Nissan palasi Karikkoon

|

Alppila yhtiöiden markkinointivastaava Matti Pahkala, Mikkelin toimipisteen eli Karikon Autohuollon vetäjä Perttu Pullinen ja aluepäällikkö Heikki Keränen kertovat vauriokorjaamo- ja maalauspalvelujen löytyvät Mikkelin lisäksi myös kahdesta muusta toimipaikasta. Huolto- ja korjauspalvelua yhtiö harjoittaa kahdeksassa toimipaikassa.
Alppila yhtiöiden markkinointivastaava Matti Pahkala, Mikkelin toimipisteen eli Karikon Autohuollon vetäjä Perttu Pullinen ja aluepäällikkö Heikki Keränen kertovat vauriokorjaamo- ja maalauspalvelujen löytyvät Mikkelin lisäksi myös kahdesta muusta toimipaikasta. Huolto- ja korjauspalvelua yhtiö harjoittaa kahdeksassa toimipaikassa.

Alppila yhtiöihin kuuluva Karikon Autohuolto tarjoaa autoiluun liittyviä palveluja erilaisella konseptilla.

Ympäri käydään ja yhteen tullaan, tuohon tuttuun sanontaan voidaan yhtyä ainakin Karikon Autohuollossa. Sanonnan takana on Nissan-merkkihuollon paluu tutulle tontille muutaman vuoden tauon jälkeen. Alppila yhtiöiden myynnistä ja markkinoinnista vastaavan Matti Pahkalan mukaan asian eteen on tehty paljon töitä.
– Tahtotila on ollut koko ajan olemassa, mutta nämä prosessit vievät aina oman aikansa.
Ja Pahkala tietää mistä puhuu. Alppila yhtiöiden syntysijoilla, Helsingin Alppilassa sijaitseva Alppilan Autohuolto, tarjosi valtuutettua merkkihuoltoa Mercedes-Benz asiakkaille jo 2000-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen kehitys on ollut yhtiön sisällä huimaa monellakin mittarilla. Yhteensä kahdeksan toimipisteen kautta yhtiö tarjoaa 11 eri henkilö- ja pakettiautomerkkihuoltoa. Lisäksi kahdessa raskaan kaluston toimipisteessä on huoltoedustukset kahdelle kuorma-automerkille.

Myyntitoimintoja yhtiön toimipisteissä ei ole, vaan kysymyksessä on omannäköinen, puhtaasti jälkimarkkinoihin perustuva konsepti. Toiminnan punainen lanka on huolehtia autoiluun liittyvien tarpeiden mukaisista palveluista. Huolto- ja korikorjauksien lisäksi on saatavilla esimerkiksi pesu-, rengas- ja sijaisautopalveluja. Pahkalan esimerkki kertoo ketjumaisen toiminnan suuruusluokasta.
– Meillä on kausisäilössä toimipisteissämme noin 3000 rengassarjaa. Se tietää melkoista vilskettä, kun talvi toden teolla alkaa.
Pahkalan mukaan ydin­idea rakentuu puhtaasti sen ympärille, mitä asioita asiakas haluaa. Esimerkkinä uudenlaisista palveluista yhtiö tarjoaa erilaisia huolehtimispalveluja. Asiakkaana on esimerkiksi sellaisia yrityksiä, joiden ajoneuvot on huolehdittava kokonaisvaltaisesti.
– Kun ne eivät ole yksittäisen työntekijän käytössä, niin ne ovat meillä. Vaikkapa työntekijän vaihdostilanteessa auto löytyy meidän hoteista huollettuna ja puhdistettuna, valmiina seuraavalle käyttäjälle.

Lukuisien merkkiedustuksien myötä yhtiön sisällä on jaettavissa paljon ajankohtaista merkkitietoutta. Kursseja ja auditointeja riittää yllin kyllin.
– Kun muut puhuvat vuoden välein tapahtuvasta auditoinnista, niin meillä niitä tapahtuu kuukauden välein, mies kertoo hymyillen.
Yksityisten merkkikorjaamojen määrä on Pahkalan mukaan vaihdellut läpi vuosikymmenten. Vielä -90-luvulla niitä oli enemmänkin, kunnes autokorjaamotoimintaa EU-tasolla säädellyt ryhmäpoikkeusasetus astui voimaan viime vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä.
– Se (ryhmäpoikkeusasetus) sai autonvalmistajat nostamaan rimaa merkkihuoltojen suhteen, kun monimerkkikorjaamojen rooli helpottui asetuksen myötä. Nyt suuntaus on ehkä hiljalleen takaisin päin, Pahkala ounastelee.

Tulevaisuus on joka tapauksessa entistä sähköisempi. Autojen tekninen kehitys luo painetta myös palvelujen kehittämiseen.
– Auto ja internet menevät yhä enemmän yhteen. Myös huoltopalvelujen sähköistyminen ja asioiden tarkastelu pitää olla ajan tasalla.
Alppilassa kehityksen menoa ei olekaan katsottu toimettomana sivusta. Ajanvaraukset ja rengashotellit toimivat verkon avulla.
Pahkala ennustaakin pienille korjaamoille hankalampaa tulevaisuutta.
– Pitää olla jollakin tapaa järjestäytynyt. Tiedon saanti ja nopeasti muuttuva autotekniikka nostaa toiminnan kynnystä väistämättä. Ei yhden miehen kapasiteetti riitä tulevaisuudessa kaikkiin asioihin.
Alppila yhtiöihin kuuluva Karikon Autohuolto on yksi yrityksen kahdeksasta toimipisteestä. Mikkelin ja pääkaupunkiseudun lisäksi palvelupisteet löytyvät myös Lahdesta ja Kuopiosta.

