Perinteet näkyvät joulupöydässä

14.12.2018 Ajankohtaista
Raimo ja Päivi Heinäsen Kalaherkusta joulupöytään lähtee kalaa eri muodoissa.

Joulupöytään halutaan lähiruokaa.

Lähiruoka on vakiinnuttanut asemansa, eikä vähiten joulupöydässä. Mikkelin Kauppahallissa valmistaudutaan jouluun.
Heinäsen Kalaherkku tarjoilee joulupöytään vain parasta eli tuoretta lähikalaa.
– Kaikki kala, mitä meillä myydään, tulee lähialueilta, kuten Puumalasta ja Kyyvedeltä. Lähiruoka merkitsee asiakkaille paljon, kertoo Raimo Heinänen.
– Toinen avainsana on tuoreus. Kunnioitamme joulupöytää niin paljon, että juhlapöytään tarjotaan vain ykköstä.
Joulupöytään kysytään perinteisesti graavi- ja savukaloja eri muodoissaan, silliä sekä erilaisia pateita. Sen lisäksi suosittuja ovat tuorejuustolla täytetyt graavilohi- ja kylmäsavurullat.
Heinäsen Kalaherkku maustaa ja savustaa kalat itse.
– Jotkut turvautuvat valmiisiin mausteseoksiin, me valmistamme ne itse. Ja savustus tapahtuu perinteisesti leppähakkeella, ei liemellä, joka lisää tuotteen painoa, kun taas oikea savustaminen vähentää sitä, tietää Heinänen.

Myös Heinäsen uunimuikut ovat vakiinnuttaneet suosionsa asiakkaiden keskuudessa.
– Meillä on muikuista olemassa makumuikku -sarja, jossa mausteina on käytetty muun muassa katajanmarjaa, chiliä, rosmariinia ja tilliä. Niiden lisäksi löytyy tomaattipyreessä haudutettua muikkua ja joulupöytään menee tietenkin joulumuikkua joka maistuu joululta, kertoo Heinänen.
– Yksi joulupöydän hiteistä on kevyt ja raikas sillituote, omena-sipuli-sillisalatti, jota saa vain meiltä.

Seppo Halosen Maalaispuodista löytyvät muun muassa lähituottajien kinkut, kalkkunat, pateet ja laatikot.
Seppo Halosen Maalaispuodista löytyvät muun muassa lähituottajien kinkut, kalkkunat, pateet ja laatikot.

Myös Maalaispuodissa joulukiireet ovat jo alkaneet.
– Meillä mennään aika pitkälle perinteisillä lähituotteilla. Joulupöytään kysytään kinkkua, kalkkunaa, laatikoita ja pateita, kertoo Maalaispuodin isäntä Seppo Halonen.
– Kalkkunan suosio joulupöydässä on lisääntynyt. Sitä kysytään fileinä, savustettuna, siivuina, kokonaisena ja raakana. Myös jonkin verran hanhen lihaa kysytään.
Sen lisäksi joulupöytään Maalaispuodin tiskistä lähtee lisukkeeksi paljon joulumakkaraa.
– Makkarat valmistamme itse. Kuten myös maksapateet. Raaka-aineet tulevat muun muassa Kaartilan mallaspossulta ja Hauhalan Hanhifarmilta. Laatikot tulevat Pitoaitasta, kertoo Halonen.
Maalaispuoti myy myös juustoja ja löytyypä valikoimasta myös paikallisen valmistajan tuotteita.
– Meillä on myynnissä muutamaa homejuustoa, jotka tulevat mikkeliläisestä Kappeli juustolasta, kertoo Halonen.

5. Haapasen piparibebe

Moneen joulupöytään myös leipomotuotteet ovat ehdottomia. Haapasen Kotileipomon myymälästä varataan jo nyt herkkuja joulupöytään.
– Kysyttyjä ovat tortut ja piparit sekä jouluiset kakut, kuten taatelikakku ja englantilainen hedelmäkakku, kertoo Tanja Summanen.
– Kermatortut ovat monen suosikkeja ja onpa niitä laitettu jo tilaukseenkin.

Uutuuksiakin pyritään vuosittain tarjoamaan joulupöytään.
– Tänä vuonna valikoimasta löytyy esimerkiksi piparipohjainen bebé-leivos, joka kruunaa joulun jälkiruokapöydän, kertoo Summanen.
– Joulupöydän kestosuosikki on Paraisten reseptillä tehty pipari. Sen voi syödä sellaisenaan tai kuten minä tykkään, homejuustonokareen kanssa.

– Kotileipomo Siiskosen kysytyin tuote jouluaikaan on tortut ja erikoiskahvit, kertoo Saara Martikainen.
– Kotileipomo Siiskosen kysytyin tuote jouluaikaan on tortut ja erikoiskahvit, kertoo Saara Martikainen.

Myös Kotileipomo Siiskonen myy joulun kestosuosikkeja joulupullia, hedelmäkakkuja ja torttuja eri muodoissaan, suosituimpana kermatorttu.
– Sen lisäksi kysytään paljon joulupullia, pipareita, jouluhalkoja, käpykakkuja ja kestosuosikki joululimppua, kertoo Saara Martikainen.
– Myös lakkahyydyke -kakku on suosittu jouluherkku.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0