Korona sysäsi Matrelin miljoonainvestointiin

Kokemus puhuu. Lasse Turunen ja Rauno Vuorikoski omaavat yhdessä liki 50 vuoden kokemuksen sopimusvalmistamisen saloista.

Viime vuosi oli useimmille yrityksille ohdakkeinen. Mikkeliläiselle elektroniikan sopimusvalmistajalle se oli täyspotti.

Kymmenen vuotta sitten työkavereista tuli yhtiökumppanit, kun Lasse Turunen ja Rauno Vuorikoski perustivat Matrel Oy:n. Aiemmin Environicsin palveluksessa olleet miehet haistoivat markkinaraon, johon on kehkeytynyt jo 15 hengen leipäpuu ja reilun 4 miljoonan euron liikevaihdon omaava yritys.
Matkan varrelle mahtuu monta pientä päätöstä, sopimusta ja ripaus sitä kuuluisaa tuuriakin, joiden jatkumona yrittäjien valitsemat rakentajat iskivät kuokan maahan ennen talven tuloa. Ensi keväänä vuorossa on uuden hallilaajennuksen (650 m2) käyttöönotto. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin miljoona euroa.

Tilaa tarvitaan, sillä Matrel on budjetoinut alkaneelle vuodelle 20 prosentin kasvun. Koronavuoden räjähdysmäiseen liikevaihdon kasvuun, noin 70 prosenttiin, ei yhtiön toimitusjohtaja Lasse Turunen jaksa ihan uskoa.
– Tosin eihän sitä vuosi sittenkään olisi mitenkään arvannut, minkälainen vauhti pandemiasta meille koituisi.
Noin puolen tusinan pääasiakkaan lisäksi Matrelin bisnes rakentuu erilaisten projektiluontoisten sopimusvalmistusten varaan. Useamman jalan taktiikalla meno on tasaisempaa ja yrityksen kannalta elintärkeän vakaata.
Omaa laitevalmistusta ei ole toistaiseksi olemassa, vaikka erilaisia ehdotuksia on tullut paljonkin.
– Onhan sitä mietitty, mutta se vaatisi paljon markkinointi- ja myyntityötä. Ehkä se ei ole meidän juttu, ennakoi yhtiön käytännön puolen toiminnasta ja ostoista vastaava toinen osakas, Rauno Vuorikoski.

Vuosi sitten alkanut ryysis pisti yrityksen henkilökunnan ja toimitilat tositestiin. Syynä oli espoolaisen Genano Oy:n ilmanpuhdistimet, jotka menivät koronan ryydittäminä kaupaksi kuin kuumille kiville. Elektrostaattiseen suodatukseen perustuva laite puhdistaa huoneilmaa erittäin tehokkaasti ja vaivattomasti. Alun perin vaativaan sisäilman puhdistukseen suunniteltu koje auttaa esimerkiksi homeitiöiden poistamisessa huoneilmasta.
Rahtikirjoja täytettiin vuoronperään eri maailmankolkkiin.
– Ensin puhdistimien toimitukset moninkertaistuivat talvella Kauko-Itään, keväällä Eurooppaan ja kesällä Pohjois-Amerikkaan. Tavaraa oli joka paikka pullollaan ja henkilöstö venyi kiitettävästi. Sille venymiselle täytyy nostaa hattua, Vuorikoski ja Turunen kiittelevät työntekijöitään.

Sopimusvalmistajan rooli on monipuolisempi, kuin mitä äkkiä ajateltuna tulisi mieleen. Ketjuun kuuluvat kaikki tuotannon ja toimituksen vaiheet, jopa suunnittelusta lähtien.
– Asiakkaallamme voi olla vain idea. Me hoidamme komponentit, valmistuksen, testauksen ja toimittamisen, useimmiten suoraan loppukäyttäjälle ilman turhia koukeroita, Turunen valaisee.
Tehdassalissa on puhdasta kuin leikkaussalissa. Lattiat kiiltävät ja tavarat ovat viimeisen päälle ojennuksessa. Kierroksella on helppo havaita, että laitteiden kylkeen liimattavalla Made in Finland –tarralle on katetta.
– Meillä on kerralla käynnissä useampien tuotteiden tuotantoa. On tärkeää, että logistiikka ja tuotanto natsaavat yhteen, Vuorikoski sanoo insinöörin jämäkkyydellä.

Korona vaikeutti materiaalivirtojen liikkeitä. Pahimpaan aikaan komponentteja jouduttiin etsimään ympäri Eurooppaa. Nyt ongelmia teollisuudelle tuo rahdin hinnannousu, joka on Kiinan suunnasta noussut moninkertaiseksi. Kokeneet kumppanit näkevät hankaloituneessa tilanteessa paljon hyvääkin: pitkässä juoksussa eurooppalaiset yhtiöt antavat toimitusvarmuudelle enemmän arvoa kuin ennen koronaa. Se vaikuttanee myös suoraan vanhan mantereen ja Suomenkin työllisyyteen.
Tulevaisuuteen Turunen ja Vuorikoski katsovat toiveikkaana. Terveen kasvun myötä avautuu uusia ovia. Parhaillaan työn alla on mittava sopimus, joka on käytännössä julkistamista vailla.
– Siitä ei kuitenkaan vielä sen enempää. Meidän rooli on pitää myös suu supussa, kunnes päämies toisin sanoo, Vuorikoski muistuttaa lopuksi.

Työvoimalle tarvetta jatkuvasti

Matrel Oy on ollut läheisessä yhteistyössä Etelä-Savon Ammattiopisto Esedun kanssa saadakseen osaavaa työvoimaa. Automaatiosähköasentajia ei Mikkelistä suoraan valmistu, eikä oppisopimushommiin ole yrityksen puolelta toistaiseksi lähdetty.
Sen sijaan erilaisia työssäoppimisjaksoja on ollut ja niiden pohjalta on myös rekrytoitu useampia työntekijöitä.
– Meillä on parhaillaan haku päällä. Jos siisti sisätyö kiinnostaa ja alan koulutusta löytyy, niin yhteyttä vaan, toimitusjohtaja Turunen kannustaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0