 

Mitä etelässä halutaan?

Eri paikkakunnilla operoivan ketjun johtoportaalta on hyvä kysyä, mitkä ovat suurimmat erot ruuhka-Suomen ja maakuntien Suomen välillä. Aluepäällikkö Heikki Keränen sanoo alueellisten erojen löytyvän arkielämän reunaehdoista.
– Etelämmässä on kiireempää, kun maakunnissa on enemmän joustavuutta asiakkaiden puolelta.
Keränen kertoo palveluvaatimuksen olevan jopa minuuttipeliä. Tämä tuottaa välillä hankaluuksia.
Kilpailu on etelässä myös kovempaa, mutta itse perustyö – autojen huoltaminen kaikkine sivutuotteineen – on samanlaista.
– Hyvä palvelu on kaikista tärkein asia. Sillä pärjää missä vaan, kokenut Keränen tietää.

– Värit ovat tänä vuonna suuressa suosiossa. Varmaan talven jäljiltä halutaan väriloistoa, Outi Karppinen Hankkija Mikkelistä vinkkaa.

Ympäristön huomioiminen on avainasemassa

|
Pölyttäjiä halutaan auttaa ja ottaa sadevesi talteen. Viime vuoden helteinen kesä sai kotipuutarhurit heräämään kasvien veden tarpeeseen. Tänä vuonna valmistautuminen on aloitettu hankkimalla muun ...
Virpi Pasonen harrastaa kierrätystä ja tuunausta intohimoisesti. – Pikku tuunauksella tästä roskalava-ryhmästä löytyneestä nojatuolista tuli kuin uusi, iloitsee Virpi Pasonen.

Roskalavalta koti uusiksi

|
Virpi Pasonen on myös ahkera tuunaaja. Virpi Pasonen on ahkera kierrättäjä ja kirpputoreilla kävijä. Hän on myös mukana useissa sosiaalisen median kirpputoriryhmissä. – Roskalava ...
Vekkuliteatterilaiset harjoittelevat sunnuntaisin tulevia näytöksiä varten. Kuva: Tiina Bolz

Juhlanäytös valmistuu äitienpäiväksi

|
Loppusilausta vaille valmis oleva näytelmä tuo Vekkuliteatteriin uusia tuulia. Kansalaisopiston yhteydessä toimiva Vekkuliteatteri juhlii tänä vuonna 35-vuotista taivaltaan. Äitienpäivänä ensi-iltansa saava juhlanäytös ”Hukassa on ...

Purkuosien kierrätys tehostuu

|
Kierrättäminen on ollut kaikkien huulilla jo vuosien ajan. Paaliksi puristettava auto palvelee osiensa ansiosta vielä elinkaaren jälkeenkin. Rekisteristä poistettu auto on nosturilla, käynnissä on ...
Kia Optima tarjoaa käytettynäkin  hyvien tilojen lisäksi harmittomia kilometrejä – kiitos pitkän takuun.

Optiman tilat kelpaavat käytettynäkin

|
Toukokuun nappivaihdokki on 2,5 vuotta yksityiskäytössä ollut Kia Optima. Mikkelin Rinta-Joupilta uutena myyty, säännöllisesti huollettu ja hiljattain uuteen autoon vaihdettu yksilö vaikutti heti ensisilmäyksestä ...

Purkuosien kierrätys tehostuu

|
Kierrättäminen on ollut kaikkien huulilla jo vuosien ajan. Paaliksi puristettava auto palvelee osiensa ansiosta vielä elinkaaren jälkeenkin. Rekisteristä poistettu auto on nosturilla, käynnissä on ...
Hallin suosituin. Savilahden Auto Oy:n vaihtoautopäällikkö Harri Parkkisen mukaan Golf on käytettynäkin erittäin haluttu.

Kuusivuotias kuntopriimus kelpaa useimmille

|
Nappivaihdokkisarjan avausauto on vuoden 2013 mallia oleva Volkswagen Golf. Tämä Otavan tienoilla palvellut yksilö on ikäisekseen vähän ajettu, helppokäyttöisellä DSG-vaihteistolla varustettu 1,2 TSI. Auto ...
Tiina Pesoselle takakontin tilavuudessa on tärkeämpää lattiatilavuus kuin korkeus. Pesosen koirat ovat tottuneet matkustamiseen ja ne nukkuvat suurimman osan ajasta ollessaan autossa.

Koirien matkustusmukavuus painaa auton valinnassa

|
Takakonttiin sijoitettu veräjä antaa tilaa ja turvallisuutta. Autovalinnassa jokaisella meistä painavat vaakakupissa erilaiset asiat. Lapsiperheellä on erilaiset vaatimukset autolle kuin yksin matkustavalla henkilöllä. Myös ...