Sampan Vintillä tanssitaan ja näytellään

19.6.2019 Ajankohtaista
Hirvensalmelaisen Sampan tilan isäntä Pasi Outinen on myös tanssi-isäntä kolme kertaa kesässä.

Navetan vintti sai vesivessat.

Hirvensalmen Lahnaniemellä sijaitsevalla Sampan tilalla on järjestetty tansseja jo parin vuoden ajan. Kaikki lähti tilan isännän, Pasi Outisen 50-vuotisjuhlista vuonna 2015.
– Tuumasin vaimolleni Virpille, että laitetaan navetan vintti kuntoon ja pistetään juhlan kunniaksi tanssit pystyyn, kertoo Outinen.
Yhdessä vaimonsa Virpin ja poikansa Tatun kanssa Outinen raivasi tilan, laittoi vanerit lattiaan ja pystytti vintin toiseen päätyyn esiintymislavan. Juhlissa mukana ollut naapuri Jukka Kyllönen totesi paikan olevan kuin luotu tansseja varten ja ehdotti että tansseja voisi pitää useamminkin.
– En heti lämmennyt ajatukselle, mutta parin viimeisen vuoden aikana täällä on tanssittu jo useampaan otteeseen, mies virnistää.

Viime vuoden vappuna ohjelmatoiminta laajeni tansseista iltamiin.
– Järjestimme iltamat, jossa mukana oli Pertunmaan Nuorisoseura näytelmällään Rypytön Rakkaus. Silloin tupa oli täynnä, kertoo Outinen.
– Heinäkuussa on luvassa jälleen iltamat. Sama ryhmä tuo tänne Tanja Puustinen-Kiljusen näytelmän Akka-agentti, jonka jälkeen tarjolla on parin setin verran tanssia Arto Kivekkään tahdittamana.

Vintin toiseen päätyyn on tehty viihtyisä kahvio.

Sampan Vintti on kokenut pieniä muodonmuutoksia kevään aikana. Vintti on nyt raivattu, siivottu ja putsattu lattiasta kattoon. Koko lattia on katettu vanereilla ja istumapaikat kiertävät koko vinttiä. Koristeiksi on viritelty valoja ja vanhoja maatilan elämään liittyviä tarvekaluja.
– Vintin toiseen päätyyn on myös rakennettu kahvio vesipisteineen ja pöytäryhmineen. Sen lisäksi esiintymislavaa on korotettu ja esiintyjille on lavan yhteyteen eristetty pieni ”takahuone”.

Mieluisin muutos tanssikansalle ja muulle kulttuuriväelle taitaa kuitenkin olla uudet sisävessat.
– Aikaisemmin piti juosta ulkohuussiin, mutta nyt täältä löytyy sekä miehille että naisille siistit vesivessat wc-istuimineen ja lavuaareineen, kertoo Outinen.
– Vintin alapuolella navetassa meillä sijaitsee myös nakkikioski, jossa nimensä mukaisesti on tarjolla makkaraa.
Tanssimaan vintille mahtuu kerralla noin sata henkilöä.

Sampan tilan entinen päärakennus on myös kunnostettu alkuperäiskuntoonsa. Nyt vanhassa päärakennuksessa on pidetty muun muassa koulutus- ja juhlatilaisuuksia. Outinen pyörittää sekä maitotilaa että omaa yritystä, joka muun muassa urakoi tienhoitohommia YIT:lle ja yksityisille.
– Tanssitoimintaa ei ole tarkoitus pitää mitenkään isolla. Pari-kolme kertaa kesässä tanssit ja yhdet iltamat, sanoo Outinen.

Tanssien järjestelyistä iso kiitos menee talkoolaisille.
– Lahnaniemen urheilu- ja kyläseura Niverän kyläjaoston naiset tulevat pitämään kahviota tansseihin. Monessa muussakin talkooväki on ollut mukana. Omat resurssit eivät olisi kyllä millään riittäneet.
Tulevaisuudessa suunnitteilla on myös muunlaista ohjelmaa mutta siitä mies lupaa kertoa lisää myöhemmin.

Heinäkuun iltamissa nähtävä Akka-agentti kertoo Pölhön pojista, joille on tulossa mittava perintö, mutta perinnön ehtona on puolison löytyminen.
Avuksi kutsutaan serkkupoika, joka tunnetaan myös nimillä heilankaataja-Heikki ja Akka-agentti. Kohta vaimoehdokkaita alkaakin tulla ovista ja ikkunoista.

Akka-agentti Sampan Vintillä 5.7. klo 19.

+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0