Fendt toi työkoneensa markkinoille

|

Traktoreistaan tunnettu Fendt esitteli hiljattain Suomeen tuotavat nurmirehun- sekä viljankorjuun maatalouskoneet.

Marraskuussa järjestetyillä Helsingin konemessuilla ensiesiteltiin saksalaisen Fendtin uudet tuoteryhmät. Traktoreiden lisäksi maahan tuodaan jatkossa niittokoneita, karhottimia, pöyhimiä, noukinvaunuja, paalaimia ja puimureita.
Uudet tuotelinjat ovat esillä koko laajuudessaan viidellä eri paikkakunnalla. Traktorit ovat puolestaan esillä kaikissa AGCO Suomen toimipisteissä, kuten ne ovat olleet jo vuodesta 2006.
Tuotevalikoiman laajentuminen tietää myös lisää työtä. Uudistuksen myötä AGCO Suomi rekrytoikin uusia myynnin ja asiakaspalvelun henkilöitä. Fendt Full-line strategia on merkin edustajien mukaan pitkään valmisteltu toimenpide, jolle asetetut tavoitteet ovat korkealla. Erityisesti Euroopassa arvostettu brändi on kasvattanut kysyntää myös Suomessa.

Tavoite on palvella suomalaisia maanviljelijöitä myös nurmi- ja viljapuolen konetuotteilla.
– Kysyntä pyöröpaalain-käärin yhdistelmille ja nurmityökoneille oli ratkaisevaa Suomen tuotevalikoimamme laa­jentamiseksi sekä tu­levaisuuden markkinaosuuksien kasvattamiseksi, sanoo Fendtin myyntijohtaja Christian Erkens.
AGCO Mikkelin traktori- ja konemyynnistä vastaava Janne Jakobsson pitää uutta tuotevalikoimaa tervetulleena lisänä.
– Nämä tuotteet ovat varmasti laadukkaita. Ne ovat tarkoitettu vaativaan käyttöön ja uskoisin etenkin urakoijien kiinnostuksen heräävän.
Myynnin lisäksi AGCO Suomi on sitoutunut huolehtimaan myös huolto- ja varaosapalveluista yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa.

Autokaupan vuosi on ollut kaksijakoinen

|
Alkupuoli vuodesta mentiin myötätuulessa, loppuvuotta häiritsi hätiköiden muutettu autovero, kunnes tilanne jälleen normalisoitui. Kysyimme vuoden kääntyessä loppua kohden mikkeliläisiltä autoalan valmistajilta autokaupan kuluneesta vuodesta ...
Karlan huoltoneuvoja Kari Sistosen mukaan uusi puhdistuslaite on ensimmäinen Mikkelin seudulla.

Hiukkassuodattimen voi herättää henkiin

|
Päästöongelmien syntipukiksi haukutun dieselin toimintakunnosta voi pitää huolta oma-aloitteisesti. Polttoaine- ja pakokaasujärjestelmien puhdistukseen tarkoitettu kone on otettu käyttöön Mikkelin Hietakadulla vaikuttavalla Karlalla. Huoltoneuvoja Kari ...
Kuva autofriikin olohuoneesta? Ei vaan uudesta Mercedes-Benz myymälästä.

Mikä premium-autoissa oikein viehättää?

|
Ostokäyttäytymistä ohjaa vahvasti tunne, jota herätellään monin keinoin. Toisille ne ovat elinehto, toiset pitävät niitä rahastuksena. Kysymyksessä on premium-autojen luokka eli teknisesti edistyneiden, laatuvaikutelmaltaan ...
Alppila yhtiöiden markkinointivastaava Matti Pahkala, Mikkelin toimipisteen eli Karikon Autohuollon vetäjä Perttu Pullinen ja aluepäällikkö Heikki Keränen kertovat vauriokorjaamo- ja maalauspalvelujen löytyvät Mikkelin lisäksi myös kahdesta muusta toimipaikasta. Huolto- ja korjauspalvelua yhtiö harjoittaa kahdeksassa toimipaikassa.

Nissan palasi Karikkoon

|
Alppila yhtiöihin kuuluva Karikon Autohuolto tarjoaa autoiluun liittyviä palveluja erilaisella konseptilla. Ympäri käydään ja yhteen tullaan, tuohon tuttuun sanontaan voidaan yhtyä ainakin Karikon Autohuollossa. ...