Sähköä ilmassa

12.5.2021 Auto & Kone
Tutut muodot, mutta sähköllä. Mercedesin GLA:n perustekniikkaan ja muotoihin tehty EQA tarjoaa sähköistä etenemistä 424 kilometrin verran (WLTP).

Uusia sähköautoja tupsahtaa markkinoille solkenaan. Mercedes-Benz EQA tarjoaa sähköistä ajamista tutuissa kuorissa.

Saksalaisjätti Mercedes-Benz esitteli ensimmäisen täyssähkömallinsa (EQC) syksyllä 2018. Nyt esitelty EQA perustuu rakenteeltaan isoveljensä tavoin polttomoottorikäyttöiseen katumaasturimalliin.
Edessä poikittain olevan sähkömoottori on päällepäin yllättävän monimutkaisen näköinen letkuviidakkoineen. Aluksi EQA:t ovat etuvetoisia, mutta nelivetoisenkin mallin voi jo tilata. Nelikosta saa pulittaa edullisimmillaan noin 6 000 euroa enemmän. Etuvetomallin saa juuri ja juuri alle 50 tuhannella eurolla, joten auto kelpaa sähköautoille myönnettävän 2 000 euron hankintatuen piiriin.

Ulkoisesti EQA:n tunnistaa esimerkiksi ajovalojen sisällä olevista sinisistä alalistoista, umpinaisesta maskista ja puoliksi peittävistä vanteista. Selvin identiteettiero polttomoottorimalleihin näkyy takana tuleville näyttävän oloisen ja koko auton levyisen takavalopaneelin muodossa.
Akusto on sijoitettu lattian alle. Ratkaisun vuoksi lattia on hieman korkeammalla kuin sisarmalli GLA:ssa, mutta takamatkustajien polvikulma on yhä kelpo luokkaa. Tavaratilan lattia on myös ylempänä, mutta tätä ei äkkinäinen edes tajua, sillä se ja takapuskuri ovat samassa tasossa. Litroissa mitattuna tavaratila on noin 100 l sisariaan pienempi.

Auton ollessa virrat päällä huomio kiinnittyi ilmalämpöpumpun antamaan ääneen. Tutustumisajon aikana vallinneen takatalven myötä pumpulla riittikin töitä. Sähköautot lämpiävät nopeasti, sillä moottorinlohkon lämpiämistä ei tarvitse odotella, vaan lämpöä tehdään suoraan sinne, missä siitä on hyötyä. EQA osaa myös lämmittää patteristonsa latausta varten valmiiksi, mikäli laturille ajetaan navigaattorin opastamana.

Vaikka sähkömoottori on polttomoottoreihin nähden yksinkertaisempi, ei asia äkkinäisen silmään siltä näytä. Putkea ja piuhaa nimittäin riittää.

Piipahdin laturilla autoa varoittamatta ja tällöin 50 kW:n tasavirtalaturilla akun varauksen lisäys 59:stä 93 prosenttiin vei puolisen tuntia. Samassa ajassa auton varaustilan noston 10 % 80 % voi suorittaa 100 kW:n pikalaturilla. Lataukselle voi räätälöidä valmiiksi MBUX-käyttöjärjestelmän avulla erilaisia asetuksia, kuten esimerkiksi kotia ja työpaikkaa varten. Samoin esilämmityksen tai –viilennyksen voi ajastaa haluamakseen.

Sähkö-Mersun käyttöjärjestelmän softa tuntui muutenkin toimivan hyvin. Jopa verkon kautta ladattava sähköinen ohjekirja avautui nopsaan. Store-kauppasovelluksen alta voi ostaa latauskertoja, joten polttoaineverkkokauppa on näppien äärellä koko ajan.
Kuljettajan paikalla kaikki on kohdallaan, ergonomiaa ei säädettävine reisitukineen voi moittia. Hallintalaitteet ovat tuttua tähtikeulaa, kuten viikset: oikean puoleinen on vaihdevalitsin ja vasemmasta löytyvät vilkku ja pyyhkijät. Käsijarruvipua on EQA:sta turha etsiä, sillä se toimii P-asennon yhteydessä sähköisesti.

Ajotila-asetuksilla on EQA:n kohdalla aidosti merkitystä. Ecolla auto pihistelee ja kulkee normiajossa hyvin, kun Sport-asetuksella rengaskulumaa saa aikaiseksi halutessaan normaalia enemmän.
Sähköautolla ajaminen pistää jostain syystä ajattelemaan energiankulutusta enemmän kuin polttomoottorilla varustettu. Auton jarruttamisessa syntyvä energia saadaan muutettua takaisin sähköksi regeneroinnin avulla. Tätä voi säätää ohjauspyörän takana olevista kytkimistä, samanlaisista joista polttomoottoriautossa voidaan vaihtaa vaihteita. EQA:ssa on neljä eri regen-asentoa, jotka näkyvät mittaristosta vaihdeopastuksen yhteydessä.
Sähkömoottorin tarjoama 375 Nm:n vääntö on tanakka ja lineaarinen. Mercedes kertoo WLTP-kulutuksen olevan 17,9 kWh/100 km. Käytännössä tähän lukemaan yltää kesäkelissä, mutta nollan vaiheilla märällä kelillä ajellessa kulutusmittari näytti päälle 20 kWh lukemia. Oli mielenkiintoista havaita, kuinka lukema muuttui jo vierintävastuksen mukaan, ajoiko autoa märissä urissa vai sen sivussa.

Läheltä katsoen. Sähköautojen kohdalla optimoidaan kaikki, myös vanteet mahdollisimman pienen ilmanvastuksen aikaansaamiseksi.

Auto on viimeistelty hyvin, eikä turhaa melua juuri kuulu. Sähköautoissa tosin ajohumina ja rengasäänet tulevat päällimmäisenä esille, mutta ei häiritsevissä määrin.
Mittaristo sekä keskemmällä sijaitseva multimedianäyttö ovat kumpikin vakiona kooltaan 7”. Advanced-paketin mukana tulevat 10,25” näytöt, kuten tutustumisajoautossa. Medianäytön toimintoja voi ohjata suoraan ruudusta tai tähtimerkille ominaisella, keskikonsolissa sijaitsevalla kosketustasolla. Myös ratissa sijaitsevat kosketusnappulat ovat kätevät.
Uusi EQA on hieno auto ja onnistunut sähköauto, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että se jakaa saman perusrakenteen kuin GLA. Ehkä siinä voi juuri olla sen mahdollisen suosionkin salaisuus.

 

Mercedes-Benz EQA 250

  • Hinta: 49 970,10 €
  • Suurin teho: 140 kW (190 hv)
  • Suurin vääntömomentti: 375 Nm
  • AC-latauslaitteen: 11 kW, 5 h 45 min, teho/aika 10 g100 %, Type 2
  • DC-latauslaitteen: 100 kW, 30 min, teho/aika 10 g 80 % , Combo 2 (CCS)
  • Akun energiasisältö: nto/br 66,5/79,8 kWh
  • Kiihtyvyys: 8,9 s (0-100 km/h)
  • Huippunopeus: 160 km/h
  • Toimintamatka: (WLTP) 424 km
  • EU-yhd. kulutus: (WLTP) 17,9 kWh/100 km
  • CO2 päästöt: 0 g/km
  • Perävaunumassa (jarruitta/jarruin): 750/750 kg
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0