SR-Urakkana avaimet käteen -periaatteella tehty vuoropäiväkoti Omppu ja Mikkelin asuntomessualueelle vuonna 2017 tehty paritalokokonaisuus Saimaan Ateljee, josta syntyi imagollisesti merkittävä brändi. Ompussa mainittavaa on hirsirakentaminen ja Ateljeessa runsas medianäkyvyys.
– Viimeisimpänä on valmistunut kerrostalo As Oy Kotiveräjä Mikkelin Rantakylään.
Koemarkkinoinnissa ovat rivitalokohteet As Oy Mikkelin Tuntematon ja As Oy Lammenranta Juvalle. Viimeksi mainittu on tärkeä siksi, että se olisi ainoa uusi 12 vuoteen rakentuva rivitalokohde Juvalle.
Suosituimpia yrityksen kohteista nykyään ovat kerrostalot, vaikka eniten ajan mittaan on rakennettu rivitaloja.

Vaikka rakennusliike toimii koko Etelä-Savon alueella, liikkeen oma asuntotuotanto on keskittynyt Mikkeliin ja Juvalle. Sijainniltaan Juva on erinomainen ja onnistunut ratkaisu yrityksen toiminnan kannalta, koska ympärillä on monta vireää kuntaa ja 5-tien parantuminen on tuonut paikkakunnalle nostetta.

 

Rakennusliike Avikainen Oy

  • Muiden töissä ahkeroinut Tuomo Avikainen otti ensimmäisen urakkavastuunsa vuonna 1951. Palkkalistoilla pienkohteilla oli aluksi 1–2 työmiestä.
  •  Kommandiittiyhtiöksi muututtiin vuonna 1985, osakeyhtiöksi 1995.
  •  Avikaisen perheyrityksessä ovat toimineet lähes kaikki Tuomon seitsemän lasta, ja tämän vuoden organisaatiouudistuksessa mukaan tuli jo kolmas sukupolvi.
  •  Rakennusliikkeen pääpaikka on Juvalla, ja varastoaluetta on myös Mikkelissä.
  •  Viime vuosina liikevaihto on ollut 3,5–5,5 miljoonaa.
  •  Yritys on tehnyt yli 900 uutta asuntoa.
  •  Juvan hyvinvointikeskus on yksi laajimmista saneerauskohteista.

VIRPI KONTINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0