EM-finaalipaikka jäi pisteen päähän

22.5.2019 Ajankohtaista
Elina Tullisen perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta. – Koko perhe harrastaa useampana päivänä viikossa, joten arki on melkoista aikatauluttamista, kertoo Tullinen

Elina Tullinen löysi oman lajinsa bikini fitnessistä.

Mikkeliläiselle Elina Tulliselle urheilu on aina ollut lähellä sydäntä.
– Kokeiltua on tullut jos vaikka mitä eri urheilulajeja, mutta kun vuonna 2016 löysin nettivalmennusohjelman se oli menoa, kertoo Tullinen.
– Muutin ruokavaliotani ja aloin harrastaa liikuntaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Tutustuin netin valmennusryhmässä henkilöön, jonka kanssa kävimme katsomassa fitness kisoja ja pikkuhiljaa kiinnostus kasvoi niin, että päätin itse aloittaa harrastuksen.

Salilla Tullinen on käynyt jo vuosia, mutta tavoitteellista harjoittelua hän on tehnyt nelisen vuotta. Joka kevät Helsingin Kulttuuritalolla järjestettäviin Fitness Classic -kilpailuihin Tullinen osallistui ensimmäisen kerran vuonna 2017.
– Se oli lähinnä tutustumismatka. Halusin nähdä mistä oikein on kyse.
– Vuoden päästä lähdin valmentajani kanssa kisoihin uudelleen ja sijoituin SM-kilpailuissa viidenneksi.

Tänä vuonna tuloksena oli sitten Suomen mestaruus Bikini fitness masters 35 –sarjassa ja yleisen sarjan kuudes sija. Samalla Tulliselle lankesi Suomen edustusjoukkueessa kisapaikka Euroopan mestaruuskisoihin, jotka pidettiin toukokuun alussa Espanjan Santa Susannassa.
– Siellä jäin pisteen päähän finaalipaikasta, mikä kieltämättä hieman harmittaa, mutta kokemusta tuli taas roppakaupalla, sanoo Tullinen.
Nyt kun kisakausi on ohi, Tullinen ottaa vähän rennommin.
– Käyn salilla neljästi viikossa, kasvattelen lihaksia, syön rennommin ja nukun. Oikeastaan teen kaiken kuten ennen kisojakin, mutta hieman kevyemmällä otteella.
Vaikka Tullinen osallistuu kilpailuihin, on edelleen kyseessä harrastus.
– Perhe ja päivätyö ovat etusijalla, mutta tämä harrastus on minulle intohimo.
– Sen lisäksi harrastus on tuonut avun niska-, hartia- ja selkäongelmiin.
Tähtäimessä ovat jo seuraavat kilpailut, etunenässä ensi kevään Fitness Classic Kulttuuritalolla.
– Tiivis harjoittelu alkaa joulukuun tienoilla. Siihen saakka otetaan löysemmin.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0