RTV on muutakin kuin maalikauppa

27.3.2019 Ajankohtaista
– Kylpyhuoneen kalusteissa ja etenkin pintamateriaaleissa meillä on erittäin laajat valikoimat. Meiltä saa myös neuvontaa ja opastusta valintoihin, vinkkaavat Juhani Bogdanow ja Mira Salonen.

Lähes kaikki löytyy saman katon alta.

Vuonna 1951 ennakkoluuloton nuorimies Karl Gustav Lindblom osti yhdessä liikekumppaninsa kanssa Riihimäen Tapetti ja Väri -nimisen pienen maalikaupan. Sisukkaalla yrittämisellä miehet saivat kaupan menestymään. Alusta lähtien toiminta on ollut erittäin kasvuhakuista niin vähittäis- kuin tukkukaupassa.
Yrityksen nimi muutettiin 1970-luvun alussa RTV-Yhtymä Oy:ksi ja vuonna 1994 se siirtyi kokonaan Lindblomin perheen omistukseen.

Nykyisin RTV on Suomen johtava yksityisessä omistuksessa oleva maali- ja pintamateriaalituotteiden erikoisliike. Myymälöitä on 36 kappaletta ympäri Suomen ja työntekijöitä yli 600. Tammikuun lopulla ovensa avasi Mikkelin myymälä entisissä Vauhti-Vaunun liiketiloissa.
– Olimme katselleet Mikkelin suuntaan jo pidemmän aikaa ja kun tämä liiketila vapautui, tartuimme tilaisuuteen, kertoo RTV-Yhtymä Oy:n johtaja Juhani Bogdanow.
– Pääasiallisesti olemme edelleen maalikauppa, mutta kyllä meillä löytyy melkoisen laajat valikoimat muitakin pintamateriaaleja seiniin, kattoihin ja lattioihin.
Kaikki kiinteistöt Mikkelin myymälää lukuun ottamatta ovat RTV-Yhtymään kuuluvan kiinteistöyhtiö Sislin Oy:n omistuksessa.

Ja todellakin. Tarvikkeita löytyy niin ammattilaisille kuin harrastajillekin.
– Suurimmat asiakkaat ovat rakennusliikkeitä, joista jälleenmyyjiä löytyy parisenkymmentä.
– Myyntiedustajamme tekevät kohdemyyntiä esimerkiksi arkkitehdeille julkisiin kohteisiin, kauppiasmyyntiä jälleenmyyjille sekä rakennus- että maalausliikkeisiin. Sen lisäksi yksi kohderyhmä ovat niin sanotut Hiace-asiakkaat eli yhden miehen yritykset, kertoo Bogdanow.
– Ja tietenkin yksityiset asiakkaat, eli kuka vain voi tulla ostoksille, kun tarvitsee uusia pintoja kotiinsa.

Valikoimille on riittävästi tilaa, sillä uusi myymälä on kooltaan 1 200 neliötä ja sen lisäksi on vielä joitakin satoja neliöitä varastotilaa.
– Nordic Tile on meidän keraamisten laattojen varastomallistomme ja kylpyhuonekalusteiden lippulaivoja ovat Lind bath ja Svedbergs, kertoo Mira Salonen.
Maaleissa kotimaisilta valmistajilta löytyvät muiden muassa Tikkurila ja Teknos sekä vielä oman Eurodecor -nimen alla olevia maaleja.
– Ammattilaisille myymälästä löytyvät myös erilaiset tasote- ja maaliruiskut sekä erilaisia puu- ja metalliteollisuuteen sopivia työvälineitä, Bogdanow kertoo.
Tapettimerkeissä on myös myymälässä laaja varastovalikoima sekä mallitus. Sama on lattiamateriaalien kanssa. Ja jos mitä myymälästä ei löydy, se saadaan tilattua parissa päivässä keskusvarastolta.

Mira Salosen erikoisalaa ovat laatat, kylpyhuonekalusteet, tapetit ja pesuaineet ammattikäyttöön sekä myös kylpyhuoneiden suunnittelutyö.
– Suunnittelussa autan mielelläni ja meiltä saa myös 3D-kuvat mukaansa odottaessa, vinkkaa Salonen.
– Kysyvä ei tieltä eksy, eli neuvontaa ja vinkkejä voi tulla kysymään ja samalla tutustumaan uuteen myymälään.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0