AsPoLasta tulee Iloinen lanka

24.9.2018 Ajankohtaista
AsPoLan yrittäjä Vuokko Korhonen jää eläkkeelle ja Taina Hihnala astuu puikkoihin. – Pari matkaa on jo varattu varmuuden vuoksi, ettei mieli enää muutu, nauraa Korhonen.

Yrittäjä vaihtuu mutta palvelu ja tuotteet pysyvät priimana.

Seitsemän vuotta AsPoLaa pyörittänyt Vuokko Korhonen sanoo väistyvänsä työelämästä erittäin hyvillä mielin, sillä hän sai enemmän kuin mieluisan jatkajan yritykselleen.
– Tunnemme Vuokon kanssa toisemme ainakin 10 vuoden ajalta. Kun opiskelin aikuisopintoja tekstiiliartesaaniksi, Vuokko oli arvioimassa näyttöjäni ja olin myös työssäoppimisjaksolla hänen alaisuudessaan, kertoo Taina Hihnala.
Hihnala työskenteli vielä elokuussa kenkäkaupassa, mutta viime kesänä ajatukset alkoivat pyöriä alan vaihdossa.
– Aloitin sisustajan ammattitutkintoon tähtäävät opinnot, mutta pian huomasin, ettei se ole minun juttuni, Hihnala kertoo.
– Olen suoraan sanoen enemmän ”remonttireiska” kuin sisustaja. Niinpä vaihdoin sisustusopinnot yrittäjän ammattitutkintoon.
Haaveena oli jo pidemmän aikaa ollut kädentaidon alaan liittyvä oma yritys.

Samaan aikaan Korhonen seurasi ystäviensä eläköitymistä ja ajatteli, että ei itse kyllä missään vaiheessa voisi luopua yrityksestään, lempilapsestaan.
– Yrittäjyys on kuitenkin kokopäivähommaa ja vihdoin tuli se päivä kun tajusin, ettei kannata hautaan asti uurastaa, kertoo Korhonen.
– Eräänä päivänä sanoin Tainalle, että sinä. Sinä ryhdyt jatkajaksi tähän yritykseen.
Vuoden verran asiaa kypsyteltiin ja lokakuun alusta uusi yrittäjä aloittaa työt virallisesti.
– Tein yrittäjäopintojeni näytönkin AsPoLaa ajatellen otsikolla ”Liiketoimintasuunnitelman analysointi ja kehittäminen”, kertoo Hihnala.
Hihnalalta puuttuu opinnoistaan vielä pari näyttöä, mutta valta vaihtuu lokakuun alusta.
– Yrityksen nimi vaihtuu ja AsPoLasta tulee Iloinen Lanka, kertoo Hihnala.
AsPoLassa on aina ollut muun muassa monipuolinen lanka-ja askartelutarvikevalikoima, mitkä tulevat säilymään.
– Jotain uuttakin tulee, kuten kankaita. Pyrin saamaan kotimaisilta toimittajilta pieniä eriä trikoo- ja puuvillakankaita tänne myyntiin pop up -ajatuksella.
Eli mitään suuria kangasvarastoja Iloiseen lankaan ei ole tulossa, vaan kankaan toimittajat vaihtuvat tietyin väliajoin.
– Iloinen lanka alkaa tarjota myös käsityökursseja, joista ensimmäinen on jo avajaisviikon lauantaina, kertoo Hihnala.
Yrittäjänvaihdosta ja Iloisen langan avajaisia juhlitaan lokakuun alussa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0