Anne halusi aitiopaikalle

|

Tiimityötä. Automyyjä Anne Behm, myyntisihteeri Kirsi Sammatti ja automyyjä Jonatan Hämäläinen tekevät yhdessä töitä asiakkaiden parhaaksi.
Tiimityötä. Automyyjä Anne Behm, myyntisihteeri Kirsi Sammatti ja automyyjä Jonatan Hämäläinen tekevät yhdessä töitä asiakkaiden parhaaksi.

Kun tilaisuus automyyjäksi avautui, ei asiakaspalvelu- ja myyntialalla kannuksensa hankkinut nainen epäröinyt.

Heinolasta päivittäin Mikkeliin matkaava Anne Behm on nyt omien sanojensa mukaan unelmatehtävässä aloitettuaan BMW-myyjänä.
– Autot ja autokauppa ovat kiinnostaneet aina. Nyt saan yhdistää aiemmin hankittua osaamista minulle uuteen asiaan, Behm hehkuu.
Monipuolisen työuransa aikana Behm on oppinut huolehtimaan asiakkaiden kokonaistyytyväisyydestä. Viimeisimmän, vuosien huonekalualan pestin myötä tutuksi tulivat myös yritysasiakkaat.
– Aiemmin huolehdin asiakkaiden nukkumisesta, nyt mahdollisimman miellyttävästä autolla ajamisen tunteesta.

Suoraan premium-merkin myyjäksi astellut nainen ei näe roolissaan isoa uhkakuvaa.
– BMW on hieno tuote ja sen hankkimista aikovat ovat laatutietoisia. Tämä on enemmän kuin auton ostamista, siinä on tunnetta ja elämäntyyliä mukana.
Savolaiset, tarkemmin ottaen juvalaiset, sukujuuret omaava Behm pitää autolla ajamisesta. Ympäri Suomen työn puolesta ajanut nainen viihtyy myös vapaa-ajallaan ratin takana.
– Miehen kanssa tulee käytyä tanssilavoilla pitkienkin matkojen päässä.

Lähiajan tavoite on selvillä. Mallistotankkauksen ohella tarkoitus on tehdä kauppaa yhdessä tiimin kanssa. Behm pitääkin koko myyntijoukkueen toimivuutta tärkeänä asiana.
Naisena olemisesta miehisellä autoalalla Behm ei ota paineita, vaan pikemminkin päinvastoin. Naisautomyyjiä ei tällä hetkellä ole muita koko Mikkelissä sen paremmin kuin Rinta-Joupin autoliikkeen ketjussakaan.
– Naiset eivät ehkä vain uskalla hakeutua automyyjiksi. Uskoisin tälle olevan jopa tilausta, Behm uskoo.

Kuva autofriikin olohuoneesta? Ei vaan uudesta Mercedes-Benz myymälästä.

Mikä premium-autoissa oikein viehättää?

|
Ostokäyttäytymistä ohjaa vahvasti tunne, jota herätellään monin keinoin. Toisille ne ovat elinehto, toiset pitävät niitä rahastuksena. Kysymyksessä on premium-autojen luokka eli teknisesti edistyneiden, laatuvaikutelmaltaan ...
Yrittäjä Kyösti Ikonen sai tunnustuksen Bosch Suomen toimialajohtaja Timo Espolta ja Bosch Car Service ketjupäällikkö Aarne Reimanilta. Kuvasta puuttuu Motopajan toinen osakas ja yrittäjä, Markku Tiainen.

Motopajasta vuoden korjaamo

|
Tunnustus myönnettiin korkean laadun, hyvän koulutuspohjan ja mainion näkyvyyden pohjalta. Bosch Car Service -ketjun vuosittain myöntämä tunnustus luovutettiin Helsingin Kalastajatorpalla juhlallisin menoin. Ketjupäiville osallistuneiden ...
Alppila yhtiöiden markkinointivastaava Matti Pahkala, Mikkelin toimipisteen eli Karikon Autohuollon vetäjä Perttu Pullinen ja aluepäällikkö Heikki Keränen kertovat vauriokorjaamo- ja maalauspalvelujen löytyvät Mikkelin lisäksi myös kahdesta muusta toimipaikasta. Huolto- ja korjauspalvelua yhtiö harjoittaa kahdeksassa toimipaikassa.

Nissan palasi Karikkoon

|
Alppila yhtiöihin kuuluva Karikon Autohuolto tarjoaa autoiluun liittyviä palveluja erilaisella konseptilla. Ympäri käydään ja yhteen tullaan, tuohon tuttuun sanontaan voidaan yhtyä ainakin Karikon Autohuollossa. ...
Kerran päivässä. Sähkön tankkaus tapahtuu yöaikaan kotitallissa, Tomi Savolainen kertoo.

Savolainen valitsi sähköauton

|
Nuorelle autoalan ammattilaiselle uusi teknologia ei tunnu vieraalta. Ristiinan Vitsiälästä päivittäin Mikkeliin töihin kulkeva Tomi Savolainen on tyytyväinen mies. Hiljattain ajoon luovutettu Huyndai Ioniq ...